Nasima Razmyar perheineen seuraa kauhistuneena Afganistanin tilannetta: "Eihän tähän paljon lohduttavia sanoja keksi"

Afganistanissa syntynyt Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar toivoo, että vallanvaihtoon johtaneissa sopimuksissa on varmistettu, ettei naisia suljeta pois yhteiskunnasta. Luottavaisin mielin hän ei kuitenkaan ole.

Nasima Razmyar pelkää, että Afganistanin naisten jo ennestään vaikea asema heikkenee entisestään. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Helsingin kaupungin apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.) on perheensä kanssa seurannut uutisia Afganistanista ja Talibanin valtaannoususta erittäin huolestuneena.

Afganistanissa syntynyt, Suomeen vuonna 1992 pakolaisena saapunut Razmyar pelkää koko maan, ja etenkin tyttöjen ja naisten aseman puolesta.

Razmyarin mukaan naisten ja tyttöjen asema Afganistanissa on jo ennestään heikko. Hän muistuttaa pakkoavioliitoista, lapsiavioliitoista ja naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta. Laista ja viranomaisista ei ole apua.

– Tilanne ei ennenkään ollut ideaali. Tässä on kaikki ainekset siihen, että tilanne menee nyt vielä huonompaan suuntaan, Razmyar sanoo.

Razmyarin täti, lähisukulaisia ja ystäviä asuu edelleen Afganistanissa. Etenkin hänen isänsä on viettänyt viime päivät puhelin kädessä.

– Koko perhe seuraa tilannetta kauhistuneena. Eihän tähän paljon lohduttavia sanoja keksi.

"Ei enää ole muuta mahdollisuutta kuin antaa mahdollisuus"

Taliban valtasi Kabulin kaupungin ilman maan hallituksen ja kansainvälisten joukkojen vastarintaa. Valta on siis luovutettu Talibanille. Vallanvaihdosta on tehty sopimuksia, joista kiinni pitäminen pitäisi Razmyarin mielestä nyt varmistaa.

– Mitä ikinä onkaan sovittu tästä vallanvaihdosta, on nyt varmistettava, että tämä sopimus pitää. Ei enää ole muuta mahdollisuutta kuin antaa mahdollisuus.

Razmyar toivoo, että Yhdysvallat ja Afganistanin nykyhallinto olisivat sopimuksia tehdessään varmistaneet, että naisia ei jätetä yhteiskunnan ulkopuolelle.

– Epäilen kuitenkin, että näin ei ole.

Tästä eteenpäin Razmyar katsoo kansainvälisen yhteisön suuntaan. Hän ei näe muuta vaihtoehtoa kuin käydä neuvotteluja Talibanien kanssa.

– Keskustelun kautta pitäisi saada Talibanit vakuutettua, että on heidän hyötyjensä mukaista, että naiset ovat mukana yhteiskunnan kehityksessä.

Myös ihmisoikeusjärjestöjen pääsy maahan on Razmyarin mukaan tärkeää. Naisten mukanaolo pitäisi hänen mielestään olla kaikkien sopimusten ehtona.

Toivo paremmasta on ollut koetuksella.

– Pakko myöntää, että usko kansainväliseen yhteisöön on kärsinyt. Sitä toisinaan miettii, mihin voi enää luottaa.

Muistona kauniit tulppaanit

Taliban nousi Afganistanissa valtaan ensimmäisen kerran vuonna 1996. Razmyar oli jo poistunut maasta, mutta hänen naispuoliset sukulaisensa menettivät tuolloin muun muassa opiskeluoikeutensa.

– Äitini on kertonut nuoruudestaan siellä ja näyttänyt valokuvia. Joskus elämä siellä on ollut hyvää.

Razmyar lähti Afganistanista viisivuotiaana, eikä ole sen jälkeen vieraillut maassa. Sitä ei ole koettu turvallisena.

Lisäksi hän haluaa säilyttää mielessään kauniit muistot, jotka lapsena maasta jäivät.

– Haluan ylläpitää kuvan isoisän puutarhasta ja kauniista tulppaaneista. Paluupäivä siirtyy nyt hamaan tulevaisuuteen.

Lue lisää: