Hyppää sisältöön

Suomalaiselle hyvä hinta-laatusuhde on tärkein valintakriteeri ruokakaupassa

Nuorille aikuisille helppous ja ruoasta saatava mielihyvä on tärkeämpää kuin vanhemmille ikäryhmille. Miehet pitävät ruoan tuttuutta ja hintaa suhteellisesti tärkeämpänä kuin naiset.

Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia asioita eri väestöryhmiin kuuluvat aikuiset pitävät tärkeinä tehdessään päivittäisiä ruokavalintoja. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Suomalaiselle hyvä hinta-laatusuhde on tärkein tekijä päivittäin ruokakaupassa tehtävissä valinnoissa, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Näin oli kaikissa tulo- ja koulutusryhmissä.

Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, millaisia asioita eri väestöryhmiin kuuluvat aikuiset pitävät tärkeinä tehdessään päivittäisiä ruokavalintoja.

Nuorille aikuisille ruoan hankkimisen ja valmistamisen helppous ja nopeus sekä ruoan tuoma mielihyvä ovat tärkeämpiä kuin vanhemmille ikäryhmille. Helsingin yliopiston yliopistonlehtorin ja akatemiatutkijan Hanna Konttisen mukaan taustalla voi olla monenlaisia tekijöitä

Nuoremmissa ikäryhmissä koettu stressi on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, mikä voi näkyä siinä, että ruokaa käytetään tunteiden ja stressin säätelyyn.

– Onhan sitäkin näkynyt, että ruoasta on tullut myös sosiaalinen ajanviettotapa, että tehdään yhdessä ruokaa ja syödään sitä, Konttinen kertoo.

Ruoan tuttuus ja hinta korostuvat miehillä naisia enemmän

Kun eri motiivien keskinäinen järjestys otettiin huomioon, selvisi, että miehet pitävät ruoan tuttuutta ja hintaa suhteellisesti tärkeämpänä kuin naiset.

Miesten ja naisten ero saatiin esille vertaamalla, mille kriteereille vastaaja asetti enemmän painoarvoa muihin kriteereihin verrattuna, koska keskimäärin naiset asettivat kaikki kriteerit miehiä tärkeämmiksi.

Konttisen mukaan ilmiötä voi selittää se, että naiset ovat edelleen keskimäärin enemmän vastuussa perheiden ruoanlaitosta ja ruoanhankinnasta.

– Siinä valossa on ymmärrettävää, että naiset keskimäärin arvioivat kaikki motiivit tärkeämmiksi.

Konttisen mukaan naisiin kohdistuu myös enemmän kehoon liittyviä paineita.

"Oleellista on, että ruoanlaitto on kätevää"

Parhaillaan uudistettavissa pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa korostetaan ympäristön kannalta kestäviä ruokavalintoja.

Konttisen mukaan on tärkeää huomioida myös muut arkielämässä tärkeät ruoanvalintakriteerit sekä väestöryhmien väliset erot, jos ruokavalioita halutaan muuttaa pysyvästi ekologisempaan ja terveellisempään suuntaan.

– Meillä kuitenkin arkielämä pyörii, jolloin on oleellista, että ruoanlaitto ja ruoan hankkiminen on kätevää, Konttinen kuvailee.

Tutkimuksen johtopäätösten mukaan edullinen hinta ja tuttuus voivat helpottaa ekologisesti kestäviä ja terveellisiä ruokavalintoja matalammin koulutetuilla ja pienituloisilla.

Konttisen mukaan työpaikka- ja kouluruokailussa voisi päästä kätevästi kokeilemaan erilaisia kasvisruokia, jolloin ne tulisivat ihmisille vähitellen tutuiksi.

Ekologinen ja terveellinen ruokavalio voi Konttisen mukaan tarkoittaa eri asioita mieltymyksistä ja reunaehdoista riippuen.

Tutkimus perustuu noin 10 800 S-ryhmän asiakasomistajan vastauksiin. Tutkimuksen osallistujat täyttivät verkkokyselyn, jossa tiedusteltiin muun muassa taustatietoja, kuten ikää, sukupuolta ja tulotasoa sekä ruokaan liittyviä motiiveja.

S-ryhmä tarjoaa yliopiston tutkimusta varten dataa asiakasomistajien suostumuksella.

Lue myös:

.
.