1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koronatestaus

Koronatestit ilman ajanvarausta ovat olleet Vaasassa suosittuja – testausta tälläkin viikolla yliopistolla ja torilla

Viime viikon drive in -testeissä kävi Vaasan yliopiston parkkipaikalla sekä torilla yhteensä noin 700 ihmistä.

Vaasan yliopiston parkkipaikalla on tiistaina ja keskiviikkona mahdollisuus käydä koronatestissä ilman ajanvarausta. Kuva: Yle/Joni Kyheröinen

Matalan kynnyksen drive in -koronatestit Vaasassa ovat olleet suosittuja. Esimerkiksi viime viikolla testausauto oli kahtena päivän yliopiston parkkipaikalla, testauksessa kävi molempina päivinä 300 ihmistä, eli yhteensä annettiin 600 näytettä.

Perjantaina testausauton palvelua Vaasan torilla käytti 100 ihmistä.

Drive in -testausta jatketaan Vaasassa tällä viikolla.

Tänään tiistaina ja huomenna keskiviikkona drive in testausta pidetään taas iltapäivällä Vaasan yliopiston parkkipaikalla. Testiin voi mennä molempina päivänä klo 15-18.

Perjantaina testausauto siirtyy iltapäiväksi Vaasan torille. Vaasan torilla voi käydä antamassa näytteen klo 15-18 välisenä aikana.