1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronapassi

Suostuisitko koronapassiin, joka seuraa jokaista liikettäsi? Kiinassa asuville suomalaisille se on arkea ja pahimmillaan kaupassa käyntiin tarvitaan lupa

Kiinassa asuvia suomalaisia mietityttää, onko heillä yksityisyydensuojaa koronapassin takia. Samaan hengenvetoon he toteavat, ettei sitä ole muutenkaan, mutta sentään passi tuo suojaa.

Millainen on Kiinan koronapassi?
Millainen on Kiinan koronapassi?

Kun Kyösti Karjalainen haluaa mennä kauppaan, hänen on käytettävä koronapassia. Jos sovellus kertoo Karjalaisen altistuneen, on tuomio selkeä: kauppaan ei ole asiaa.

Paltamosta kotoisin oleva Kyösti Karjalainen lähti vuonna 2000 Kiinaan opiskelemaan yliopistoon puoleksi vuodeksi kiinan kieltä, vuonna 2005 hän palasi maahan takaisin vaimonsa kanssa töihin.

Koronapassi on lähes pakollinen kiinalaisille ja Kiinassa asuville. Kiinassa työskentelevän Karjalaisen mielestä tiheiden asutusten keskellä järjestelmä on hyvä.

– Jos menet paikkaan, missä olet voinut altistua koronalle tai sieltä on löydetty koronaa, sinut kärrätään vaikka väkisin koronatestiin sairaalaan.

Jos testitulos on positiivinen ja Kiinassa saa koronan, se tarkoittaa 72 päivän hoitojaksoa. Sama sääntö koskee myös alaikäisiä. Koronasairaalasta ei ole ulospääsyä, ennen kuin aika on tullut täyteen. Silloinkin vain jos testit ovat negatiivisia, Karjalainen huomauttaa.

– Ajattelen, että koronapassijärjestelmä on hyvä täällä Kiinassa, jossa on paljon ihmisiä. Jos tauti lähtee leviämään, niin se voidaan jäljittää nopeasti.

Kiinan koronapassi toimii puhelinsovelluksella. Sovellus skannaa QR-koodeja paikoista, joissa henkilö vierailee. Kuva: Kyösti Karjalainen

Yksityisyydensuojaa ei ole

Oulusta lähtöisin oleva ravintoloitsija Vesa Niskanen kertoo, että Kiinassa ravintoloitsijat ovat velvoitettu ottamaan asiakkaalta ylös tämän nimi ja yhteystiedot ja mittaamaan kuume.

Jos jollakin asiakkaalla on kuumetta, kaikki sinä päivänä ravintolassa käyneet laitetaan kahden viikon karanteeniin.

– Se on se meininki täällä tällä hetkellä, Niskanen toteaa.

Koronapassin lisäksi Kiinassa käytetään "nuoliappia", joka kertoo, missä puhelin on ollut viimeisen kahden viikon aikana. Sovellukset seuraavat siis käyttäjäänsä hyvin tarkasti.

Koronapassin käyttö oli Niskaselle aluksi vaikeaa. Nyttemmin hän on tottunut sen käyttöön.

Vesa Niskanen pyörittää Kiinassa ravintolaa. Hänelle asiakkaiden koronaturvallisuudesta huolehtiminen on arkipäivää. Kuva: Kyösti Karjalainen

– Se tuntui aluksi valvomiselta. Mutta toisaalta sillä on helppo jäljittää tauteja.

Niskasta häiritsee yksityisyyden menettäminen, mutta hänestäkään Kiinassa ei ole paljoa vaihtoehtoja.

– Olen tottunut kaikkien näiden vuosien aikana olemaan ajattelematta liian syvällisesti näitä yksityisyydensuojan menettämisiä, koska se on tässä maassa tavallaan jo arkipäivää.

Jatkuvaa testausta ja rajoituksia

Kellosta kotoisin oleva Ari Heinonen asuu Yangtsoun kaupungissa, jossa tilanne on pelkästään koronapassin käyttöä vakavampi.

Kaupungissa tehtiin deltavarianttilöydäksiä heinäkuun loppupuolella. Löydöksistä johtuen kaupunki aloitti hyvin suuret liikkumisrajoitustoimet.

Heinä-elokuun vaihteessa koko kaupunki suljettiin, eikä kaupungista päässyt ulos tai sisään.

– Asuinalueilta ei päässyt kaduille, kauppoja ja partureita suljettiin. Koko elokuu ja tämä syyskuun alku on menty tämän kaltaisilla rajoituksilla, Heinonen kertoo.

Kaupungin asukkaita on lisäksi testattu useita kertoja, välillä jopa päivittäin. Testauksissa on saattanut olla muutaman päivän tauko, jonka jälkeen on jälleen tullut kutsu testiin.

– Nuo testit on järjestetty silloin elokuun alussa. Niitä järjestettiin ensin kadulle pystytetyissä testiasemissa. Elokuun puolenvälin jälkeen niitä tehtiin täällä asuinalueen sisäpuolella.

Rokotukset kaikkien tietoon

Kun Suomessa taistellaan siitä, saako työnantaja tietää työntekijän rokotustilanteen, Kiinassa rokotuksista tietävät kaikki lähikauppiaasta lähtien.

Heinosen mukaan testitilanteissa on käytetty myös koronapassia. Testiin mennessä on pitänyt näyttää puhelimesta applikaation kautta koodia, joka kertoo henkilön koronatiedoista.

Kiinan koronapassin lisäksi käytössä on "nuolisovellus", joka pitää kirjaa henkilön liikkeistä. Kuva: Kyösti Karjalainen

– Sovellukseen rekisteröityy tieto koronatesteistä. Niitä on tässä pitkä rivi. Tässä myös näkyy testitulos, että onko negatiivinen vai positiivinen.

Testien lisäksi Kiinassa käytettävään sovellukseen tallentuvat myös henkilön rokotustiedot. Näiden tietojen avulla kansalaiset luokitellaan eri riskitasoihin: vihreään, keltaiseen ja punaiseen. Tavoite on vihreä koodi, joka tarkoittaa koronanegatiivisuutta.

Heinonen näyttää koodiaan esimerkiksi kaupassa. Kaupan ulkopuolella vartija tarkistaa, että Heinosella on vihreä koodi. Sen lisäksi vielä ennen kauppaan sisälle astumista sama vihreä koodi kysytään uudemman kerran.

– Eilen kävin kaupassa ja sain siihen luvan. Täällä se ei ole niin, että tuosta vaan menet ja lähdet. Se lupa oli tietyn aikaa vuorokaudesta voimassa.

Ja jos koodi esimerkiksi altistuksen takia muuttuisi keltaiseksi, olisi kaupassa käyminenkin jälleen kaukainen unelma.

Lue lisää aiheesta: Marin: Normaaliin paluu lokakuussa mahdollinen, koronapassi eduskuntaan syyskuun puolivälissä

Mitä mieltä olisit arjesta koronapassin kanssa? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 8. syyskuuta kello 23:een asti.