Soitessa tehtiin keskiviikkona rokotusennätys – koronarokotteen kakkospiikillä on kysyntää

Soiten koronarokottajat pistivät keskiviikkona niin monta koronarokotetta, että aikaisempi rokotusennätys rikkoutui. Nyt uusi ennätys on vajaat 700 piikkiä yhden päivän aikana.

Koronarokotukseen tulevia on Kokkolan rokotuskeskuksessa ottanut vastaan muun muassa Susanne Kantola. Kuva: Raila Paavola / Yle

Soiten alueella tehtiin keskiviikkona ennätys koronarokottamisessa.

Rokotuksia annettiin liki 700, joista kakkosrokotuksia oli runsaat 600 ja ykkösrokotteita reilut 80.

Keskiviikkona rokotuksia annettiin Kokkolan rokotuskeskuksessa, walk in -tilaisuudessa Kruunupyyssä ja pop up -tilaisuudessa ammattikorkeakoulu Centrian kampuksella.

Palvelualuejohtaja Jukka Aro toteaa, että ihmiset ovat innokkaasti lyhentäneet ykkös- ja kakkosrokotteen välin kahdestatoista kahdeksaan viikkoon siitä lähtien kun sitä mahdollisuutta alettiin tarjota.

Koronatestien vastauksissa ruuhkaa

Soitessa koronatestien tuloksen saaminen saattaa nyt kestää, sillä näytteitä otetaan tällä hetkellä runsaasti.

Tänään torstaina on todettu kolme uutta tartuntaa ja kahden viikon aikana 46. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 59 / 100 000 asukasta kohden.

Koronan vuoksi sairaalahoidossa ei ole kerään. Tartuntaketjujen jäljitettävyys on 80%.

Nuoret edustettuina tartunnan saaneissa

Soiten mukaan tartuntoja saavat nyt rokottamattomat tai äskettäin rokotuksen saaneet.

Tyypillisesti tartunnan saanut on 20–29-vuotias, sillä ikäryhmällä rokotuskattavuus on alhainen. Poikkeuksiakin on: Kruunupyyssä 20–29-vuotiaista jopa 76% on saanut ykköspiikin. Soiten koronavalmisryhmä haluaakin kiittää Kruunupyyn nuorisoat tästä aktiivisuudesta.

Soitesta muistutetaan, että vaikka korona on nuorilla yleensä lieväoireinen, se voi silti aiheuttaa pitkäaikaisseurauksen eli niin sanotun long covidin.

Soitessa viime aikojen tartunnat ovat olleet lähtöisin omalta alueelta. Niistä lähes puolet on saatu samasta taloudesta, sen jälkeen oppilaitoksista, harrastusryhmistä ja vapaa-ajan tapaamisista.