1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pysäköinti

Sadat parkkipaikat muuttuivat ilmaisiksi ja yrittäjät odottivat asiakkaiden virtaa – toisin kävi: "Ihana ajatus, mutta ei siitä kukaan tiennyt"

Yrittäjien koronakurimusta yritettiin helpottaa ilmaisella keskustapysäköinnillä monessa kaupungissa. Kokeilua ei kuitenkaan jatketa, koska ilmainen pysäköinti kävi liikaa kaupunkien kukkaroille.

Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Monessa kaupungissa on korona-aikana kokeiltu ilmaista pysäköintiä kaupungin keskustassa. Maksutonta pysäköintiä on kokeiltu esimerkiksi Lappeenrannassa, Mikkelissä ja Kajaanissa.

Ilmaisen pysäköinnin avulla haluttiin tukea yrittäjiä koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa.

Ilmaisen pysäköinnin aikana ihmiset pystyivät hakemaan noutoruokansa ravintolasta tai hoitamaan nopeita asioita ilman pelkoa, että auton tuulilasiin ilmestyisi pysäköintivirhemaksu.

Lappeenrannassa kokeilu kesti kolme kuukautta: maaliskuusta kesäkuuhun. Kokeilu sai myönteisen vastaanoton yrittäjiltä.

– Yrittäjät ovat olleet kovilla. Ei ainoastaan koronan takia, vaan keskustan kehittämisen takia. Keskustoja tehdään nyt kävelypainotteisiksi. Ja kyllä asiakkaat saapuvat vieläkin tänne autoilla, sanoo Marja-Liisa Tingander lahjatavara- ja sisustusliike Eleonorasta.

Eleonoran yrittäjä Marja-Liisa Tingander on joutunut muuttamaan kauppansa tuotevalikoimaa, koska autoa ei saa kaupan eteen pysäköityä. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Yrittäjä: "Ajatuksena oli ihana, mutta siitä ei kukaan tiennyt"

Ylen tapaamat yrittäjät kertovat, että ilmainen pysäköinti ei suoraan lisännyt asiakasvirtaa kivijalkakauppohin. Syynä tähän oli yrittäjien mukaan se, ettei monikaan asiakas tiennyt ilmaisesta pysäköinnistä.

– Ajatuksena maksuton pysäköinti oli ihana, mutta siitä ei kukaan tiennyt, sanoo yrittäjä Marja-Liisa Tingander.

Ihmetystä herätti myös se, ettei maksuttomuudesta kerrottu kadunvarsilla. Lisäksi se vaati parkkisovelluksen.

– Asiakkaat ihmettelivät, miksei maksuttomuudesta voinut lukea vaikka tolpissa. Se myös ihmetytti, miksei se voinut toimia kiekolla, yrittäjä Maarit Eskola-Heikkinen Fysio Eskolasta.

Lappeenrannan toimitilojen toimitusjohtaja Mikko Hietamiehen mukaan kaupunki tiedotti asiasta laajasti some-sivustoillaan ja myös media kertoi siitä.

– Parhaimman mukaan asiasta tiedotettiin. Jos sitä ei huomattu, en voi sille mitään. Pitää muistaa, että me otimme kokeilun todella nopeasti käyttöön.

Fysio Eskolan yrittäjä Maarit Eskola-Heikkisen mukaan asiakkaat tiesivät huonosti ilmaisen pysäköinnin mahdollisuudesta. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Ilmainen pysäköinti kiekolla tai mobiilisovelluksella

Maksuttoman pysäköinnin tavat vaihtelivat eri kaupungeissa. Mikkelissä tunnin ilmaiseen pysäköintiin riitti pysäköintikiekon käyttö.

Lappeenrannassa puolen tunnin maksuttoman pysäköinnin sai puolestaan vain puhelimen parkkisovellusta käyttämällä. Vaikka pysäköinti oli ilmaista, piti parkkisovellukseen syöttää pankkikortin tiedot. Jos parkkisovelluksella pysäköintiajan merkitsi vähemmän kuin 30 minuuttia, näytti maksun loppusumma nollaa.

– Kokeilun aikana mobiilimaksaminen kasvoi huomattavasti Lappeenrannassa. Siinä mielessä kokeilu onnistui, sanoo Lappeenrannan toimitilojen toimitusjohtaja Mikko Hietamies.

Lappeenrannassa mobiilimaksutapahtumien määrä pysäköinnissä kasvoi kokeilun aikana 77 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Määrän kasvusta huolimatta autoilijat antoivat kuitenkin kritiikkiä mobiilisovelluksen käyttöpakosta edun saamiseksi.

Miksi päädyttiin mobiilisovelluksen käyttöön?

– Halusimme lähteä nopealla aikataululla kokeilemaan maksuttomuutta. Koimme, että mobiilimaksaminen oli nopein tapa sen toteuttamiseen, Hietamies toteaa.

Kiekolla tapahtuva ilmainen pysäköinti olisi vaatinut liikennemerkkien vaihdon.

– Liikennemerkit osoittavat, miten missäkin pitää pysäköinti hoitaa. Jos ydinkeskustan alueelle olisi haluttu puolen tunnin maksuton ja kiekollinen pysäköinti, se olisi vaatinut aika monen liikennemerkin vaihtoa, vastaa Hietamies.

Lappeenrannassa mobiilimaksun käyttö lisääntyi 77 prosenttia ilmaisen pysäköintikokeilun aikana. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Ilmaiskokeilut eivät jatku

Kajaani luopui maksuttomasta pysäköinnistä tammikuussa, koska kokemukset maksuttomuudesta olivat kaksijakoiset. Liikkeissä, joissa käydään nopeasti asioimassa, ilmainen tai kiekkopysäköinti on tykätympi. Puolestaan kaupoissa, joissa ostoksilla ollaan pidempään, eivät pidä maksullista pysäköintiä pahana.

Mikkelissä kokeilu kesti viime vuonna maaliskuusta syyskuuhun. Sielläkin kokeilu loppui, vaikka yrittäjät toivoivat jatkoa. Kielteistä päätöstä Mikkelissä perusteltiin sillä, että kaupungilta jää rahaa saamatta, jos pysäköinti olisi jatkuvasti ilmaista.

Lappeenrannassa kokeilusta saatiin hyviä kokemuksia, mutta jatkoa ei ole luvassa. Toimitusjohtaja Mikko Hietamies Lappeenrannan toimitiloista perustelee asiaa sillä, että nyt ei ole käynnissä kevään kaltaisia koronarajoituksia. Siksi myöskään tukitoimia tarvita.

– Kokeilu liittyi korona-ajan poikkeukselliseen tilanteeseen. Halusimme tukea yrittäjiä maksuttoman pysäköinnin avulla. Nyt vastaavia koronarajoituksia ei ole käytössä, sanoo toimitusjohtaja Mikko Hietamies Lappeenrannan toimitiloista.

Kokeiluja ei haluta jatkaa myöskään siksi, että se käy kaupunkien kukkaroille kalliiksi. Kokeilun aikana Lappeenrannan kaupungin pysäköintiyhtiö Williparkilta jäi saamatta arviolta 11 000 euroa kuukaudessa.

Pysäköintipaikkoja on vähän Valtakadun varrella Lappeenrannassa. Kuva: Elli Sormunen / Yle

Maksuttomuutta tärkeämpi olisi saada lisää pysäköintipaikkoja

Yrittäjien mielestä Lappeenrannassa pitäisi jatkaa kokeilua, vaikka se toisi vähemmän rahaa kaupungille.

– Asia pitäisi nähdä laajemmin ja pitkäjänteisemmin. Tämän kokoisen kaupungin pitäisi olla imagoltaan sellainen, että kivijalkakauppoihin tulo olisi sujuvaa ja helppoa. Raha ei saisi olla ratkaiseva tekijä, yrittäjä Maarit Eskola-Heikkinen toteaa.

Maksuton pysäköinti ei ole ainoa asia, jota yrittäjät toivovat. Eskola-Heikkisen yritys sijaitsee Lappeenrannan keskustassa kadulla, jonka varrella pysäköintipaikkoja on vain vähän. Yrittäjät toivovat kadunvarsille lisää pysäköintitilaa.

– Tämän kokoisessa kaupungissa pitää päästä nopeasti hoitamaan asiansa ja vieressä olevat parkkipaikat helpottaisi sitä, Eskola-Heikkinen sanoo.