Hyppää sisältöön

Taliban jäi jumiin Panjshirin laaksoon – hallituksen nimittäminen pantiin jäihin

Afganistanissa ääriliike Talibanin vastustajat jatkavat taisteluita Panjshirin laaksossa. Talibanin kannattajat ennättivät jo juhlia laakson valtausta. Juhlien aikaisissa ammuskeluissa kuoli lähes 20 ihmistä.

Talibania vastustavat taistelijat harjoittelivat Panjshirin laaksossa aiemmin tällä viikolla. Afganistan on Panjshirin laaksoa lukuun ottamatta Talibanin hallussa. Kuva otettu 2. syyskuuta. Kuva: Ahmad Sahel Arman / AFP

Afganistanin hallintaansa ottanut ääriliike Taliban on juuttunut taisteluun Panjshirin laakson hallinnasta. Pääkaupungin Kabulin pohjoispuolella sijaitseva Panjshir on Talibanin hallintoa vastustavien voimien viimeinen linnake.

Laakson hallinnasta käytiin tänään lauantaina edelleen taisteluita. Taliban ennätti jo perjantaina ilmoittaa, että laakso on saatu hallintaan, mutta ilo oli ennenaikainen.

Valtausta juhlittiin villisti muun muassa Kabulissa. Paikallisen tavan mukaan juhlijat ammuskelivat illan pimeydessä ilmaan. Ammuskeluissa on tiettävästi saanut surmansa lähes 20 ihmistä ja kymmeniä on loukkaantunut.

Talibanin tiedottaja Zabihullah Mujahid torui ammuskellen juhlivia. Hänen mukaansa aseet ja ammukset ovat yhteistä omaisuutta, eikä niitä siksi pidä tuhlailla.

Hän huomautti myös, että laukaukset voivat osua sivullisiin.

– Älkää ampuko taivaalle, vaan kiittäkää sen sijaan Jumalaa, Zabihullah Mujahid sanoi.

Kuva: Harri Vähäkangas / Yle

Entinen varapresidentti Saleh astui esiin

Taisteluiden jatkumista painotti myös julkisuuteen ilmaantunut Afganistanin vanhan hallituksen varapresidentti Amrullah Saleh.

– Tilanne on vaikea. Olemme hyökkäyksen kohteena, entinen varapresidentti Saleh sanoi.

Hän tuli julkisuuteen videolla, jossa hän kertoi olevansa Panjshirissa ja majailevansa tukikohdassaan.

– Puheet siitä, että olisin lähtenyt maanpakoon ovat vihollisen propagandaa.

Amrullah Salehin mukaan heitä vastaan iskevät sekä Talibanin joukot että al-Qaida ja Pakistanin tukemat terroristit.

– Vastarintamme tulee jatkumaan, hän vakuutti.

Talibania vastustavat taistelijat aikovat jatkaa vastarintaa Panjshirin laaksossa. Kuva otettu 2. syyskuuta. Kuva: Ahmad Sahel Arman / AFP

Jumi Panjshirissa jumitti myös hallituksen

Myös Taliban on antanut horjumattomia lausuntoja taisteluiden jatkumisesta. Taliban etenee, joskin eteneminen on hidastunut.

– Miinantorjunta ja hyökkäykset kulkevat nyt rinta rinnan, Talibanin lähteistä kerrotaan.

Jumittuminen Panjshirin laaksoon on takaisku Talibanille. Ääriliike ei ole kyennyt julkistamaan hallitustaan , koska valta ei ole rikkumaton koko Afganistanin alueella.

Viimeisten arvioiden mukaan uuden Taliban-hallituksen nimet julkistettaisiin ensi viikolla.

LUE LISÄÄ:

Afganistanissa "Viiden leijonan laakso" sinnittelee Talibania vastaan – johdossa on kuuluisan sotapäällikön poika

Tehtävä suoritettu? Länsimaat poistuivat Afganistanista 20 vuoden jälkeen – lue miksi, miten ja mitä siitä seuraa

Pakistanissa äärijärjestöt iloitsevat Talibanin voitosta – Yle vieraili pahamaineisen Punaisen moskeijan ulkopuolella Islamabadissa