1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hautamuistomerkit

Hautakivet voivat olla yhä persoonallisempia – uusi tekniikka auttaa

Hautausmaiden ilme on viime vuosina muuttunut yhä moninaisemmaksi. Lasertekniikan avulla kivien kylkeen pystytään kaivertamaan melkein mitä vain.

Hautakiviin tilataan usein valmis paikka lyhdylle. Kuva: Petri Kuikka / Yle

Kokkolaan valmistunut krematorio lisää tuhkausten määrää ja muuttaa hiljaksiin myös uurna-alueen ulkonäköä.

Kokkolassa uurnat sijoitetaan Annan hautausmaan uurna-alueelle.

Sinne sijoitettavien hautakivien on seurakunnan ohjeistuksen mukaan oltava kapeampia ja korkeampia kuin perinteiset hautakivet.

Hautausmaiden ilme on muuttunut myös uuden kaiverrustekniikan myötä. Laserkaiverruksella hautakiviin voidaan valokuvasta kaivertaa minkälainen kuva tahansa.

Hautakivissä ovatkin yleistyneet henkilöiden kasvokuvat ja ammatista tai harrastuksesta kertovat kuvat. Ennen aikaan vainajasta kerrottiin usein tittelein. Nykyään se on harvinaista.

Kokkolan Hautakivipalvelun toimitusjohtaja Toni Tuhkunen kertoo, että kiviin sisällytetään nykyään usein myös lyhtykehys. Näin lyhty on suojassa kivessä.

Nykyaika on saavuttanut myös muistomerkkien suunnittelun. Toki ihmiset saapuvat paikan päälle valintoja miettimään, mutta moni suunnittelee hautakiveä valmiiksi nettisivun suunnittelupalvelun avulla, kertoo Tuhkunen. Siellä voi miettiä etukäteen esimerkiksi kirjoituksen tyyliä tai kiven väriä.

– Moni käyttää tätä palvelua, mutta mittasuhteet näkyvät lopulta parhaiten paikan päällä, vinkkaa Tuhkunen.

Kuuntele Petri Kuikan ja Toni Tuhkusen keskustelua siitä, mikä on nyt uusinta uutta hautakivissä:

Kokkolan Hautakivipalvelun toimitusjohtaja Toni Tuhkunen neuvoo, että hautakiveä voi suunnitella etukäteen nettipalvelun avulla, mutta parhaan käsityksen esimerkiksi todellisesta koosta saa kuitenkin paikan päällä. Kuva: Petri Kuikka / Yle