Vaasan Vaskiluodon LNG-terminaalin rakennustyöt etenevät aikataulussa – Porista toimitetaan Aurora Botnialle rekallisen verran maakaasua päivässä

Vaasan Vaskiluodon LNG-terminaalin rakennustyöt etenevät aikataulussaan. Syyskuussa alkaa perustustyöt. Kaiken on määrä olla valmiina ensi vuoden toukokuussa. Siihen asti maakaasua toimitetaan Porista rekoilla Wärtsilän sekä uuden Aurora Botnian tarpeisiin.

Aurora Botnian tuoma lisätarve on merkittävä. Mattilan mukaan maakaasua toimitetaan laivan tarpeisiin karkeasti rekallisen verran päivässä. Kuva: Hans-Mikael Holmgren / Yle

Vaasaan rakennettavan LNG-terminaalin työt etenevät aikataulussa.

Tällä hetkellä on meneillään riski- ja turvallisuuskartoitus, jonka jälkeen syyskuussa on määrä aloittaa perustustyöt.

Varsinaisten maakaasutankkien on määrä saapua Vaasaan ensi vuoden huhtikuussa. Kaiken pitäisi olla valmiina toukokuun loppuun mennessä. Gasumin teollisuusliiketoimintajohtaja Tommy Mattilan mukaan projekti etenee suunnitelmien mukaisesti.

Alun perin olikin suunniteltua että vaikka Aurora Botnia kulkee nestemäisellä maakaasulla, sitä toimitetaan Gasumin Porin terminaalista Vaskiluotoon alkuun tankkiautoilla.

– Tähän kokonaisuuteen kuuluu LNG-toimitukset myös Wärtsilälle, joka on pyörinyt jo vuodesta 1996, Mattila toteaa.

Aurora Botnian tuoma lisätarve on merkittävä. Mattilan mukaan maakaasua toimitetaan laivan tarpeisiin karkeasti rekallisen verran päivässä.

Mattilan mukaan Vaasan Vaskiluodon terminaalilla on merkittävä rooli alueella. Syyksi hän kuvaa maakaasun monikäyttöisyyden.

Hyötyä myös akkuteollisuudelle

Wärtsilän sekä Aurora Botnian tarpeiden lisäksi Tommy Mattila näkee, että tulevaisuuden akkuteollisuudella olisi LNG:stä hyötyä.

– Maakaasu soveltuu hyvin polttoaineeksi prosesseihin, joten näen että sillä on merkittävät mahdollisuudet tukea Vaasan seudun yrityselämää, eritoten tulossa olevia uusia hankkeita.

Porin terminaalissa säilötty LNG on sekoitus useassa maassa tuotetusta maakaasusta. Gasumilla on omaa tuotantoa Norjassa, sen lisäksi maakaasua tulee Venäjältä sekä eri Euroopan maista.

– LNG valmistetaan siten, että se on kaasumuodossa kun se tulee kentiltä, jonka jälkeen se jäähdyttämällä -163 asteiseksi saadaan nestemäiseen muotoon, Mattila kertoo.

Lisää Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.