Putinin pyhä Valamo

Kirkosta tuli valtiovallan apuri

Karjalan Laatokalla sijaitsevasta Valamon luostarista on tullut tärkeä vallan näyttämö.

Aiemmin ortodoksinen luostari kuului Suomelle.

Vladimir Putin vieraili Valamossa ensi kertaa presidenttinä jo vuonna 2001.

Sittemmin Putinin vierailuista luostarisaarella on tullut säännöllisiä ja valtiovallan suhteet ortodoksikirkkoon ovat tiivistyneet.

Neuvostoaikana ränsistynyt Valamo on nyt kunnostettu isolla rahalla uuteen kukoistukseen.

Luostarissa asuu noin 150 munkkia ja munkkikokelasta.

Valamo on kunnostettu Vladimir Putinin ansiosta.

isä German

Putinia kiitetään paljon muustakin luostarisaarella.

Presidentin esimerkiksi kerrotaan lahjoittaneen tämän jahdin.

Valamoon on rakennetu myös uutta, kuten tämä massiivinen Pyhän Vladimirin skiitta eli munkkien erakkomaja.

Kansan parissa se tunnetaan Pyhän Putinin skiittana.

Rakennus on presidentin käytössä, kun hän vierailee saarella. Julkisten vierailujen lisäksi Putin käy Valamossa myös epävirallisesti.

Ystäväni näki Putinin yllättäen ehtoollisella talvella. Tästä ei pidetä suurta melua.

opas Anna Životenko

Virallisesti Putin vieraili Valamossa edellisen kerran toissa kesänä ennen koronaepidemian alkamista.

Hänen mukanaan oli itsevaltaisesti Valko-Venäjää johtava Aljaksandr Lukašenka.

Yksi Putinin säännöllisistä keskustelukumppaneista Valamossa oli isä Mefodi. Hän kuoli koronavirukseen heinäkuussa.

Mefodi puhui Venäjän erityisestä roolista maailmassa oikean uskon välittäjänä ja piti lännen pakotteita ilmentymänä tätä vastaan.

Kaikki helvetin voimat, eikä pelkästään lännessä, kapinoivat Venäjän saarnaamaa totuutta vastaan. Se ei ole vihaa Venäjää vaan Herraa kohtaan.

Isä Mefodi

Venäjän valtiovallan ja ortodoksisen kirkon tiivistinyt suhde on hyödyksi molemmille.

Kirkko on saanut lisää valtaa ja vaurautta. Vallanpitäjät puolestaan pönkittävät omaa asemaansa vetoamalla kansaan kirkon konservatiivisella arvopohjalla.

Isä Germanin mukaan Neuvostoliiton voitto toisessa maailmansodassa on pitkään ollut ainoa Venäjän kansaa yhdistävä henkinen side. Nyt sen rinnalle tarvitaan kirkon ajamat vanhoilliset arvot.

Isä Mefodin sanoin Venäjällä on kaksi suojaa: henkisyys ja ydinaseet. Kaikki on hyvin niin kauan kuin meillä on ne.

isä German

Tekijät

Toimittaja

Erkka Mikkonen

Valokuvaaja

Grigori Vorobjov

Lähteet

  • EPA, TASS

Julkaistu 3.9.