1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. UPM

Paperiliiton Vanhala: Käytännössä kaikkialla muualla neuvotellaan nyt paitsi UPM:ssä

UPM ja Paperiliitto kiistelevät oikeasta sopimusten määrästä, eivätkä ole päässeet neuvottelupöytään saakka. Stora Enso ja Metsä Group viestivät Ylelle saaneensa neuvottelut käyntiin. Alan työehtosopimukset päättyvät vuoden loppuun mennessä.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala huhtikuussa 2021. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Paperiliitto ja metsäyhtiö UPM ovat tiedotelleet loppukesästä alkaen työehtosopimusneuvotteluiden etenemisestä – tai pikemminkin etenemättömyydestä.

Osapuolet eivät ole vielä päässeet edes aloittamaan neuvotteluja näkemyserojensa vuoksi.

Eilen tiistaina molemmat jyrähtivät tahoillaan: UPM kertoi varautuvansa toimimaan vuoden vaihteessa täysin ilman työehtosopimuksia, mikäli sen vaateisiin ei suostuttaisi. Paperiliitto puolestaan syytti UPM:ää koko neuvottelukierroksen vaarantamisesta.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala arvioi Ylelle, että muissa yhtiöissä neuvottelut on saatu käyntiin.

– 70 prosenttia meidän jäsenistä on tällä hetkellä neuvottelun alla. Voisi sanoa, että siinä on melkein kaikki muut yhtiöt paitsi UPM, Vanhala sanoo Ylelle.

Paperiliiton tavoitteena on saada sopimukset metsäyhtiöiden kanssa valmiiksi marraskuun loppuun mennessä. Vanhala arvioi, että muiden yhtiöiden osalta tavoite vaikuttaa realistiselta.

Nykyinen työehtosopimus on voimassa vuoden loppuun. Metsäteollisuus ry päätti vajaa vuosi sitten, ettei se tee enää jatkossa työehtosopimuksia jäsentensä puolesta vaan vastuu on jatkossa yrityksillä itsellään.

UPM:n Hollmén: Tilanne ja kilpailuympäristö ovat muuttuneet

UPM:n ja Paperiliiton kiista koskee sopimusten määrää. Paperiliitto kertoo tavoittelevansa yhtä työehtosopimusta UPM:n kanssa.

UPM:n tavoitteena puolestaan on solmia viisi erillistä sopimusta Paperiliiton kanssa. Sopimukset tehtäisiin eri liiketoiminta-alueille.

– Meidän liikentoiminta-alueemme ovat aivan erilaisia toimintalogiikaltaan, liiketoiminnaltaan ja kilpailuympäristöltään, yhtiön työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo Ylelle.

Paperiliitto olisi sopimuskumppanina muun muassa sellu-, painopaperi ja biopolttoaineliiketoiminnoissa.

Miksi esimerkiksi selluliiketoimintaan pitäisi sitten solmia erilainen sopimus kuin painopaperiliiketoimintaan?

– Kun reilu 75 vuotta sitten solmittiin ensimmäinen paperiteollisuuden työehtosopimus, joka ei ole perusominaisuuksiltaan muuttunut, niin kaikki yhtiöt tekivät Suomessa paperia. Sellua valmistettiin lähinnä paperituotantoa varten, Hollmén sanoo.

– Tilanne on aivan muuttunut. Meillä on täysin erilainen tuoteportfolio ja erilainen kilpailuympäristö tänä päivänä.

Vanhala: Raja pitää vetää johonkin

Paperiliitossa selitystä ei niellä. Petri Vanhala muistuttaa, että joka tapauksessa sopimuksia tehdään nyt lähemmäs 50. Ennen niitä tehtiin vain yksi.

– Johonkin raja pitää vetää, että kokonaisuus on hallittavissa, hän sanoo.

Vanhalan mukaan UPM:n toiminnassa näkyvät myös ”ideologiset syyt”.

– UPM:llä on aika vahva ideologinen ajatus hajottaa tes-maailmaa vielä voimakkaammin kuin on nyt tapahtunut. He haluavat muun muassa, ettei luottamusmiesjärjestelmää olisi eikä työnantaja voisi periä ay-maksuja. Mutta ennen kaikkea he haluavat heikentää ansiotasoja, hän sanoo.

Paperiliitossa arvioidaan, että mikäli ensi vuosi aloitetaan UPM:ssä ilman työehtosopimusta, voisivat ansiot pudota jopa kolmanneksella.

– Arviot perustuvat UPM:n omiin ilmoituksiin (sisäisissä) tiedotustilaisuuksissaan. Niistä olemme sen laskeneet, Vanhala sanoo.

UPM:n Hollmén torppaa arviot.

– Palkanmuodostus on monen tekijän summa, en pysty Paperiliiton laskelmia kommentoimaan. Neuvottelutavoitteita ei ole esitetty, ne esitetään neuvottelupöydissä.

Hollmén korostaa, että ilman työehtosopimusta toimittaisiin vain siihen saakka, kunnes sopimukset olisi saatu aikaan.

– Työehtosopimusten aikaansaaminen on tavoitteemme.

Stora Enso ja Metsä Group ovat aloittaneet neuvottelut

Paperiliitto on merkittävin, mutta ei ainoa UPM:n sopimuskumppani. UPM:stä kerrotaan Ylelle, että se käy parhaillaan Teollisuusliiton kanssa neuvotteluja sahaliiketoiminta-alueella. Toimihenkilösopimusta UPM:ssä ei aiota tehdä.

Muut metsäyhtiöt kommentoivat neuvotteluidensa tilannetta Ylelle niukasti. Metsä Groupista kerrotaan Ylelle, että se on joko aloittanut tai aloittaa pian neuvottelut osapuolten kanssa omista sopimuksistaan.

Stora Ensossa puolestaan neuvottelut ovat käynnissä kaikkien liittojen kanssa.

– Tavoitteemme on saada neuvottelut päätökseen hyvissä ajoin ennen sopimusaikojen umpeutumista, eli pääasiassa ennen vuodenvaihdetta, yhtiön työmarkkinajohtaja Kimmo Kurki viestii Ylelle.

Stora Enso neuvottelee Paperiliiton kanssa yhdestä työehtosopimuksesta.

Vientiteollisuuden näkymät ovat hyvät ja esimerkiksi paperiteollisuuden tuotteiden hinnat korkealla. Työnantaja- tai palkansaajaosapuoli eivät toivo kumpikaan työmarkkinahäiriöitä, vaan korostavat lopuksi myös sovun etsimisen tärkeyttä.

– Olen optimistinen ja luotan siihen, että sopimukset saadaan käynnistymään, UPM:n Hollmen sanoo.

– Ilman muuta, sopimuksiin pitää pyrkiä. Ei ole ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin että sopimukset tehdä, ja me ollaan tehty sopimuksia aina, Paperiliiton Vanhala sanoo.

Voit keskustella aiheesta huomiseen torstaihin 2.9. klo 23 saakka.