1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kevyt liikenne

Savilahdentien alittava Canthian alikulkukäytävä Kuopiossa suljetaan väliaikaisesti

Alikulkukäytävä aiotaan jatkossa uusia kokonaan. Ensin se kuitenkin suljetaan väliaikaisesti, jotta kiertotie saadaan päällystettyä ja viimeisteltyä.

Kuvassa on havainnollistettu suljettavat reitit sekä korvaavat reitit. Kuva: Kuopion kaupunki

Savilahdentien alittava Canthian alikulkukäytävä Niuvantien liittymäalueella suljetaan huomisesta alkaen. Sulku on väliaikainen ja johtuu alueen tietyömaiden takia muuttuvista liikennejärjestelyistä.

Alikulkukäytävä aiotaan jatkossa uusia kokonaan. Ensin se kuitenkin suljetaan väliaikaisesti, jotta kiertotie saadaan päällystettyä ja viimeisteltyä. Alikulku suljetaan perjantaina kello 9 alkaen ja liikenne ohjataan korvaavalle reitille.

Alikulun ollessa suljettuna korvaava reitti kulkee Niiralankadun ja Savilahdentien länsireunan jalankulku- ja pyöräväylän kautta.

Työvaiheen jälkeen alikulku sille johtavine väylineen palautetaan käyttöön syyskuun ajaksi, kunnes väylä suljetaan pidemmäksi aikaa uuden alikulkukäytävän rakentamisen vuoksi. Tästä työvaiheesta tiedotetaan tarkemmin erikseen.

Alueella liikkuvilta pyydetään tarkkaavaisuutta muuttuvien liikennejärjestelyjen osalta ja työkoneiden läheisyydessä.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.