1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lyly Rajala

Kokoomus erotti Lyly Ralajan valtuustoryhmästään Oulussa yhdeksäksi kuukaudeksi

Valtuustoryhmä päätti asiasta lähes yksimielisesti, vain kokoontumisessa mukana ollut Rajala ei tätä kannattanut. Syynä määräaikaiselle erottamiselle kerrottiin toistuva yhteisten pelisääntöjen rikkominen ja toimiminen luottamushenkilölle sopimattomalla tavalla.

Oulun kokoomuksen valtuustoryhmä tiedotti sunnuntaina, että se on päättänyt erottaa kaupunginvaltuutettu Lyly Rajalan yhdeksän kuukauden ajaksi ryhmän jäsenyydestä.

Valtuustoryhmä oli päätöksessään Rajalaa lukuun ottamatta yksimielinen. Asiasta käytiin laaja keskustelu.

Määräaikaista erottamista perustellaan sillä, että Lyly Rajala on toistuvasti toiminut valtuustoryhmän yhteisten pelisääntöjen vastaisesti ja luottamushenkilölle sopimattomalla tavalla.

– Päätös on raskas ja ikävä mutta välttämätön. Epäasiallisella käyttäytymisellä on aina oltava rajat. Valtuustoryhmän toimintakykyä rapauttava toiminta on jatkunut liian pitkään, sanoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Sami Pikkuaho.

Pohjois-Pohjanmaan kokoomuksen puheenjohtajan Tomi Kaismon mukaan Rajala on saanut jo toiminnastaan vakavan varoituksen viime syksynä.

– Lupauksista huolimatta käyttäytyminen ei ole muuttunut. Toisten ihmisten kunnioitus ja keskinäinen luottamus ovat politiikassa kaikki kaikessa.

Sanomalehti Kaleva on kertonut myös tapauksesta (siirryt toiseen palveluun), jossa paikallinen liikemies yritti puuttua siihen, että Lyly Rajalaa ei valittu uuden kaupunginhallituksen jäseneksi.

Lyly Rajala on Oulun kaupunginvaltuuston pitkäaikainen jäsen ja hän on toiminut myös kansanedustajana.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.