1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Seinäjoen Jalkapallokerho

SJK-pomo Sarajärvi kommentoi Jani Honkavaaran sopimuksen päättymistä: "Tämä ei ole kansanäänestyksen paikka"

Jani Honkavaaran päävalmentajasopimuksesta jätettiin optio käyttämättä. Hän jatkaa kauden loppuun päävalmentajana.

Jani Honkavaara palasi kotikaupunkiinsa Seinäjoelle voitettuaan Suomen mestaruuden Kuopion Palloseuran valmentajana kaudella 2019. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Seinäjoen Jalkapallokerhon päävalmentaja Jani Honkavaara kertoi tiistaina iltapäivällä Twitter-tilillään, että ei ole seuran valmentaja ensi kaudella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että seura ei käytä Honkavaaran työsopimuksessa ollutta yksipuolista optiota ensi kaudesta.

Lue lisää: SJK:n ja Jani Honkavaaran tiet eroavat, sopimuksen optio jää käyttämättä

Optio olisi pitänyt käyttää elokuun loppuun mennessä.

Seinäjoen Jalkapallokerhon osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi sanoo, että seuran asettamia tavoitteita ei ole saavutettu.

– Työsopimus Honkavaaran kanssa on voimassa lokakuun loppuun asti. Työsopimuksessa oli kohta, jonka mukaan meidän pitää elokuun loppuun mennessä käyttää seuran yksipuolinen optio jatkaa työsopimusta vuodella entisin ehdoin. Seura ei ollut sitä valmis käyttämään, koska meidän asettamaamme on tavoitetta ei ole vielä saavutettu, Sarajärvi sanoo.

Tavoite on hänen mukaansa saavuttaa europelipaikka. Se tarkoittaa Veikkausliigassa sijoittumista kolmen parhaan joukkoon tai Suomen Cupin voittoa. Jos Cup-mestari sijoittuu Veikkausliigassa kolmen parhaan joukkoon, menee europaikka liiganeloselle.

– Ilmoitimme, että emme halua käyttää optiota tässä vaiheessa, vaan teemme päätöksiä myöhemmin. Tähän Honkavaaran reaktio oli se, että hän ilmoitti seuraavana päivänä somessa, että ei jatka meillä, Sarajärvi sanoo.

Honkavaara jatkaa kuitenkin kauden loppuun päävalmentajana.

– Hänen työsopimuksensa päättyy niin kuin sopimuksessa lukee, ja seuraava valmentaja tulee tilalle.

Some kuohahti

Honkavaaran ilmoitus on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Moni on ollut tuohtunut ratkaisusta. Kuohunta johti siihen, että seura toivoi kotisivullaan (siirryt toiseen palveluun) joukkueelle työrauhaa.

Sarajärvi pitää hyvänä, että jalkapallo herättää tunteita, mutta muistuttaa, että seura valitsee työntekijänsä.

Raimo Sarajärvi haluaa nähdä SJK:n eurokentillä joka vuosi. Kuva: Yle

– Tämä ei ole kansanäänestyksen paikka. Tässä se, joka maksaa, joutuu myös kantamaan vastuun siitä, että maksut suoritetaan ja sopimuksista pidetään kiinni, Sarajärvi jyrähtää.

Sarajärven mukaan valmentaja Jani Honkavaaralla on ollut tiedossa, että ainoastaan paikka europeleihin mahdollistaa option käytön, ja europaikka on vielä kaikkea muuta kuin varma.

– Jokainen joka ymmärtää työsopimuksista ja sitä mitä niissä lukee, niin tietää että optio joka päättyy seuran puolelta elokuun lopussa, niin se myös päättyy silloin. Sen jälkeen Honkavaara on vapaa neuvottelemaan minkä seuran kanssa tahansa, siihen asti meillä on yksinoikeus häneen, Sarajärvi painottaa.

Mitä mieltä olet siitä, että Honkavaara kertoi asiasta Twitterissä?

– Se oli hänen tyylinsä ja hänellä on siihen täysi oikeus. Ei minulla ole siihen mitään sanomista. Jokaisella on täysi vapaus ilmaista oma tahtotilansa. Me olemme kertoneet hänelle henkilökohtaisesti toimitusjohtajan suulla, että emme käytä optiota nyt ja haluamme tehdä päätökset myöhemmin.

Uutta valmentajaa etsitään jo

SJK on sarjassa tällä hetkellä neljäntenä. Honkavaara aloitti päävalmentajana vuoden 2020 alussa. Sarajärven mukaan seura on osittain tyytymätön Honkavaaran työhön, vaikka tuloksia on odotettu pitkäjänteisesti.

Sarajärvi katsoo, että parin viimeisen vuoden aikana tuloksia on mitattu useilla mittareilla.

– Osaan niistä olemme tyytyväisiä osaan emme. Viime kauden sijoitus ei yltänyt tavoitteeseen. Tällä kaudella olemme saaneet voittoja nimenomaan alemman kastin joukkueita vastaan. Meillä on tällä tietoa 11 peliä jäljellä kautta ja niistä yhdeksän on ylemmän kastin joukkueita vastaan.

Loppukauden peleistä Sarajärvi ei odota suurta pistesaalista.

– Tällä kaudella toki ollaan saavutettu voittoja, nimen omaan alemman kastin joukkueita vastaan. Nyt meillä on 11 peliä jäljellä, niistä yhdeksän ylemmän kastin joukkuetta vastaan, kaksi alemman kastin joukkuetta vastaan. Jos ei meidän pelit parane, ja menestys ei parane, niissä ei ole ihan hirmuista pistesaldoa saavutettavissa, Sarajärvi avioi.

– Toivon että joukkue pystyy pitämään tasonsa näissä peleissä ja saavuttamaan sen europaikan. Tällä hetkellä joukkueen meno näyttää muuten hyvältä, hän jatkaa.

Kuuntele Raimo Sarajärven keskiviikkona 1.9. nauhoitettu haastattelu kokonaisuudessaan alta.

SJK-pomo Raimo Sarajärvi kommentoi päävalmentaja Jani Honkavaaran sopimuksen päättymistä: "Tämä ei ole kansanäänestyksen paikka”

Olisiko ollut mahdollista vielä katsoa jäljellä olevat pelit ja jatkaa keskusteluja niiden jälkeen?

– Kyllä niitä keskusteluja on käyty. Hän on itse ilmoittanut sekä joukkueelle että julkisesti medialle, ettei ole meidän valmentajamme. Se kortti on nyt katsottu, ja toivotaan että viedään kausi hienosti loppuun ja annetaan työrauha joukkueelle.

Onko uusi päävalmentaja tideossa?

– Aina on vaihtoehtoja mietittynä, niin on elettävä määräaikaisten työsopimusten kanssa. Päätöksiä tehdään syksyn aikana.

Sarajärvi vielä painottaa, ettei Honkavaara ole saanut potkuja seurasta vaan työsopimus päättyy.

– Toivottavasti saadaan se europaikka. Kesken kauden sarjataulukon katsominen ei ole oleellista tässä tilanteessa.

Yle pyysi haastattelua myös Jani Honkavaaralta. Honkavaara ilmoitti että asia on hänen osaltaan käsitelty. Hän sanoo keskittyvänsä tästä eteenpäin vain joukkueen asettamiin tavoitteisiin.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun torstaihin 2.9. kello 23 saakka.

Edit. 3.9. kello 10.55. Juttuun lisätty Areena-audio Raimo Sarajärven haastattelusta sekä sitaatti, jossa Sarajärvi kertoo tarkemmin odotuksistaan loppukauden peleissä.