1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Raisio

TVT Asunnot laajensi toimintansa Raisioon – kiistanalaisen vuokratalon rakentaminen alkaa

Raision kaupunki kritisoi sitä, että TVT ei informoinut kaupunkia etukäteen hankkeesta. Lähistön asukkaat taas vastustivat vuokratalon sijoittumista alueelle.

Havainnekuva TVT:n uudesta kerrostalosta. Kuva: TVT Asunnot

Turun kaupungin vuokrataloyhtiö TVT Asunnot aloittaa kerrostalon rakentamisen Raision keskustassa. Työt Tornikatu 7:ssä alkavat tontilla sijaitsevan huonokuntoisen liikerakennuksen purkamisella.

Kyseessä on seitsenkerroksinen rakennus, jossa on 47 erikokoista vuokra-asuntoa.

Hanke on herättänyt Raisiossa närkästystä. Raision kaupunki kritisoi sitä, että TVT ei informoinut kaupunkia etukäteen hankkeesta. Lisäksi Raisiossa toimii jo kaupungin oma vuokrataloyhtiö. Lähistön asukkaat taas vastustivat vuokratalon sijoittumista alueelle.

TVT Asunnot toteuttaa hankkeen vapaarahoitteisena. Rakennuksen arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2022.

TVT kertoo tiedotteessaan, että asuntoja tarjotaan ensisijaisesti raisiolaisille. Vapaarahoitteisen talon vuokralaisvalintaan ei liity Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen(ARA) rahoituksen mukaisia asukasvalinnan rajoituksia.