1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ikääntyneet

Savonetti palaa kesätauolta auttamaan pohjoissavolaisia senioreita digipulmissa

Senioreiden atk-yhdistys Savonetti auttaa Pohjois-Savon ikäihmisiä tietotekniikkaan liittyvissä haasteissa. Maksutonta digineuvontaa järjestetään viikoittain ympäri maakuntaa.

Savonetin digineuvontaa toteutetaan vapaaehtoisten vertaisohjaajien voimin. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Senioreiden atk-yhdistys Savonetin maksuton digineuvonta jatkuu ensi viikolla Kuopion, Siilinjärven ja Kiuruveden neuvontapisteissä. Samanaikaisesti vietetään myös digi- ja väestötietoviraston järjestämää valtakunnallista digitukiviikkoa.

Muilla toimintapaikkakunnilla kesätauolta palataan hieman myöhemmin syyskuussa. Digiohjauksia järjestetään viikoittain ympäri maakuntaa.

Savonetti on järjestänyt ikäihmisille suunnattua digineuvontaa Pohjois-Savossa eri paikkakunnilla jo vuodesta 2001 lähtien. Tänä vuonna juhlitaan siis Savonetin 20. toimintavuotta.

Ohjausta toteutetaan vapaaehtoisten vertaisohjaajien voimin. Kun ohjaaja on myös seniori, niin molemmilla on yhteinen tahti ja kieli, sekä ymmärrys siitä, että digiloikan onnistumiseen tarvitaan useita toistokertoja.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.