Kokkolalainen Mira Hästbacka ei epäröinyt ilmoittaa poikiaan, 8-vuotiasta Aaronia ja 3-vuotiasta Kasperia, mukaan koronarokotetutkimukseen.
– Kuten Tampereen rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet on sanonut, lapset ansaitsevat lapsilla testattuja rokotteita, toteaa Hästbacka.
Mukaan tutkimukseen innosti varsinkin mahdollisuus saada rokote perheen lapsille etuajassa ennen kuin alle 12-vuotiaita aletaan rokottaa laajemmin.
– Meille on tärkeää, että saadaan lapset suojaan koronalta.
Neljässä maassa 4500 lasta
Suomi on mukana maailmanlaajuisessa tutkimuksessa, jossa arvioidaan rokotevalmistaja Pfizerin covid-19-rokotteen (Comirnaty / BNT162b2) tehoa ja turvallisuutta, kun rokote annetaan lapsille.
Tutkimukseen osallistuu yhteensä 4500 alle 12-vuotiasta lasta Yhdysvalloissa, Puolassa, Espanjassa ja Suomessa.
Suomessa tutkimusta tehdään yhdeksällä paikkakunnalla Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen tutkimusklinikoilla sekä Meilahden rokotetutkimuskeskus MeVacissa. Jokaisella klinikalla lapsia on mukana muutamia kymmeniä.
Rokotukset kesäkuussa
Hästbackan pojat Aaron ja Kasper saivat rokotteet Kokkolan tutkimusklinikalla kesäkuussa.
Rokotteen saamisen jälkeen mahdollisia vaikutuksia ja oireita seurattiin viikon ajan. Niiden kirjaamisessa käytettiin puhelinsovellusta.
– Koronarokotteesta ei kummallekaan pojalle tullut yhtään mitään oireita. Nyt vähän mietityttääkin, että ovatko he saaneet lumerokotetta, sanoo Mira Hästbacka.
Kolmasosa tutkimukseen osallistuvista lapsista saa lumevalmistetta.
Rokotetutkimukseen osallistuminen on Hästbackan lapsille tuttua. Perheen vanhin lapsi, nyt 12-vuotias Siiri, oli mukana tutkimuksessa ensimmäisen kerran jo vuonna 2009. Sen jälkeen perheen lapset ovat olleet rokotetutkimusklinikan asiakkaina toistakymmentä kertaa.
– Tälläkin kertaa perehdyimme asiaan lasten isän kanssa huolellisesti ennen päätöstä osallistua tutkimukseen.
Mira Hästbacka sanoo, että luottamus rokotetutkimukseen on luja, eikä turvallisuuteen liittyviä epäilyjä ole. Esimerkiksi tiedot koronarokotteen mahdollisesta yhteydestä nuorilla miehillä esiintyneisiin sydänlihastulehduksiin eivät säikäyttäneet.
– Meille kerrottiin, että yhteyttä ei vielä tarkasti tiedetä ja kysyttiin, haluammeko kuitenkin jatkaa mukana tutkimuksessa. Me halusimme jatkaa.
Tutkimus ei ota kantaa rokottamiseen
Koronarokotetutkimukseen ei ole ollut Suomessa vaikeata saada lapsia mukaan. Rokotetutkimusklinikoilla eri puolilla maata tutkimukseen osallistuu yhteensä viitisen sataa lasta.
Tällä hetkellä tutkimukseen otetaan vain alle 2-vuotiaita lapsia. 2–12-vuotiaiden tutkimusryhmä täyttyi nopeasti.
Vastaavana tutkijana Suomessa on Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja, lastentautiopin professori Mika Rämet. Hän sanoo, että tavoitteena on saada käyttöön mahdollisimman tehokas ja turvallinen rokote myös lapsille.
Rämet kuitenkin huomauttaa, että tutkimus ei ota kantaa siihen, pitäisikö rokotukset ulottaa myös alle 12-vuotiaisiin.
– Me tuotamme tietoa siitä, kuinka hyvin rokote toimii alle 12-vuotiailla ja mikä on oikea rokoteannos lapsille.
Käytännössä tutkimuksella varmistetaan se, että rokotuksesta tulee toivotut immuunireaktiot ja ettei odottamattomia haittavaikutuksia aiheudu.
Ei odottamattomia seurauksia
Tähän mennessä kaikki on mennyt odotusten mukaan, sanoo Rämet:
– Tutkimus etenee suunnitellusti. Jos jotain erityistä tulisi, se menisi tauolle.
Vaikka rokote on uusi, on se Mika Rämetin mukaan jo erittäin laajasti käytetty ja sen turvallisuudesta on vahva näyttö.
– Koko maailmassa on mRNA-rokotetta annettu miljardeja annoksia ja Suomessa miljoonia annoksia. Suomessa alle 20-vuotiaitakin on jo rokotettu yli 150 000.
Rämet pitää tärkeänä, että lapsille saadaan nyt tehtävän tutkimuksen avulla turvalliseksi ja toimivaksi todettu koronarokote.
– Suomessa on laaja ymmärrys 12–15-vuotiaiden rokottamisesta. On luonnollista siirtyä keskustelemaan, miten toimitaan alakouluikäisten rokottamisen kanssa.
Tuloksia joulukuussa
Mira Hästbacka sanoo odottavansa joulukuuta, jolloin on luvassa tuloksia tutkimuksesta. Silloin selviää, ovatko pojat saaneet oikeaa rokotetta.
Jos nyt on käynyt niin, että toinen tai molemmat ovat saaneet lumerokotteen, on oikea rokote luvassa heillekin.
– Eniten tästä tutkimuksesta odotan juuri rokotteen saamista lapsille. Se vapauttaisi niin paljon liikkumista ja lisäisi uskallusta mennä erilaisiin tapahtumiin.
Perheen vanhemmilla on kokemusta vakavista sairauksista, joten koronaankin on suhtauduttu alusta alkaen vakavasti.
– Lapsillakin on ollut vakavia koronaviruksen aiheuttamia tautitapauksia, huomauttaa Hästbacka.
Samasta asiasta muistuttaa lastentautiopin professori Mika Rämet.
– Onneksi covid-19-tauti on tyypillisesti lapsilla lievempi kuin aikuisilla, mutta myös lapsilla tauti voi johtaa sairaalahoidon tarpeeseen.
Katso uutisvideo aiheesta Yle Areenasta tästä linkistä.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun torstaihin 19.8. kello 23 saakka.