1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tieliikenne

Liipolan ja Patomäen tunnelit Lahden eteläisellä kehätiellä suljetaan pelastusharjoituksen ajaksi

Harjoituksen aikana kiertoteinä toimivat alueen muut maantiet ja katuverkko.

Liipolan tunnelissa tehtiin pelastusharjoitus viimeksi syksyllä 2020. Kuva: Marjo Pirilä / Yle

Viranomaisten pelastusharjoitus sulkee Lahden eteläisen kehätien tietunnelit torstai-iltana 26. elokuuta muutamaksi tunniksi.

Liipolan ja Patomäen tunneleissa valtatie 12:lla harjoitellaan pelastamista ja yhteistoimintaa mahdollisen onnettomuustilanteen varalta. Hämeen ELY-keskuksen mukaan harjoitus pyritään tekemään mahdollisimman todentuntuiseksi.

Harjoitukseen osallistuvat Päijät-Hämeen pelastuslaitos, poliisi, ensihoito, maanteiden hoitourakoitsija YIT sekä Fintraffic Tie Oy:n tieliikennekeskus ja Uudenmaan ELY-keskus.

Liikenne ohjataan harjoituksen ajaksi kiertotielle torstaina illalla kello 19-23 välisenä aikana.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.