1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vesihuolto

Vesiongelmat Juvalla paisuvat: vesijohtoverkoston alueella havaittu uusi putkirikko

Kyseessä on uusi käänne Juvaa kaksi viikkoa riivanneeseen vesiongelmaan.

Kuva: Juho Liukkonen / Yle

Juvan vesijohtoverkoston alueella on havaittu uusi putkirikko.

Järvi-Saimaan Palveluista kerrotaan, että vesiputki vuotaa huoltoasema SEO:n lähellä Partalantien vieressä. Asiaa kerrotaan selvitettävän parhaillaan.

Tieto tulee harmilliseen aikaan. Juvalla annettiin viime viikon maanantaina kehotus talousveden keittoon, kun vedenjakeluverkostossa oli todettu pieni määrä suolistoperäisiä enterokokki-bakteereita. Alkuviikosta kerrottiin, että vika oli paikallistettu Salajärven vesilaitokselle ja korjaukset aloitettiin.

Järvi-Saimaan Palvelut kertoivat aiemmin tänään, ettei Juvalla ole enää havaittu uusissa vedenjakeluverkostosta otetuissa näytteissä viitteitä bakteerista.

Terveystarkastajan asettama veden keittokehotus ja verkoston klooraus jatkuvat, kunnes Salajärven vesilaitokselta on saatu kolme peräkkäistä puhdasta vesinäytettä tehtyjen korjaustoimenpiteiden jälkeen.

Näytteiden analysoinnissa kestävä aika huomioiden keittokehotus voidaan purkaa aikaisintaan lauantaina.