1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronarajoitukset

Kahden metrin turvaväleistä yleisötapahtumissa saatetaan luopua myös Kymenlaaksossa – helpotuksia koronarajoituksiin pohditaan tällä viikolla

Turvavälin pitämisestä sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa aiotaan luopua mahdollisuuksien mukaan Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Aluehallintovirasto kuuntelee asiassa alueellisten koronakoordinaatioryhmien mielipidettä.

Velvoite kahden metrin turvavälien pitämisestä yleisötilaisuuksissa koskee muun muassa teattereita. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Aluehallintovirasto varautuu poistamaan velvoitteen kahden metrin turvaväleistä yleisötilaisuuksissa.

Turvavälin pitämisestä aiotaan luopua mahdollisuuksien mukaan myös Kymenlaaksossa. Asiaa arvioidaan alueellisissa koronakoordinaatioryhmissä tällä viikolla.

Toistaiseksi Kymenlaaksossa on voimassa määräys, jonka mukaan sisätiloissa järjestettävissä tilaisuuksissa on koronan vuoksi huolehdittava kahden metrin turvaväleistä. Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräys koskee myös Uuttamaata ja Etelä-Karjalaa.

Vaikka turvavälien pitämisestä luovuttaisiinkin, on korona jatkossakin otettava huomioon tilaisuuksia järjestettäessä. Esimerkiksi yleisömäärää pitäisi edelleen rajoittaa.

– Tilaisuuksissa voisi jatkossa olla esimerkiksi puolet tai 75 prosenttia enimmäishenkilömäärästä. Tällä saataisiin tiloihin väljyyttä ja vältettäisiin tungosten ja ruuhkien syntymistä, aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, sanoo tiedotteessa.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on jo omalta osaltaan suositellut yleisötilaisuuksien kahden metrin turvavälivelvoitteesta luopumista sisätiloissakin. Ryhmä arvioi, että laajasti eri asiakas- ja yleisötilojen käyttöä koskevan turvavälipäätöksen edellytykset eivät enää täyty.

Ryhmä katsoo, että pääkaupunkiseudun yleisötilaisuuksia koskevasta lohkovelvoitteesta ja yleisemmästä kahden metrin turvavälivelvoitteesta voidaan luopua, jos tilojen ja tilaisuuksien terveysturvallisuus voidaan varmistaa muilla tavoilla.