Kiinassa alaikäiset saavat jatkossa pelata videopelejä vain kolme tuntia viikossa – nettipelejä on kutsuttu ”sielun oopiumiksi”

Alle 18-vuotiaiden peliaikaa rajataan tuntuvasti: tunti päivässä vain perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin sekä pyhinä. Kiina on viime aikoina rajoittanut tuntuvasti jättiläisiksi kasvaneita teknologiayrityksiä.

Mies pelaa Kiinan suosituimpiin lukeutuvaa Honor of Kings -nettipeliä puhelimellaan Sanlitunissa Pekingissä. Verkkojätti Tencentin pelin äärelle kerääntyy keskimäärin 100 miljoonaa käyttäjää päivittäin. Kuva: Roman Pilipey / EPA

Kiina rajoittaa alle 18-vuotiaiden pelaamista kolmeen tuntiin viikossa. Käytännössä alaikäiset eivät saa pelata maanantaista torstaihin lainkaan – peliaikaa on jyvitetty tunti per päivä perjantaista sunnuntaihin. Myös pyhäpäivinä saa pelata. Tunnin sallittu peliaika alkaa iltakahdeksalta edellä mainittuina ajankohtina.

Rajoitus koskee kaikkia pelilaitteita, myös älypuhelimia.

Kiinalaismedian mukaan rajoitusten syynä on kasvava huoli peliriippuvuudesta. Valtion hallinnassa olevat mediat ovat kutsuneet nettipelejä ”sielun oopiumiksi”.

Aiemmat säädökset sallivat 90 minuutin pelisession päivittäin ja kolme tuntia vapaapäivinä.

Kiina havahtui verkkojättien valtaan

Pelirajoitukset ovat osa Kiinan yhä tiukemmalle teknologiayrityksiin kohdistuvia rajoitustoimia.

Kiinan mittavilla sisämarkkinoilla kukoistaneet teknologiayritykset ovat laajentuneet niin monelle alalle, että niiden pelätään vaikuttavan liikaa yhteiskuntaan.

Kyse voi myös olla osittain siitä, että kommunistinen puolue ei halua maahan puolueesta irrallista taloudellisesti vaurasta eliittiä, joka voisi haastaa hallinnon pyrkimyksiä. Kun Alibaban ja Ant Groupin perustaja miljardööri Jack Ma kritisoi Kiinan sääntelyviranomaisten toimia viime vuonna, hänestä ei kuultu muutamaan kuukauteen.

Tänä kesänä peli- ja verkkojätti Tencent ilmoitti ottavansa käyttöön kasvojentunnistuksen iltakymmenestä aamukahdeksaan palveluissaan. Tarkoitus oli hillitä lasten pelaamista, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Uutistoimisto AP:n mukaan ilmoitus rajoituksista tuli vain muutama tunti sen jälkeen, kun paikallisessa sanomalehdessä kritisoitiin kovin sanoin pelialaa.

Nuoret puhelimiensa äärellä Kiinan pääkaupungissa Pekingissä Sanlitunin kaupunginosassa. Jatkossa nettipelaamiseen tulee tuntuva leikkaus: vain kolme tuntia viikossa. Kuva: Roman Pilipey / EPA

Osansa sääntöluudasta ovat saaneet muun muassa myös digivaluutta bitcoin ja verkon rahoituspalvelut, kyytipalvelu Didi Chuxing sekä julkkisten faniryhmät ja -tuotteet.

Aiemmin tässä kuussa Kiina kielsi lasten lisäopetuksen järjestämisen, mikäli yhtiö tekee sillä tuottoa. Kyseessä on miljardien arvoinen bisnes, sillä Kiinassa kilpailu pääsystä hyviin kouluihin ja yliopistoihin on raakaa. Suitsimalla valmennusbisnestä maan hallinto myös kitkee vaikutusväyliä – valtion tarjoamasta koulutussisällöstä poikkeaminen on kielletty.

Uudistuksen myötä leikattiin myös kytkökset ulkomaalaisten opetuskurssien järjestämiseen.

Lue myös: