1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmastonmuutoksen hillitseminen

Julia Thurénin kolumni: Pelkkiin yksilön valintoihin keskittyminen voi johtaa ilmastokriisin etenemiseen

Ilmastopaneeli IPCC:n uusin raportti herätti jälleen ilmastoahdistuksen monen rinnassa. Yksilön valintojen syynääminen saa paitsi pahaa mieltä aikaiseksi, voi olla myös vaarallista maapallon kannalta, kirjoittaa Thurén.

Yksilöpuhe on vaarallista. Keskittymällä pelkästään yksilön kulutusvalintoihin kuten jauhelihapaketin vaihtoon nyhtikseen tai yhden ihmisen lentolakkoon, poliitikot ja suuryhtiöt pääsevät kuin koira veräjästä. On kuvaavaa, että brittiläinen öljy-yhtiö BP keksi alun perin kansalaisen hiilijalanjälkilaskurin. Näin ihmiset saatiin keskittymään omaan napaan sen sijaan, että katse olisi suunnattu suuryritykseen, jonka vastuu ilmastokriisissä on valtava.

Pahimmillaan omien valintojen jatkuva pohtiminen ahdistaa ja johtaa apatiaan. Tämä voi tehdä paitsi oman myös läheisten elämän vaikeaksi.

”Tutkimustiedon valossa yksilön valintojen korostaminen voi myös vähentää tehokkaiden, systeemitason ilmastotoimien hyväksyttävyyttä”, twiittasi (siirryt toiseen palveluun) Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n johtava tutkija Marita Laukkanen äskettäin.

Jos mediassa keskitytään vain siihen, mistä yksilö joutuu luopumaan, se pahimmillaan synnyttää vastareaktion suuriin ilmastopoliittisiin päätöksiin.

Yksilöpuhe vie ennen kaikkea huomion isoista rakenteista ja niiden muuttamisesta.

Ai mistä? Rakenne on vaikeasti määriteltävä termi, jota kannattaa hokea, mikäli haluaa esiintyä tiedostavana yksilönä. Rakenteet ovat yksilöä isompia voimia, jotka vaikuttavat kaikkien elämään. Ne ovat totuttuja tapoja ja käytänteitä, joihin suurin osa ihmisistä uskoo niin vahvasti, ettei osaa kyseenalaistaa niitä. Yhteiskunnan rakenteisiin kuuluvat vaikkapa lait tai päätöksenteon organisaatio, kuten eduskunta ja hallitus.

Yksilön on vaivalloista taistella rakenteita vastaan. Jos televisio menee rikki, olemme tottuneet ostamaan uuden korjaamisen sijaan, sillä se on halvempaa ja kätevämpää – näin markkinatalous tällä hetkellä toimii.

Jos työpaikalla velvoitetaan työmatkalentoja, yksilöä on hedelmätöntä syyllistää hiilijalanjälkensä kasvattamisesta. Itse asiassa nimenomaan syyllistäminen ja syyllistyminen ovat rakenteissa ongelmallisimpia: Jos suuri rakenne tukee tietynlaista tekemistä, pitäisi laittaa tarmo koko rakenteen muutokseen sen sijaan, että nipotetaan yksilön teoista.

Pahimmillaan omien valintojen jatkuva pohtiminen ahdistaa ja johtaa apatiaan. Tämä voi tehdä paitsi oman myös läheisten elämän vaikeaksi.

Silloin, kun yksilöt muodostavat massan, he voivat vaikuttaa rakenteisiin. 

Mutta on pelkkä rakennepuhekin vaarallista. Aina nimittäin jostain löytyy vielä isompi rakenne. ”Mitä merkitystä minun teoillani, kun näin Brasiliassa poltetaan metsää?” ”Mitä väliä Suomen päästöillä, koska Kiina?” Myös tämä ajatuskulku on ahdistavaa ja johtaa apatiaan. Jos yksilöltä otetaan kaikki valta, voima ja vastuu pois, niin elämästä katoaa merkityksen tuntu.

Ja kyllä yksilöllä voi olla väliä. Silloin, kun yksilöt muodostavat massan, he voivat vaikuttaa rakenteisiin.

Poliitikot eivät uskalla tehdä tarvittavia muutoksia, jos he eivät saa ihmisten taustatukea. Politiikkojen takaraivossa jomottaa pelko, ettei heitä valita enää seuraavissa vaaleissa.

Toivoa antaa myös tutkimus, jonka mukaan kansanliike, jonka takana on vähintään 3,5 prosenttia väestöstä, on onnistunut muutoksen aikaansaamisessa. Tällaisia olivat esimerkiksi Viron laulava vallankumous ja apartheidin vastustaminen Etelä-Afrikassa.Pikkuhiljaa yleinen mielipide muuttuu, ja rakennetta voidaan muuttaa nopeastikin. Saatetaan lakeja läpi ja muokataan käytäntöjä, jotka vaikuttavat miljoonien ihmisten elämään.

Halutessaan myös oman arkielämän toiminnan voi ajatella poliittisena, ikään kuin esimerkkinä muille. Historioitsija Rutger Bregman antaa esimerkin (siirryt toiseen palveluun) dominoefektistä: Googlen Project Sunroof -verkkosivulla voi katsoa kartasta, millä katoilla on aurinkopaneeleita. Karttaa katsomalla huomaa, että aurinkopaneelit eivät ole ripoteltuna sinne tänne, vaan niitä esiintyy ryppäissä. Kun naapuri asentaa paneelit, on todennäköistä, että itsekin uskaltaa ryhtyä moiseen.

Minun on turha syyllistyä ja kokea voimattomuutta siitä, että rakenteet ohjaavat tietynlaiseen käytökseen. Sen sijaan mitä tulee toivoon ja haluun rakentaa parempaa tulevaisuutta maapallolle, ajattelen, että yksilöllä on roolinsa. Jokaisella meistä.

Julia Thurén

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja yrittäjä, jonka mielestä usko hyvään tulevaisuuteen ei ole naiivia tai tarpeetonta, kunhan sitä ei käytä perusteluna sille, ettei vallitsevia rakenteita tarvitse muuttaa.

Kolumnista voi keskustella 24.8. klo 23.00 saakka.