Ikääntyneiden parisuhdeväkivalta on yleinen tabu

Ikääntyneiden parisuhteissa tapahtuva väkivalta on yleistä, mutta siitä puhutaan vähän. Harva iäkäs parisuhdeväkivallan uhri tai tekijä myöskään hakee apua, vaikka sitä olisi tarjolla.

Ikääntyneiden lähisuhdeväkivalta on edelleen vaiettu aihe. Kuvituskuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Parisuhdeväkivalta on yleistä, mutta äärimmäisen vaiettua ikääntyneiden parisuhteissa. On tyypillistä, että ikääntyneiden kokema parisuhdeväkivalta on jatkunut jopa vuosikymmeniä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Minna-Liisa Luoma.

– Nuoremmat jäävät harvemmin väkivaltaiseen suhteeseen, ja he myös hakevat tilanteisiin ikääntyneitä herkemmin apua, Luoma toteaa.

Luoman mukaan ikääntyneiden parisuhdeväkivallasta tehdään poliisille vuosittain keskimäärin 200 rikosilmoitusta. Todellisuudessa väkivaltaa tapahtuu paljon enemmän, ja rikosilmoituksissa korostuvat vain rajuimmat väkivallanteot.

Vaikka myös ikääntyneiden parisuhteissa väkivaltainen osapuoli on useammin mies kuin nainen, sukupuolierot tasoittuvat iän myötä, kertoo Suvanto ry:n toiminnanjohtaja Janne Pulkkinen. Yhdistys pyrkii ehkäisemään ikääntyneiden kaltoinkohtelua.

– Taustalla saattaa olla jonkinlainen kostomentaliteetti. Mies on voinut olla väkivaltainen pitkään, ja kun hänen kuntonsa heikentyy, asetelma kääntyy: nainen ryhtyy väkivaltaiseksi, koska hän yhtäkkiä pystyykin siihen, Pulkkinen kuvailee.

Sairaus voi lisätä aggressiivisuutta

Toisinaan väkivalta alkaa vasta vanhemmalla iällä. Tällöin taustalla voi Pulkkisen mukaan olla esimerkiksi jokin aggressiivisuutta lisäävä sairaus tai eläköitymisen jälkeen lisääntynyt päihteiden käyttö.

Myös hyvin haastavan hoidettavan omaishoitaja saattaa esimerkiksi uupumisen seurauksena muuttua väkivaltaiseksi.

Pulkkisen mukaan lähisuhdeväkivallan on arvioitu lisääntyneen korona-aikana. Etenkin riskiryhmiin kuuluvat ikäihmiset ovat saattaneet jäädä pääosin kotiin neljän seinän sisälle.

- Omaishoitajat ovat olleet nyt erityisen kovilla. Esimerkiksi intervallijaksot ovat voineet peruuntua, eikä hoitaja ole saanut pidettyä normaaliin tapaan vapaapäiviään.

Eroamista ei aina nähdä vaihtoehtona

Luoman mukaan ikääntyneet eivät hae parisuhdeväkivaltaan apua monien eri syiden takia: he eivät usko asioiden muuttuvan, kokevat asian liian vähäpätöiseksi, pelkäävät tekijän kostoa, tuntevat häpeää, haluavat suojella perhettään tai ovat taloudellisesti riippuvaisia puolisostaan.

– Varsinkin hyvin pitkään jatkuneisiin tapauksiin liittyy myös opittua avuttomuutta, eli apua ei enää osata hakea.

Pulkkinen muistuttaa, että yli 65-vuotiaat suomalaiset ovat niin sanottua sodan sukupolvea. Merkittävä osa on itse todistanut tai kokenut väkivaltaa, ja arvot saattavat olla hyvin erilaiset nuorempiin verrattuna – moni ajattelee perheen asioiden kuuluvan kodin seinien sisäpuolelle eikä eroamista välttämättä nähdä vaihtoehtona.

Jos väkivalta on alkanut vasta vanhemmalla iällä esimerkiksi puolison muistisairauden seurauksena, väkivaltaisuutta jäädään helposti sietämään.

– Jos taas muistisairas on väkivallan uhri, hän ei välttämättä edes muista, mitä hänelle on tehty, tai hän voi olla jo niin avuttomassa tilassa, ettei pysty hakemaan apua, Pulkkinen huomauttaa.

Pulkkisen mukaan henkinen väkivalta usein lisääntyy iän myötä. Taustalla voi olla väkivaltaisen osapuolen heikentynyt kunto, jolloin fyysinen väkivalta ikään kuin korvautuu henkisellä.

– Henkinen väkivalta satuttaa ikääntyneitä jopa nuorempia ihmisiä syvemmin. Se aiheuttaa ilon ja elämänarvon tunteen vähenemistä elämänvaiheessa, jossa myös sosiaaliset piirit usein kaventuvat.

Turvakodeissa myös ikääntyneitä avunhakijoita

Turvakoteihin on viime vuosina alkanut hakeutua enenevässä määrin yli 65-vuotiaita suomalaisia. Edelleen he ovat kuitenkin selvä vähemmistö, kertoo Pulkkinen.

– On tärkeää lisätä ikääntyneiden tietoisuutta siitä, että turvakodit ovat olemassa myös heitä varten, Pulkkinen painottaa.

Myös Suvanto ry:n työntekijät auttavat ja neuvovat väkivallan uhriksi joutuneita ikääntyneitä.

Pulkkinen muistuttaa, että huoli-ilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä, jos epäilee ikääntyneen omaisensa, tuttavansa tai vaikkapa naapurinsa joutuneen kaltoinkohdelluksi.

Huoli-ilmoituksen voi tehdä anonyymisti netissä tai puhelimitse. Kunnan sosiaaliviranomaisilla on tällöin velvollisuus puuttua asiaan.

Luoma THL:stä kannustaa omaisia ottamaan väkivaltaepäilyn rohkeasti puheeksi esimerkiksi tällaisella suoralla kysymyksellä: ovatko nuo mustelmat tulleet väkivallan seurauksena?

– Jos jäljet eivät sovi kertomukseen, olisi hyvä kertoa ikääntyneelle, että väkivaltaa tapahtuu muissakin perheissä ja apua on saatavilla. Toivoisin myös vanhushuollon työntekijöiden tunnistavan tilanteita herkemmin.