1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pelargonit

Kotipelargonien historia ja dna kartoitetaan, jotta ne säilyisivät tuleville sukupolville – Risto Känsälä tuntee kukkiensa tarinat jopa 80 vuoden ajalta

Seinäjokelaiselle Risto Känsälälle pelargonit tarinoineen ovat osa suomalaista kulttuuriperintöä. Luke tutkii kotipelargonien historiaa ja dna:ta, jotta vanhat kukkakannat säilyisivät tuleville sukupolvillekin.

Viipurin evakko -pelargonin historia tunnetaan noin 80 vuoden taakse, kun se pakattiin mukaan evakkokuormaan Viipurissa. Risto Känsälällä kukka on ollut parikymmentä vuotta. Kuva: Anne Elhaimer / Yle

Seinäjokelaisen amanuenssi Risto Känsälän kuistilla on nelisenkymmentä pelargonia.

Nämä pelargonit eivät ole mitä tahansa kukkia, vaan ne edustavat suomalaisia kotipelargonikantoja. Joidenkin kasvien historiaa tunnetaan vuosikymmenten ajalta.

Esimerkiksi Viipurin evakko -pelargonin historia on tiedossa 1940-luvulle, jolloin Lempi Kaasalainen lähti Viipurista sotaa pakoon Kauvatsaan Satakuntaan.

– Pelargoni herätti kiinnostusta kauneudellaan ja siitä levisi pistokkaita naapurustoon. Yksi pistokkaita saaneista oli Aune Sundqvist. Hän antoi pistokkaan hyvän ystävänsä tyttärelle Satu Tallgrenille, joka toi kukan Etelä-Pohjanmaalle Kauhajoelle, Känsälä kertoo.

Kauhajoelta Känsäläkin sitten oman pistokkaansa sai parikymmentä vuotta sitten.

Museoalan ihmisenä häntä kiinnostavat kotien ja puutarhojen kasvit osana kulttuurihistoriaa. Museoissa kasveja voisi olla enemmänkin, Känsälä toteaa.

– Meillä on pelargoneja pilvin pimein, mutta vanhoihin maatiaislajikkeisiin ei ole paljon kiinnitetty huomiota. Vanhat kasvit ovat yhdenlaista kulttuuriperintöä, niin kuin muutkin [museo]esineet.

Kotipelargoneista talletetaan muistitietoon perustuva historia mahdollisine dokumentteineen. Jokaisesta kukasta on otettu myös "sormenjäljet" ja vertailtu ulkoisia ominaisuuksia. Kuvassa Viipurin evakko. Kuva: Anne Elhaimer / Yle

"Sormenjäljet" talteen

Suomalaisten kotipelargonikantojen historiaa ja dna:ta kerätään Luonnonvarakeskuksessa eli Lukessa.

Työtä tehdään yhdessä Suomen Pelargoniyhdistyksen kanssa ja tavoite on säilyttää suomalaista huonekasvikulttuuria tältä osin. Nyt kerätään tietoa ja vuoden kuluttua tavoite on julkaista kotipelargonikuvasto harrastajien käyttöön, sanoo tutkija Maarit Heinonen Lukesta.

– Tavoite on, että saisimme nämä kotipelargonit pysymään hengissä myös tuleville sukupolville,

Tutkimuksissa on selvinnyt, että kotipelargoneja on valkoisia, vaaleanpunaisia, lohenpunaisia ja tummanpunaisia. Niiden kukat voivat olla yksinkertaisia, kerrottuja tai ruusunnuppuisia ja myös kotipelargonin tunnusmerkissä, lehden vyöhykkeessä, löytyy eroja.

Jokaisesta kukasta on myös otettu "sormenjäljet".

– Noin sadan kotipelargonikannan aineistossamme on paljon keskenään samantyyppisiä, mutta kaikilla on oma ainutlaatuinen tarinansa ja kaikilla on myös oma kantanimensä, Heinonen sanoo.

Lue seuraavaksi: Mikä yhdistää Mr. Vreniä, Tyrvään Vienoa ja Nimismiestä? Vastaus on Pietarsaari, missä pelargoniharrastus on lähtenyt käsistä

"Kasville on saatava ääni"

Kotipelargonien kartoittamisessa siis tarinalla on merkitys. Suuri merkitys.

Dna ja kukan ulkoiset tuntomerkit kertovat monimuotoisuudesta. Tarinat ja historia paljastavat kasvin iän, mikä muuten olisi vaikea määrittää.

– Kasvit eivät puhu eli meidän on saatava niille ääni kasvattajilta ja ylläpitäjiltä, Maarit Heinonen sanoo.

Kotipelargonien tai muidenkaan kasvien historiaa ei juuri ole kirjoitettuna, ellei jotain päiväkirjamerkintöjä tai vastaavia dokumentointeja niiden vaiheista ole löytynyt.

Tutkijoiden on luotettava omistajien muistitietoon, sanoo tutkija Saara Tuohimetsä.

– Meidän aineistossamme vanhimmat kasvit ovat yli satavuotiaita. On hyvin mielenkiintoista, miten ihmiset ovat pitäneet ne hengissä ja suvussa. Se on viehättävää, Tuohimetsä sanoo.

Mitä tarkemmin historiaa saadaan selville, sen parempi.

– Jos löytyy vaikka joku valokuva, missä kukka on, Tuohimetsä sanoo.

Risto Känsälä kasvattaa pelargonit saviruukuissa. Kuva: Anne Elhaimer / Yle

Evakkomatkalle pelargoni mukaan

Heinosen mukaan kotipelargonit ovat olleet etenkin maaseudun naisten harrastus ja vastaus kauneudenkaipuuseen. Niitä on ollut sekä herraskartanoissa että vaatimattomammissa tuvissa.

– Pelargoni on ollut kiitollinen kasvi, sillä sitä on pystytty talvettamaan navetoissa ja kellareissa. Se on ollut kasvi, jota on onnistuttu säilyttämään vuodesta toiseen, Heinonen toteaa.

Pelargoneja on talvetettu valoisilla viileillä ikkunoilla, kuisteilla ja esimerkiksi karjakeittiöissä.

Naiset ovat vaihtaneet kasveja ja antaneet pistokkaita niille, joille ovat uskoneet vanhan pelargoninsa hoitamisen.

– Monissa tarinoissa tulee esille se, että iäkäs naishenkilö on antanut kukkaa eteenpäin myös siksi, että se säilyisi. Jos oma kotipelargoni ei selviäisikään talvesta tai tapahtuisi muuta yllättävää, kanta on jossain tallessa kuitenkin.

Sitä, millaisin ajatuksin esimerkiksi Viipurin evakko -pelargoni on pakattu evakkokuormaan aikanaan, voi vain arvailla.

– Pelargoni kantaa historiaa ja muistoja entisestä asuinpaikasta samoin kuin jotkut esineet. Lisäksi kasvi on vaatinut hoivaa ja huolenpitoa toisella tavalla kuin ne, Heinonen sanoo.

Tiedätkö jotain näistä?

Tutkijoiden mukaan kotipelargonit eivät enää ole vain isoäidin kukkia. Myös kasviharrastajat ja -keräilijät ovat ottaneet kukan omakseen.

– He ovat todella tärkeitä. Kotipelargonien jatkuvuus on ollut maaseudun naisten harteilla ja kaupungistumisen myötä esimerkiksi kukkien talvettamisesta tuli haastavaa. Kasviharrastajat ovat tulleet avuksi kantamaan kotipelargoneja seuraavat kymmenet vuodet, Heinonen sanoo.

Lukessa kaivataan lisää tietoja ainakin Inkilänhovi-kotipelargonista, joka tunnetaan Juvalta, ja Jyväskylä-kotipelargonista Keski-Suomesta. Myös Kaisa Kallio -kotipelargonin taustatarinaan tarvittaisiin selvennystä.

– Sen lehden uloimmassa reunassa on vaalea rantu. Tyypillisesti kotipelargonit on vihreitä ja niissä näkyy sisemmällä lehdessä tummanviihreä vyöhyke. Toivoisimme lisätietoa siitä, miten tämä kukka on saanut nimensä.

Näistä kannoista tietävät voivat olla Lukeen yhteydessä esimerkiksi sähköpostitse.

"Minä teen sen mitä osaan"

Risto Känsälän kymmenet pelargonit saavat hellää hoitoa; helteellä niitä on pitänyt kastella ahkerasti ja Känsälä on kantanut niille kastelukannuittain vettä kotinsa viereisestä Seinäjoesta.

Syksyn tullen kukkaset pitää suojata kylmältä. Yöpakkasiksi Känsälä nostaa kukat sisälle ja, kun päivätkin kylmenevät, niiden paikka on kokonaan sisätiloissa.

Talvella Känsälä vähentää pelargonien kastelua ja lannoitusta, mutta:

– Minä teen sen mitä osaan, on heidän asiansa säilyä hengissä. Kyllä kasvi kertoo, milloin hänellä on jano.

Vanhan kartanon viileydessä kukat viihtyvät välillä paremmin kuin omistajansa.

– Viime talvena lämpötila laski sisällä välillä noin 16 asteeseen. Kasvit tykkäsivät siitä, mutta minä lisäsin villasukkia.

Jos ja kun Känsälä antaa pelargoneistaan pistokkaan eteenpäin, saa lahjan saaja mukaan myös vahvan toiveen pitää kukan tarina hengissä.

– Minulle kukan taustalla oleva tarina on tärkein ja olen vannottanut saajaa, että se pitää säilyttää ja pitää muistissa.

Herättikö artikkeli muistoja? Kerro, onko teillä vanha pelargoni? Aiheesta voi keskustella maanantaihin 23. elokuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi: Siivositko mummon kukkapurkkeja – saatoit heittää talvehtijan kompostiin

Ranta-Pantin Helly on Kauhajoelta kotoisin oleva kotipelargoni. Kuva: Anne Elhaimer / Yle