Hyppää sisältöön

Hanhikiven ydinvoimatyömaalla on todettu neljä koronavirustartuntaa, SSAB:n Raahen tehtaalla joukkoaltistuminen

Pyhäjoella Hanhikivellä todetut tartunnat eivät tämän hetkisen tiedon mukaan ole aiheuttaneet joukkoaltistumisia. SSAB:n Raahen tehtaalla sellainen puolestaan on ollut viime viikon maanantain ja tiistain aikana.

Hanhikiven voimalatyömaalla todetut koronatapaukset ovat samassa asunnossa asuvilla henkilöillä. He ovat olleet karanteenissa. Kuvassa Hanhikiven rakennustyömaan portti Pyhäjoella toukokuun lopussa. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Pyhäjoen Hanhikiven ydinvoimalatyömaalla on todettu neljä positiivista koronatartuntaa työntekijöillä. Kyseiset työntekijät asuvat samassa asunnossa Pyhäjoella. Henkilöt on määrätty karanteeniin. Tämän hetkisen tiedon mukaan tartunnoista ei ole aiheutunut joukkoaltistumisia.

Koronapositiivisten oireilu oli alkanut viime viikon maanantaina, tartunnan lähde ei ole tiedossa.

Lisäksi SSAB:n terästehtaalla Raahessa on ollut joukkoaltistuminen 23.–24. elokuuta. Tehtaan keskuskorjaamolla levy- ja hitsauspuolella kumpanakin päivänä kello 6–14.30 työskennellyt henkilö on todettu koronapositiiviseksi.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.