Hyppää sisältöön

ESS: Ex-pankkiiri Mika Lehdolle kolmen vuoden kavallustuomio

Lehto omisti 50 prosenttia Långvik South -kiinteistöyhtiön osakkeista, jotka hän tuomion mukaan myi ilman, että loput osakkeet omistaneet neljä vähemmistöosakasta tiesivät. Rahat Lehto siirsi Maltalle.

Liikemies Mika Lehto tunnetaan myös entisenä Hollolan Pyhäniemen kartanon omistajana. Lehto kuvattuna kartanossa vuonna 2012. Kuva: Jarno Mela / Lehtikuva

Ex-pankkiiri, liikemies Mika Lehto on saanut Helsingin käräjäoikeudessa kolmen vuoden ehdottoman tuomion törkeästä kavalluksesta, kertoo Etelä-Suomen Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Lehdon syyksi luettu rikos liittyy kirkkonummelaisen Långvik South -yhtiön osakekauppaan. Kaupassa Lehto myi yhtiön osakkeet miljardööri Antti Herlinin omistamalle Security Trading -yhtiölle vuonna 2016.

Lehto omisti 50 prosenttia Långvik South -kiinteistöyhtiön osakkeista. Loput yhtiön osakkeista jakautuivat neljälle vähemmistöomistajalle. Kaupanteon yhteydessä Lehto kertoi, että hänellä on merkittävimmän vähemmistöosakkaan suullinen valtuutus kaupanteolle, mutta osakkaat riitauttivat kaupan myöhemmin, koska heidän mukaansa Lehto oli tehnyt kaupan ilman heidän suostumustaan ja heidän tietämättään.

Kaupanteossa ja varojen siirrossa Lehto käräjäoikeuden mukaan anasti vähemmistöosakkailta 750 000 euroa, joka oli puolet kauppahinnasta. Varat siirrettiin Lehdon osaomistaman maltalaisen Nemea-pankin tilille, jolle osakkailla ei ollut käyttöoikeutta.

Vankeusrangaistuksen lisäksi Lehto tuomittiin maksamaan asianomistajille 750 000 euroa viivästyskorkoineen sekä korvaamaan heidän yli 20 000 euron oikeudenkäyntikulut. Lehto tuomittiin myös menettämään alikersantin sotilasarvonsa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Yleisradion eläkesäätiölle iso lasku viime vuonna

Mika Lehto liittyy myös erilliseen oikeusjuttuun, jossa oli osallisena Yleisradion eläkeyhtiö.

Viime vuonna Itä-Suomen hovioikeus määräsi Yleisradion eläkesäätiön omistaman yhtiön maksamaan yli puoli miljoonaa euroa riita-asiassa, joka liittyy Lahden konserttitalon ostoon ja Nemea-pankkiin, jonka osaomistajana Mika Lehto toimi.

Hovioikeudessa käsitelty riita koski maksamatta olevaa lainaa, jonka pääkaupunkiseudulla asuva sijoittaja oli antanut Lahden konserttitalon omistavalle yhtiölle vuonna 2014.

Mika Lehto myi tämän yhtiön ja Lahden konserttitalon kiinteistön Yleisradion eläkesäätiölle loppuvuodesta 2016.

Sijoittajan laina oli siirretty ennen kauppojen solmimista toiselle yhtiölle. Yhtiö ajautui konkurssiin, eikä se kyennyt maksamaan lainaa takaisin sijoittajalle.

Tilinpäätöskikkailulla haluttiin saada konserttitalon omistama yhtiö velattomaksi, jotta kohde saataisiin myytyä eteenpäin.

Sijoittajan mukaan lainan siirtämisestä varattoman yhtiön vastuulle ei ollut sovittu etukäteen. Liikemiehen mukaan Lahden konserttitalon omistama yhtiö eli käytännössä Yleisradion eläkesäätiö on edelleen vastuussa lainasta.

Käräjäoikeudessa kanne päätettiin eläkesäätiön hyväksi. Yleisradion eläkesäätiön toimitusjohtaja Topi Piela sanoi hovioikeuden tuomion jälkeen, ettei eläkesäätiö jätä asiaa sikseen.

Yleisradion eläkesäätiö on juridisesti itsenäinen toimija, eikä Yle omista sitä. Vuoden 2019 lopulla eläkesäätiön sijoitusvarallisuuden arvo oli 869 miljoonaa euroa.

Lisää aiheesta:

Yleisradion eläkesäätiö tuomittiin maksamaan yli puoli miljoonaa – taustalla ex-pankkiirin taloussotkut

Paratiisin paperit: Antti Herlinin miljoonilla yritettiin pelastaa suomalaisten veroparatiisipankkia

Suomen rikkain mies Antti Herlin välttyi syytteiltä kiinteistökauppatutkinnassa – poliisi epäili avunannosta törkeään kavallukseen