Hyppää sisältöön

Euroopan lentoliikenteessä tapahtui dramaattinen käänne elokuussa – liikenne elpyy odotettua nopeammin, ja voittajia ovat halpalentoyhtiöt

Irlantilainen lentoyhtiö Ryanair arvioi lentävänsä loppuvuodesta jo yhtä paljon kuin ennen koronapandemiaa. Myös Finnair ennakoi Euroopan sisäisen lentoliikenteen elpyvän nopeammin kuin odotettiin.

Ryanairin konsernijohtaja Michael O'Leary ennakoi yhtiön lentojen palaavan koronapandemiaa edeltävälle tasolle talvella.
Ryanairin konsernijohtaja Michael O'Leary ennakoi yhtiön lentojen palaavan koronapandemiaa edeltävälle tasolle talvella.

Euroopassa matkustusrajoitusten lieventyminen sai lomailevat keskieurooppalaiset liikkeelle innolla, jota ainakaan lentoyhtiöt eivät osanneet ennakoida. Ryanair kuljetti elokuussa 11,1 miljoonaa matkustajaa, heinäkuusta matkustajamäärä kasvoi lähes parilla miljoonalla.

Ryanair-konsernin toimitusjohtajan Michael O'Learyn mukaan liikenteen ja volyymien dramaattinen elpyminen jatkuu loppuvuoden ajan.

– Niin kauan kuin ei tule haitallista Covid-kehitystä, kuten esimerkiksi rokotteille vastustuskykyista varianttia, tulemme palaamaan koronavirusta edeltävälle tasolle marras-helmikuun aikana, ja ensi kesänä kuljetamme jo enemmän matkustajia, kuin ennen koronaa, sanoo Michael O'Leary.

Eurooppalaisista lentoyhtiöistä Ryanair on pystynyt palautumaan koronan aiheuttamasta lentoliikenteen sakkaustilasta nopeimmin. Sekä lentojen, että matkustajamäärän perusteella se on Euroopan suurin lentoyhtiö, ja operoi päivittäin jo yli 2200 lentoa.

Myös Euroopan ilmatilaa valvovan Eurocontrollin mukaan lentoliikenne on elpynyt elokuussa nopeasti erityisesti Saksassa, Espanjassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Italiassa. Päivittäin yhtiöillä on 25 000 lentoa, se vastaa 70 prosenttia vuoden 2019 lennoista.

Vapaa-ajan matkustus elpyy liikematkustusta nopeammin

Eniten Euroopan elpyvästä matkustuksesta ovat hyötyneet juuri Ryanairin kaltaiset halpalentoyhtiöt, joiden asiakkaista valtaosa on vapaa-ajan matkustajia.

Ryanairin, Easyjetin ja Wizz Airin markkinaosuus on monissa maissa kasvanut merkittävästi suuremmaksi kuin perinteisten lentoyhtiöiden, jotka ovat panostaneet kaukoliikenteeseen ja liikematkustajiin.

Euroopan sisäisessä lentoliikenteessä kilpailuasetelma tulee olemaan kova, ja monet perinteiset yhtiöt houkuttelevat nyt koneisiinsa halpalentoyhtiöiden asiakkaita, koska liikematkustus on vielä vähäistä.

– Hinta on vahvimpia elementtejä lähikuukausien aikana, joilla yritetään saada asiakkaita koneisiin, ja samalla kyse on markkinaosuuksista taistelusta, sanoo Finnairin myyntijohtaja Mikko Turtiainen.

Finnair ennakoi jo alkuvuodesta, että asiakkaiden kuluttajakäyttäytyminen tulee muuttumaan pandemian myötä, ja yhtiö hylkäsi Euroopan reiteillä monimutkaiset ja vanhat lippusäännöt. Yhä useampi ostaa yhdensuuntaisen lentolipun, jossa tärkeintä on edullinen hinta.

– Rokotekattavuus on nyt parhaimmalla tasolla koko pandemian aikana, ja täyden rokotesarjan saaneilla on jo suhteellisen vapaa liikkumismahdollisuus Euroopassa. Se selvästi lisää kiinnostusta ja luottamusta matkalle lähtemiseen, jatkaa Turtiainen.

Uudenlainen hinnoittelu merkitsee lentoyhtiölle pienempää tuottoa matkustajaa kohti, mutta lennon kokonaistuotto jopa kasvaa, kun koneet lentävät täydempinä.

Mutta samalla monet lentolippuun aiemmin sisältyneet palvelut muuttuvat maksullisiksi. Finnairin matkustaja huomaa tämän Euroopan lennoilla turistiluokassa vaikkapa maksulliseksi muuttuvana kahvitarjoiluna. Ilmaiseksi saa jatkossa vain mustikkamehua.

Finnairin kahvitarjoilu muuttuu Euroopan lyhyillä lennoilla maksulliseksi. Monilla lentoyhtiöillä tarjoilu on jo aiemmin ollut maksullista. Kuva: Silja Viitala / Yle

British Airways suunnittelee halpalentoyhtiötä Lontooseen

Halpalentoyhtiöt ovat onnistuneet koronapandemian aikana kasvattamaan markkinaosuuttaan sillä, että ne ovat ottaneet käyttöön muilta yhtiöiltä vapautuneita lentokenttien nousu- ja laskeutumisaikoja eli slotteja. Aiemmin lentoyhtiöiden oli lähes mahdotonta saada uusia slotteja ruuhkaisille kentille, koska liikennettä ei mahtunut enempää.

Yksi tällaisista ruuhkaisista kentistä on Lontoon Gatwick, joka on British Airwaysin toinen pääkenttä Lontoossa. Ennen koronapandemiaa yhtiö lensi Gatwickista 47 kohteeseen.

Lentomatkustuksen romahtaessa yhtiö keskitti lennot läheiselle Heathrow'n kentälle. Koronapandemian aikaan yhtiöt ovat voineet säilyttää niiden käytössä olleita slotteja, vaikka lentoja ei ole operoitu. Ensi kesänä ne joutuvat luopumaan tarpeettomiksi jäävistä ajoista. Niiden ei haluta päätyvän halpalentoyhtiöille, joiden markkinaosuus kasvaisi edelleen.

British Airways lähestyi elokuun lopulla henkilökuntaa kirjeellä, jossa se kertoi aloittavansa neuvottelut Gatwickin Euroopan-lentojen siirtämisestä suunnitteilla olevalle halpalentoyhtiölle. Vielä nimeämättömän yhtiön on tarkoitus aloittaa lennot juuri ennen, kuin se joutuisi luopumaan käyttämättömistä sloteista.

Ryanair aikoo lisätä kesällä 2022 lentoja Kreikan Santoriiniin useilta Keski-Euroopan kentiltä. Kuva: AOP

Lyhyimmät lennot korvautuvat junilla – mutta miten käy päästöjen?

Eurooppalaisten lomamatkustuksessa selvä muutos tulee tapahtumaan, kun yhä useampi lentomatka lähialueella korvautuu junamatkalla. Esimerkiksi Itävalta ja Ranska kieltävät lyhyet lennot reiteillä, joissa junamatkan pituus kestää alle 2,5 tuntia.

Mutta käytännössä tämä voi johtaa jopa keskimääräisten lentomatkojen pidentymiseen, kun lentoyhtiöt haluavat kuljettaa matkailijat viettämään lomaa kauemmas lähiseudulta.

Esimerkiksi Ryanair siirsi kesällä lentokoneita ja miehistöä kolmeen uuteen tukikohtaan, jotka se avasi Kreikassa. Syynä oli alkava kumppanuus Kreikan kansallisen matkailujärjestön kanssa. Yhteistyö tulee näkymään näyttävänä markkinointina, jossa Kreikasta luodaan mielikuvaa pakollisena kesälomakohteena.

Samalla yhtiö avaa uusia lentoreittejä Iso-Britanniasta, Saksasta ja Italiasta Kreikan lomakohteisiin Mykonosiin, Santoriiniin, Hanialle, Kosille ja Rodokselle.

Lue lisää:

.
.