1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Rusko

Ruskon nanny-toiminta laajenee etävastaanotoiksi – kysyntä on kasvanut lomien jälkeen

Ruskolla on tavoitteena vakiinnuttaa nanny-palvelu osaksi kunnan toimintaa.

Anne Suomalainen on Ruskon nanny-toiminnan takana. Arkistokuva. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Lapsiperheitä arjen pulmissa auttava Ruskon nanny-toiminta laajenee etävastaanotoiksi. Kysyntä on kesän jälkeen entisestään kasvanut ja palvelua halutaan kehittää myös muuttuvien koronarajoitusten takia. Etävastaanotto on yksi vanhemmille tarjottava yhteydenottomuoto.

Ajan saaminen samalle viikolle voi tällä hetkellä olla vaikeaa, mutta perheitä kehotetaan ottamaan aktiivisesti yhteyttä nannyyn.

– Ruskolaisperheet ovat olleet rohkeita ja avoimia, sanoo Ruskon nanny-palvelusta vastaava Anne Suomalainen.

Suomalaisen mukaan perheet toivovat apua hyvin arkisissa asioissa. Neuvoja toivotaan lasten nukkumaanmenoaikoihin, ruutuajan määrittämiseen, uhmaikäisen kanssa toimimiseen tai vaikka vuorovaikutustaitoihin.

Palvelulle toivotaan jatkoa

Perheeltä tulleen yhteydenoton jälkeen sovitaan joko henkilökohtaisesta tapaamisesta tai soittamisesta.

– Mielelläni tapaan perheen kasvotusten. Usein yksi tapaaminen riittää, sanoo Suomalainen.

Ruskolla on tavoitteena vakiinnuttaa nanny-palvelu osaksi kunnan normaalia toimintaa hankerahoituksen loppuessa vuoden lopulla.

– Perheet saavat matalalla kynnyksellä tarvitsemaansa apua ilman puhelinaikoja ja lähetettä, tämä ei ole viranomaistoimintaa, tarve lähtee perheiltä itseltään, selventää Suomalainen.

Ruskon kunta on saanut supernanny-toiminnalle 30 000 euron avustuksen Varsin Hyvä ry:n Leader-rahoituksesta. Palvelu on perheille ilmainen ja supernanny tilataan paikalle palvelupyyntölomakkeella, soittamalla tai sähköpostilla.

Lue lisää:

Pieni varsinaissuomalainen kunta sai oman supernannyn – poikien äiti kiittelee: "Kun ongelmat myöntää, niitä pystyy ratkomaan"