1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rautaruukit

Historiallinen Strömforsin ruukki löysi ostajan – kahdeksan rakennusta käsittävän alueen hinta on noin 150 000 euroa

Uusi omistajaehdokas haluaa Strömforsin ruukista nykyistä vetovoimaisemman matkailukohteen. Alueella jo toimiva kiinteistösijoitusyhtiö oli ainoa, joka jätti ostotarjouksen historiallisen ruukkialueen vanhoista rakennuksista. Kokonaisuus on menossa kaupaksi noin 150 000 eurolla.

Yksi myytävistä kohteista on Strömforsin ruukin maamerkki, korkealla tornilla varustettu letkuvaja. Ostajan suunnitelmissa on tehdä tarvittavat korjaukset ja kehittää rakennuksen toimintaa nykyisten vuokralaisten kanssa. Kuva: Yle/ Katarina Lind.

Loviisan kaupunki on löytänyt ostajan Ruotsinpyhtäällä sijaitsevan Strömforsin ruukin rakennuksille.

Ainoan ostotarjouksen on tehnyt Strömforsin Yrityspuisto Oy, joka on pyhtääläisten Uusitalojen yrittäjäperheen kiinteistösijoitusyhtiö. Sen toimitusjohtaja on Aleksi Uusitalo.

Ostajataho ei ole yllätys, sillä Uusitalo kertoi ostohaluistaan jo keväällä muun muassa Loviisan Sanomille.

Lue lisää: Yksi Suomen vanhimmista ja parhaiten säilyneistä ruukkiyhdyskunnista myytävänä, 8 rakennusta kaupan – ostotarjoukset jätettävä elokuun alussa

Strömforsin ruukki sijaitsee Ruotsinpyhtään kirkonkylässä, noin 18 kilometrin päässä Loviisan keskustasta. Strömforsin ruukki on yksi vanhimmista ja parhaiten säilyneistä ruukkiyhdyskunnista Suomessa. Sen historia ulottuu 1600-luvulle.

Kauppahinta reilut 150 000 euroa

Kiinteistösijoitusyhtiö tarjoaa kaupungin myymästä kokonaisuudesta 151 900 euroa. Kauppaan kuuluu kahdeksan rakennusta: navetta, alapaja, talli, verkhuusi, saha, aitta, letkuvaja ja sauna. Myytäviä neliöitä on yhteensä liki 5 000.

Myytävien rakennusten kunto on huono ja niiden korjaustarve suuri. Kaupunki myy rakennukset ostajan remontoitavaksi siinä kunnossa kuin ne tällä hetkellä ovat. Kaupungin kukkarolle alueen rakennusten kunnostaminen olisi ollut liian kallista.

Lisäksi kauppaan kuuluu maa-alueita, joilla rakennukset sijaitsevat. Maata myydään yhteensä reilut 11 000 neliötä.

Myytävistä rakennuksista talli ja navetta sijaitsevat toistensa välittömässä läheisyydessä. Ostaja jatkaisi tiloissa näyttely- ja myymälätoimintaa nykyisten toimijoiden kanssa, mutta kehittäisi myös uusia tapahtumia. Kuva: Yle/ Katarina Lind.

Strömforsin Yrityspuisto Oy omistaa jo ennestään vanhan sähkötarviketehtaan alueen eli Strömforsin yrityspuiston. Lisäksi Uusitalojen omistuksessa ovat tehtaanjohtajan käytössä ollut kartanorakennus sekä sen läheisyydessä Krouvinmäen majoitusrakennus, joissa Strömforsin Bed & Bistro tällä hetkellä toimii.

Yhtiön tavoite on ollut jo pidempään saada alueelle uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

Loviisan kaupunginhallitus päättää ostotarjouksen hyväksymisestä maanantaina. Kaupunginjohtajan Jan D. Oker-Blomin esitys on, että ostotarjous hyväksyttäisiin.

Luksusmatkailua ympäri vuoden

Ostajan visio on, että neljän vuoden päästä Strömforsin ruukin alue olisi hyvinvointi- ja luontomatkailun keskus. Tavoite on, että Strömforsiin tultaisiin nykyistä enemmän ympäri vuoden.

Loviisan kaupungille on toimitettu laaja esitys tulevaisuuden suunnitelmista. Uusi omistajaehdokas haluaa Strömforsin ruukista paikan, joka tarjoaa ihmisille luksusmatkailua ja elämyksiä.

Uusi omistaja kunnostaisi Alapajan museotilat ja avaisi rakennuksen kokonaisuudessaan kävijöille. Samaan rakennukseen voisi tulla myös uusi ravintola. Kuva: Yle/ Katarina Lind.

Uusitalo rakentaisi alueelle lisää majoitustilaa. Hänen mielestä se, ettei Strömforsin ruukin alueella ole tarpeeksi majoitusmahdollisuuksia, on suurin yksittäinen pullonkaula koko alueen tarjonnan kehittämisessä.

Strömforsin Yrityspuisto kertoo aloittaneensa uusien majoitusrakennusten suunnittelemisen yhdessä alueen yrittäjien kanssa, ja on mukana alueen kaavoitustyössä.

Jo olemassa oleva museotoiminta alueella on ostajan mielestä tärkeää ja se tullaan säilyttämään. Lähivuosien suunnitelmissa olisi muun muassa Alapajan museon kunnostus.