Asta Lepän kolumni: Vihaan shoppailua ja tässä syy, miksi

Yhä useammin ihmiset haluavat kuluttaa palveluja ja hakevat mieluummin elämyksiä kuin materiaa. Tavaraa on monen kaltaiseni mielestä jo liikaa, ja siitä on kadonnut omistamisen ilo, miettii tietokirjailija Asta Leppä.

Tämä voi kuulostaa ikävältä monen yrittäjän korviin, mutta valitan: olen jo monta vuotta vihannut kaupassa käyntiä. Enkä ainoastaan ruokakaupassa, vaan myös vaate- ja muissa kaupoissa luuhastelua, toisin sanoen “shoppailua”. Nettikauppakaan ei saa minua kiljumaan riemusta.

Ylipäätään ajatus uusista tavaroista, vaatteista, koriste-esineistä ja huonekaluista saa minut ahdistumaan.

Tunnetta ei helpota se, että esimerkiksi vaatteita on tarjolla aivan järjetön määrä, etenkin netissä, tai että kodinelektroniikan osto tuntuu yhä riskialttiimmalta – minulla on käynyt uskomattoman huono tsägä laitteiden kanssa.

Ehkä inhoni on osaksi sopeumaa vaappuvaan taloudelliseen tilanteeseeni, jossa ei ole juuri varaa koreilla sekä ekologisen sanoman alitajuista perillemenoa: ei kiitos enää lisää paskaa kaatopaikoille ja maailman valtameriin.

Pahalta tuntuu sekin, että monen aiemmin luotettavan merkkituotteen laatu on vajonnut pohjamutiin. Joten ostitpa halpaa tai kallista, ikinä et voi olla varma, kestääkö tuote.

Mutta on kolmaskin selitys.

Luulin olevani “erilainen nuori” (tai siis öh, viisikymppinen), mutta merkit ovat jo olleet kauan ilmassa. Jenkkilässä palvelut ovat olleet suurin työllistäjä jo yli sata vuotta (siirryt toiseen palveluun), ja bruttokansantuotteessa yksityinen palvelusektori ohitti tavaratuotannon toisen maailmansodan jälkeen.

Suomessa kivuttiin (siirryt toiseen palveluun) samoihin lukuihin huomattavasti myöhemmin, mutta nykyisin reilut 70 prosenttia työläisistä paiskoo hommia palvelualalla. Viime vuosikymmenellä myös kuluttaminen siirtyi tavaroiden asemasta selkeästi enemmän palveluihin. (siirryt toiseen palveluun)

Millenniaalien sukupolvi on ottanut asiakseen elämysten ja kokemusten, ylipäätään jonkinlaisen elämäntavan kuluttamisen.

Muutos näkyy myös ympärillä, vaikkakaan ei yhtä konkreettisena kuin tavaratalon sisääntuloaulaan houkuttelevasti asetetut syksyn värejä mukailevat sohvatyynyt ja taas uuden sävyiset metalliset koristepeurat.

Erityisesti millenniaalien sukupolvi (so. vuosina 1981-1996 syntyneet) on ottanut asiakseen elämysten ja kokemusten, ylipäätään jonkinlaisen elämäntavan kuluttamisen.

Tämä näkyi varsinkin kesällä, kun some täytti lukemattomista matkakuvista, joissa noustiin Kolin huipulle, sukellettiin Norjassa vuoristojärveen, surffattiin Hangossa, skoolattiin katajanhavuilla koristelluilla GT-laseilla, vietiin lapsia selkärepussa kansallispuistoon ja koiria suklaajäätelölle.

Trendin myötä on syntynyt nippu aivan uudenlaisia yrityksiä kuten Airbnb, Über, Wolt ja vaikkapa Tinder – ja uusia tulee jatkuvasti lisää. Mielikuvitus on periaatteessa rajaton. Samalla perinteiset ostoskeskukset, tavaratalot ja ketjuvaateliikkeet kärvistelevät vaikeuksissa.

Jenkkilässä on jo pitkään puhuttu tavaratalojen kuolemasta (siirryt toiseen palveluun): se mitä Stockmann Suomessa, sitä Macy’s ja J.C. Penney rapakon takana. Toki kaupan siirtyminen nettiin vaikuttaa.

Tunnustan: rakastan elämyksiä itsekin. Tätä sodan jälkeinen vanhempieni sukupolvi ei aina ymmärrä, ovathan elämykset ja kokemukset näkymättömiä ja ohimeneviä – ja tuntuvat siis rahan haaskuulta. Kaiken katoavuuden ongelmaan on onneksi keksitty sosiaalinen media, jossa omia huippuhetkiä sopii mainostaa. Itsekin kehua retostelin juuri puolimaratonillani.

Kun palveluala laajenee ja syvenee, tarkoittaa se konsumerististen lakien mukaan yhä uusien tarpeiden luomista. Ennen riitti kampaaja kerran kuussa, nyt tarjolla on myös säännöllisiä kulmakarva- ja tekoripsihoitoja sekä huulten täyttöä.

Yhtä lailla voi ostaa syvähengitysoppaan, kodin järjestäjän, ajankäytön hallinnan, kasvojoogaohjaajan ja koirapsykologin palveluita. Erilaisia liikuntamuotoja kuten uusia jumppia syntyy niin hurjaa tahtia, etten pysy perässä.

Keskellä erämaata odottaa matkanjärjestäjän turvallinen koskenlasku ja sen jälkeen kyyti lämmitetyssä tilataksissa suoraan kuumaan paljuun. Tikkua ei tarvitse laittaa ristiin.

Uskotaanko, että kaupallinen valinnanvapaus johtaa myös yhä suurempaan henkilökohtaiseen vapauteen?

Eikä tässä nyt mitään sinänsä pahaa ole. Arvatkaapa, törsäsinkö koskenlaskuun kesällä? Samalla mietin, miten pitkälle kehitys voi mennä, ennen kuin raja tulee vastaan. Vai onko niin, että jokaikinen elämänalue on kaupallistettavissa ja hyödynnettävissä? Uskotaanko, että kaupallinen valinnanvapaus johtaa myös yhä suurempaan henkilökohtaiseen vapauteen?

Jälkimmäistä sopii miettiä tarkkaan.

Ja vielä yksi asia.

Palvelujen, elämysten ja oppien ostaminen maksaa paljon enemmän kuin kierros Tokmannilla. Ekologistakaan kaikki ei ole.

Vähemmän voi olla enemmän, mutta se enemmän on järjettömästi kalliimpaa.

Asta Leppä

Kirjoittajan kymmenen vuotta vanhat retkeilyhousut ratkesivat kesällä, koska hän ei jaksanut eikä halunnut ostaa uusia.

Kolumnista voi keskustella 7.9. klo 23.00 asti.