1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Työllisyys ja työttömyys

Lomautettujen määrä on pudonnut hurjasti ja uusia avoimia työpaikkoja on entistä enemmän – asiantuntija: "Ollaan selvästi toipumaan päin"

Pohjois-Savossa oli heinäkuussa hieman alle 13 000 työtöntä työnhakijaa. Työttömien osuus työvoimasta on maakunnassa noin 11 prosenttia, kun koko maan lukema on noin 12 prosenttia. Nuorten työllisyystilanne koheni viime vuodesta.

Lomautettujen määrä on laskenut Pohjois-Savossa lähes kahdella tuhannella vuoden takaisesta eli esimerkiksi palvelualoilta on palattu taas töihin. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Työttömien ja lomautettujen määrä on kutistunut tuhansilla Pohjois-Savossa koronatilanteen helpottuessa. Työttömiä on nyt maakunnassa lomautetut mukaan lukien alle 13 000, mikä on kolme tuhatta vähemmän kuin koronapandemian alkupuolella vuosi sitten.

Lomautettuja oli reilu tuhat, mikä on 1 900 vähemmän kuin vuosi sitten, mutta kuitenkin runsaat 300 enemmän kuin heinäkuussa 2019.

– Nyt ollaan selvästi toipumaan päin ja palaamassa normaalille kausikäyrälle, kertoo ylitarkastaja Raili Nissinen Pohjois-Savon ely-keskuksesta.

Seutukunnittain tarkasteltuna työttömyys on laskenut eniten Ylä-Savossa. Kun koko Pohjois-Savossa työttömien määrä väheni liki viidenneksellä, Ylä-Savossa lasku oli 24 prosenttia.

– Koronan vaikutukset iskivät ensimmäisenä Ylä-Savoon ja siellä alettiin myös toipua aikaisin eli teknologiapuolella viime syksyn jälkeen. Kun vertailuluku on aikalailla kehno, niin nousukin on vastaavasti iso, Nissinen sanoo.

Viime vuoteen verrattuna työttömien määrät laskivat suhteellisesti eniten Vieremällä (36 prosenttia), Rautalammilla (31 prosenttia) ja Keiteleellä (31 prosenttia). Vain Rautavaaralla työttömien määrä pysyi edellisen vuoden tasolla.

Nuorten tilanne parani, pitkäaikaistyöttömien heikkeni

Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli heinäkuun lopussa 22 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Nissisen mukaan nuorten työllisyysjaksot ovat myös kohtuullisen lyhyitä Pohjois-Savossa.

Uusi avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistoon heinäkuun aikana noin 3 600, missä on lisäystä liki 60 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Sen sijaan pitkäaikaistyöttömiä on Pohjois-Savossa on viidenneksen vuoden takaista enemmän, lähes viisi tuhatta.