Metsästys ei ole turvallista Paula-myrskyn tuhoalueilla

Metsähallituksen päätöksen mukaan jokaisella metsästysalueella on kuitenkin niin paljon metsästykseen sopivia alueita jäljellä, ettei jo hankittuja metsästyslupia peruta.

Paula-myrsky teki tuhojaan muun muassa Taivalkosken Kylmäluomalla. Kuva: Ensio Karjalainen / Yle

Metsähallitus kehottaa metsästäjiä välttämään metsästämistä Koillismaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Paula-myrskyn tuhoalueilla.

– Metsätuhoalueilla metsästäminen ei ole turvallista, sanoo Metsähallituksen ylitarkastaja Ahti Putaala Metsähallituksen tiedotteessa.

Taivalkosken metsästäjät ovat siirtäneet hirvenmetsästyksen aloitusta syyskuulta lokakuulle metsästyksen vaarallisuuden vuoksi.

– Toivottavasti myös Metsähallitukselta lupia ostaneet ulkopaikkakuntalaiset harkitsisivat metsästyksen aloituksen ajoitusta. Tuhoalueilla ei ole turvallista nyt liikkua metsästäjien eikä edes koirien, toteaa Taivalkosken riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Hirvonen.

Metsähallituksen päätöksen mukaan jokaisella metsästysalueella on kuitenkin niin paljon metsästykseen sopivia alueita jäljellä, ettei jo hankittuja metsästyslupia peruta.

Kaikkiaan tuhoista kärsineillä alueella metsästää vuosittain noin 16 000 metsästäjää. Alueille myytiin viime kaudelle yhteensä 6 000 pienriistanmetsästyslupaa ja myönnettiin 76 hirvenmetsästyksen aluelupaa hirviseurueille. Lisäksi 9 000 paikallisella metsästäjällä on metsästyslain mukainen metsästysoikeus johonkin vahinkoja kärsineestä alueesta.

Myrskytuhot haittaavat metsästystä Kuusamossa, Pudasjärvellä, Suomussalmella, Puolangalla ja Utajärvellä.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.