Hyppää sisältöön

Hyvin töissä pärjännyt Torsti Malila, 30, kertoo hetkestä, kun hän vihdoin tajusi olevansa alkoholisti: "Hiirikäsi ei enää liikkunut"

Torsti Malila yritti hakea apua päihdeongelmaan jo lukiossa, mutta kukaan ei ottanut koppia. Hän toivoo, että hänen tarinansa opettaisi ammattilaisia ja rohkaisisi muita avun tarpeessa olevia.

Torsti Malila
Torsti Malila kertoo, milloin hän ensimmäisen kerran tunnusti itselleen olevansa alkoholisti. Video: Marjut Suomi

Jos ihmisellä on kauluspaita, hän opiskelee ja käy töissä, voiko hän olla alkoholisti?

Suomessa on arviolta jopa 300 000 työssä käyvää alkoholistia. Riskikäyttäjiä on vielä tätä enemmän. Silti päihdeongelmiin liitetään usein mielikuva rappioalkoholistista. Tästä syystä apua voi olla vaikea etsiä ja saada.

Tamperelaisella opiskelijalla Torsti Malilalla kesti kymmenen vuotta myöntää ongelma edes itselleen.

– Kävin koko ajan koulua ja lopulta olin sekä korkeakoulussa että töissä. Monelle voi olla yllätys, että joku on erittäin riippuvainen päihteistä, vaikka joisi vain viikonloput.

Malila tietää, millaista on, kun arki on vuosikausia vain ahdistusta ja viikonloppujen odottamista.

– Päihteet vaikuttavat identiteettiin. Rupeaa olemaan totta vain päihtyneenä, muuten on irti itsestään.

Huumekokeilu alkoi kaverin rohkaisemana

Pääkaupunkiseudulla kasvanut Torsti Malila oli vain 11-vuotias, kun kokeili alkoholia ensimmäisen kerran. Hän varasti kaverinsa kanssa vanhemmilta viinipullon ja joi kirjoituspöydän alla.

Se oli vielä jännittävää. Yläkoulussa juotiin joka viikonloppu ja mukaan tulivat huumeet, jotka turruttivat koulukiusaamista ja pahaa oloa.

Huumeisiin Malila tutustui kaverin kautta.

– Minua vuoden vanhempi poika sanoi, että jos koskette Torstiin, joudutte tappelemaan ensin minun kanssani. Se oli hurja kaveri, paha poika. Rupesin ihailemaan häntä.

Pari viikkoa Malila kulki pojan perässä, kun tämä kävi välitunnilla polttamassa pusikossa hasista. Lopulta myös hän kokeili.

– Tässä ylitin jonkin moraalisen rajan. Olin lapsena päättänyt, etten ikinä koske huumeisin.

Lukiossa Torsti Malila poltti kannabista ja ryyppäsi joka viikonloppu. Omasta mielestään hän hallitsi juomistaan, vaikka kaverit ja senaikainen tyttöystävä huolestuivat välillä.

– Aika nopeasti opin itselleni sopivan juomatyylin, mitä kannoin päihteiden käytön loppuun asti. Tykkäsin olla aktiivinen ja jatkuvassa nousussa. Minua ärsytti, kun muut tuntuivat juovan liian hitaasti tai nopeasti.

Kännissä Torsti Malila oli itsevarma naistenmies. Selvin päin hän janosi hyväksyntää.

– Muutin itsestäni alkoholilla mielikuvitushahmon ja olin kova jätkä. Tulin ylimieliseksi ja kaikkivoivaksi. Poltin kannabista salaa kotona. Lintsasin viimeiset tunnit, että pääsin omaan turvapaikkaan pilveen: pehmeämpään paikkaan, missä ei ahdistanut.

"Olisin halunnut aidosti oikeasti apua"

Krapula alleviivasi ahdistusta.

Torsti Malila yritti ensimmäisen kerran hakea apua pahaan oloonsa jo lukiossa Espoossa. Se oli pettymys.

– Sain käydä kuraattorilla vain kolme kertaa, kai se oli jokin oppilaskohtainen budjetti.

Kuraattorilta juoksutettiin sosiaalityöntekijälle. Tämä ohjasi kolmanteen paikkaan.

– Kun viimein pääsin nuoriso- ja päihdeterapeutille, tämä kysyi vain, olenko päässyt ruotsin tenteistä läpi. Että kaikki menee näköjään hyvin ja oikeaan suuntaan ja tämä on tässä. En osannut vaatia muuta. Luulin, että tällaista tämä apu Espoossa on.

Torsti Malila on saanut apua vertaistuesta ja yksityisestä päihdekuntoutuksesta. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Joskus Malila pohtii, millaista hänen elämänsä olisi ollut, jos hän olisi saanut apua jo tuolloin, 14 vuotta sitten.

– Olisin halunnut aidosti ja oikeasti apua pahaan oloon. Olisin kaivannut, että joku olisi ottanut kopin ja olisin saanut monialaisen avun.

Kuntoutusta ei tarpeeksi tarjolla

Tilastot ja tutkimukset kertovat, ettei Malila ole kokemuksineen yksin.

A-klinikan johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki sanoi vastikään Ylelle, että kuntoutusta on liian vähän tarjolla. Ilman kuntoutusta jäävä täyttää tyhjyyden jotenkin elämässä.

– Kuntoutuminen on moniulotteinen kokonaisuus, mutta tällä hetkellä kaikkea kuntoutusta on päihdepotilaille liian vähän tarjolla.

Tampereen kaupungin tuoreen raportin mukaan päihdehuollon pitäisi olla nykyistä monialaisempaa ja yksilöllisempää. Esimerkiksi eri-ikäiset ja naiset ja miehet tarvitsevat erilaista apua. Moni tarvitsee apua myös mielenterveys- tai fyysisiin ongelmiin.

Alueellisia eroja on paljon, sillä jokainen kunta järjestää hoidon tavallaan. Siitä seuraa, että hoito ei ole tasapuolista ja kriteerit vaihtelevat.

Pysähdys tuli työpaikalla

Malilalla meni kymmenen vuotta ennen kuin hän lopulta myönsi päihdeongelmansa. Hän muistaa vielä tarkan hetken yli neljä vuotta sitten.

Torsti Malila oli töissä ison firman taloushallinnossa Helsingissä ja opiskeli korkeakoulussa. Kaiken piti olla hyvin.

Hän oli ollut ryyppäämässä kaverien kanssa viikonlopun risteilyllä. Putki jatkui vielä satunnaisten tuttujen kanssa.

Sunnuntaina illalla Torsti Malilasta tuntui, että kaakelit vessassa väreilivät. Hän pelkäsi tulevansa hulluksi. Muutama tunti krapulahikistä yöunta ja suoraan töihin.

– Olin työpisteellä ja katselin sovelluksia, hiirikäsi ei enää liikkunut. Hiki valui ja olin vain paikoillani.

Malila varasi tyhjän kokoustilan, pani valot pois ja meni kyykkyyn nurkkaan. Sitten tuli itku.

– En tiennyt addiktioista ja diagnooseista vielä mitään. Ensimmäisen kerran tuli kuitenkin subjektiivinen kokemus, että olen alkoholisti.

Esimiehelle kiitos

Torsti Malila on ikuisesti kiitollinen esimiehelleen, joka tuli paikalle kesken tärkeän kokouksen.

– Hän sanoi, ettei mitään, lähdetään viemään sinua työterveyslääkäriin. En ole ehkä kiittänyt häntä koskaan. Ehkä joskus soitan hänelle.

Päihteet jäivät kerrasta siihen. Tapahtumista on nyt yli neljä vuotta.

Vielä samana päivänä Malila soitti päihdekuntoutukseen. Hän oli kuukauden irtisanomisajan sairaslomalla.

– Panin kaikki lopputilirahat päihdekuntoutukseen. En ole käyttänyt siihen julkisia varoja. En koe saaneeni palveluita, vaan olen ostanut niitä.

Torsti Malila osaa koota elektroniikkaa, mistä hän on saanut elantoa. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Malila kävi Minnesotan 12 askeleen ohjelman ja jatkoi vielä vertaistukiryhmässä. Lisäksi hän on käsitellyt ikäviä kokemuksia terapiassa ja oppinut kestämään ahdistusta.

– Ihan normaaliin ihmisyyteen kuuluu se, että välillä on ikävää. Täytyykö aina muuttaa oloa ja juosta tunnetta karkuun? Joskus voi urheilla tai mennä vertaistukeen, mutta joskus on hyvä tuntea se ikävä tunne.

Viimeistä steppiä ei tarvitse ottaa

Parhaillaan Malila tekee viestinnän gradua Tampereen yliopistossa. Elantoa hän saa esimerkiksi pelikoneiden kasaamisesta. Tulevaisuus näyttää avoimelta ja mahdolliselta.

Torsti Malila on tyytyväinen, että haki apua 26-vuotiaana. Alkoholistin ei tarvitse menettää työtä tai perhettä, apua kannattaa hakea aiemmin.

– Jonkun silmissä addiktioni ei näyttänyt siltä, mitä mielletään addiktioksi. Aina löytyy joku, joka tekee enemmän ja pahemmin. Pohja löytyy kun lakkaa kaivamasta. Jossain vaiheessa voi tajuta, että tämä riitti minulle, en halua seuraavia steppejä. Siellä on kuitenkin se viimeinen steppi, joka päättyy mullan alle.

Lue lisää:

.
.