Kilpailu- ja kuluttajavirastolta huomautus Keski-Savon jätehuollolle hankintalain noudattamatta jättämisestä

Liikelaitoskuntayhtymä joutui vaihtamaan jätteiden kuljettajaa kesken sopimuskauden ja korotti samalla yritykselle maksettua hintaa korkeammaksi kuin kilpailutuksessa oli päätetty.

Jätteiden kuljetusyhtiötä jouduttiin vaihtamaan kahdella alueella, koska kuljetukset eivät toimineen sovitulla tavalla. Kuvituskuva. Kuva: Yle/ Petra Ristola

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut Keski-Savon jätehuollolle huomautuksen hankintalain noudattamatta jättämisestä.

KKV:n mukaan Keski-Savon liikelaitoskuntayhtymä ei noudattanut hankintalakia, kun se korotti keräys- ja kuljetuspalveluista maksamaansa hintaa kesken sopimuskauden. Viraston mukaan hinnan korotus oli olennainen sopimusmuutos, jonka perusteella hankinta olisi pitänyt kilpailuttaa uudelleen.

Keski-Savon jätehuolto kilpailutti Varkauden, Juvan, Joroisten ja Leppävirran jätteen keräyksen vuonna 2016. Kahdelle urakka-alueelle valitulla yhtiöllä oli kesästä 2018 lähtien vaikeuksia toteuttaa kuljetuksia sovitulla tavalla.

Keski-Savon jätehuolto siirsi nämä jätekuljetukset alihankkijalle, joka oli osallistunut jo alkuperäiseen kilpailutukseen. Kun alihankkija alkoi hoitaa jätekuljetuksia, niistä maksettavaa hintaa korotettiin alihankkijan kilpailutukseen antaman tarjouksen mukaiseksi.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan sopimuksen hinnan korottaminen teki hankintasopimuksesta sopimuskumppanille edullisemman tavalla, jota alkuperäisessä sopimuksessa ei oltu määritelty.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.