1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Kontulassa huoneisto tuhoutui pienkerrostalon palossa, henkilövahingoilta vältyttiin

Helsingin pelastuslaitoksen mukaan huoneisto tuhoutui asuinkelvottomaksi Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Kuva: Antti Kolppo / Yle

Helsingin Kontulassa tuli on tuhonnut asuinhuoneiston asuinkelvottomaksi pienkerrostalossa. Helsingin pelastuslaitoksen mukaan huoneisto tuhoutui täysin, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

Päivystävän palomestarin Sami Lappalaisen mukaan kyseessä oli perheasunto. Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystys hoitaa perheelle väliaikaisen tilapäisasunnon.

– Asukkaat toimivat oikein poistuessaan palavasta huoneistosta ja sulkivat oven, joten savua ei päässyt rappukäytävään ja muihin asuntoihin.

Palomiehet tarkastivat muut yläpuoliset ja viereiset huoneistot, mutta niissä ei ollut merkittäviä savuvahinkoja.

– Palo oli kuitenkin voimakas. Vettä tarvittiin sammuttamisessa paljon, joten myös alapuolinen asunto kärsi vesivahingoista. Pieni kuivatus kuitenkin riittää, Lappalainen sanoo.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Humikkalantie 37:ään alkuillasta, puoli kuuden maissa. Sammutustyös päättyivät iltaseitsemän maissa.

Poliisi tutkii syttymissyytä.