Hyppää sisältöön

Animaatio näyttää voimakkaiden sateiden leviämisen maahan – meteorologi Anniina Valtonen: "Syksy tekee tuloaan"

Matalapaine tuo mukanaan sateita ja kovia tuulia koko maahan. Seuraavat päivät ovat syksyisen oloisia, ja samantyyppinen tunnelma jatkuu vielä viikonloppunakin.

Ennusteanimaatio 18.-19.8.
Ennusteanimaatio 18.-19.8.

– En haluaisi elokuun puolessavälissä sanoa tätä, mutta nyt näyttää siltä, että syksy tekee tuloaan. Sateista, tuulista ja viileää on luvassa, sanoo Ylen meteorologi Anniina Valtonen.

Sää sai varsin syksyisen käänteen jo tiistaina.

Ensimmäiset sateet saapuivat Suomeen lounaasta tiistaina iltapäivällä kolmen aikoihin.

Keskiviikon vastaisena yönä sateet liikkuivat pohjoisemmaksi saavuttaen puolenyön aikoihin Keski-Suomen ja vähän myöhemmin Pohjois-Pohjanmaan. Keskiviikkona aamulla esimerkiksi pääkaupunkiseutu oli jo poutainen.

Sateet levittäytyvät koko maahan

Matalapaineen keskus liikkuu hitaasti Pohjanlahtea pitkin pohjoiseen. Siihen liittyvät sateet yltävät itään saakka niin, ettei mikään osa Suomesta säästy vedeltä.

– Keskiviikkona iltapäivällä yhtenäiset, runsaat vesisateet ovat Lapissa. Etelässä ja lännessä tulee aika voimakkaita ukkoskuuroja, jotka liikkuvat pohjoista kohti.

Sateet yltävät itään saakka niin, ettei mikään osa Suomesta säästy vedeltä. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Torstaina tulee lähes koko maassa sade- ja ukkoskuuroja, mutta ne eivät ole enää yhtä runsaita.

Lämpötilat putoavat koko maassa tällä viikolla. Asteita on 15–20. Runsaiden sateiden aikana lämpötilat tipahtavat vielä enemmänkin.

Yhdessä kuurossa saattaa tulla jopa 20 milliä vettä

Ensimmäiset sateet osuivat tiistaina karkeasti arvioiden Helsinki–Lahti–Jyväskylä–Nivala-linjan länsipuolelle.

– Siinä sadekertymät voivat olla 20 millimetristä jopa 50 millimetriin. Idässä ja pohjoisessa kertymät jäävät 5–20 millimetrin välille seuraavan vuorokauden aikana, Valtonen sanoo.

Keskiviikkona Lapissa sataa 5–20 millimetriä. Etelässäkin saattaa sataa kuuroissa rankasti.

– Sadekuurojen yhteydessä voi tulla yksittäisiä rykäyksiä kunnolla kaatamalla jopa 20 millimetrin verran.

Torstaina sateet muuttuvat paikallisiksi kuuroiksi koko maassa.

Luvassa myös kovaa tuulta

Luvassa on myös kovaa tuulta. Keskiviikkona aamulla puuskat olivat maan etelä- ja keskiosissa yli 15 metriä sekunnissa. Rannikkoilla tuuli voi puhaltaa puuskissa 20 metriä sekunnissa tai ylikin.

Torstaina voimakkaimmat puuskat painottuvat itään ja pohjoiseen, mutta ovat jo heikentyneet keskiviikon lukemista.

Viikonloppunakin tulee vielä kuuroja

Matalapaine vaikuttaa säähämme vielä viikonlopun aikana. Lauantai on aavistuksen vähäsateisempi kuin edelliset päivät, vaikka silloinkin tulee vielä sadekuuroja.

– Ennustaminen sinne asti on vaikeaa, mutta lauantaina poutaa näyttäisi olevan etelässä ja idässä. Sunnuntaina poutaista on luultavasti pohjoisessa ja lännessä, Valtonen arvelee.

Lue myös:

.
.