Rikostutkinnassa olevan koirayhdistyksen vetäjä ja valvontaeläinlääkäri täysin eri mieltä siitä, mikä on väkivaltaa – yhdistys ei muuta suojelutoimintaa

Viime talvena julkaistuista väkivaltaa näyttävistä videoista yksi oli Kotkan alaosaston järjestämästä koulutuksesta. Rikostutkinta asiasta on kesken, mutta puheenjohtaja vakuuttaa, että koiria ei kohdella huonosti. Siksi toimintaa ei aiota muuttaa.

Väkivalta ei kuulu Saksanpaimenkoiraliiton koulutuksiin, sanoo liiton hallituksen Riikka Veikkanen. Kuvituskuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Väkivaltasyytösten kouriin joutunut suojelukoiratoiminta jatkuu Saksanpaimenkoiraliiton alaosastossa.

Saksanpaimenkoiraliiton alaosastoja joutui viime helmikuussa kohun keskelle, kun Oikeutta eläimille -yhdistys julkaisi videoita suojelukoirakoulutuksista. Videoilla näyttää siltä, että koiria koulutetaan väkivaltaisin keinoin.

Videot oli Oikeutta eläimille -yhdistyksen mukaan kuvattu Varsinais-Suomessa sekä vuonna 2019 Itä-Uudellamaalla Loviisan Ruotsinpyhtäällä. Poliisi aloitti rikostutkinnan molemmista tapauksista.

Kotkan alaosaston toiminta oli katkolla keväällä, mutta toimintaa on toukokuusta alkaen taas jatkettu.

Alaosaston puheenjohtaja Harriet Läike on eri mieltä siitä, että koiria olisi kohdeltu Ruotsinpyhtäällä huonosti.

– Meillä ei ole koskaan kohdeltu koiria kaltoin eikä kohdella, sanoo Läike.

Läike oli koulutuksessa paikalla ja vastasi tapahtuman ruokailusta. Hän oli suurimman osan ajasta keittiössä, mutta kuuli koulutuksesta kantautuvat äänet.

– Siellä ei todellakaan tapahtunut mitään pahaa. Koiran äänestä voi päätellä, onko se innostunut vai hakataanko sitä.

Tutkinnanjohtaja Markku Lylykangas Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että Loviisan tapauksen esitutkinta on vielä kesken. Tutkinta olisi tarkoitus saada valmiiksi syksyn aikana.

Loviisassa kuvattu video liittyy Kotkan alaosaston vuonna 2019 järjestämään koulutustilaisuuteen, ja siksi alaosasto on osallisena rikostutkinnassa. Video on kuvattu salaa.

Koiria revitään piikkipannasta, lyödään, tartutaan nivusista ja niille annetaan sähköiskuja SPL:n Kotkan alaosaston koulutuksessa, joka järjestettiin Ruotsinpyhtäällä vuonna 2019.

Viikonlopun ajan kestäneessä tilaisuudessa opeteltiin Läikkeen mukaan saalisvietin hyödyntämistä. Paikalla oli kouluttajia Saksasta ja pitkän linjan harrastajia eri puolilta Suomea. Tilaisuus oli tarkoitettu suojelukoirakoulutuksen maalimiehille, maalimiesoppilaille ja kilpaileville ohjaajille.

Läike kertoo, että tapahtumia järjestetään aina tarpeen mukaan. Suojelukoiratoiminnan lisäksi alaosasto järjestää esimerkiksi koirien käyttäytymiskoulutusta.

Valvontaeläinlääkäri ei hyväksy

Kotkan, Pyhtään, Virolahden, Miehikkälän ja Haminan alueiden valvontaeläinlääkäri Anne Timonen ei hyväksy videon tapahtumia.

– Tämä on juuri sitä miltä se näyttää eli väkivaltaa. Sen pystyy jokainen ihminen näkemään, vaikka ei juuri olisi eläinten kanssa tekemisissä ja niihin perehtynyt.

Timosen mukaan palveluskoirat on jalostettu niiden käyttötarkoitukseen, ja niillä on vahva vietti toteuttaa sitä.

– Videolla koirat ovat kiihtyneitä ja varmasti innoissaankin, mutta selkeästi videolla koiran äänen muuttumisesta kuulee, milloin se tuntee kipua.

Timonen huomauttaa, että koiralla ei ole mahdollisuutta välttää väkivaltaa tilanteessa.

– Yksikään koira ei varmasti seisoisi omistajansa tai ohjaajansa rinnalla, kun tämä lyö nyrkillä päähän, ellei olisi siihen pakotettu vaan pakenisi tilanteesta ainakin kauemmaksi.Etenkin palveluskoira on kuitenkin niin jalostettu miellyttämään ja palvelemaan ihmistä, että se yhä uudestaan tekee mitä omistaja tahtoo, Timonen sanoo.

Videon perusteella Timonen on sitä mieltä, että koulutusta on syytä muuttaa.

– Nykyään jo ymmärretään, että eläinten koulutus ilman pelkoa, pakottamista ja rankaisemista on mahdollista ja tuottaa paremman lopputuloksen.

Puheenjohtaja ei havainnut väkivaltaa

Läike haluaa korostaa sitä, että hänen mielestään viime helmikuussa julkisuuteen tulleet videot kyseisestä koulutuksesta on saatu editoimalla näyttämään muulta kuin mitä todellisuudessa on tapahtunut.

Hän myöntää, että videoklipit näyttävät järkyttäviltä sellaisinaan. Ne on kuitenkin Läikkeen mukaan irrotettu niiden kontekstista. Katsojalle olisi näytettävä myös tapahtumat ennen ja jälkeen klippien.

– Videoklipeillä saa nykypäivänä näytettyä ihan mitä tahansa. Pitää nähdä kokonaisuus eikä se, että siitä otetaan irti pieni osa, sanoo Läike.

Läike korostaa, että poliisin esitutkinta on edelleen kesken. Ennen sitä edes hän ei aio tehdä enempää tulkintoja videosta ja sen sisällöstä.

Koulutuksen aikana ongelmia ei hänen mukaansa ilmennyt. Hänen mukaansa poliisilla on hallussaan leikkaamattomat videomateriaalit.

– Koko kohun seuraukset ovat olleet järkyttävät. On mennyt työpaikkoja ja opiskelupaikkoja ja harrastajien perheenjäseniä on uhattu ympäri Suomen. Ihmiset, jotka eivät edes harrasta suojelukoiratoimintaa, ovat saaneet lokaa niskaan. Koko koiraharrastus on saanut ihan mielettömän loanheiton, Läike kertoo.

Saksanpaimenkoiraliitto ei hyväksy kuritusta

Saksanpaimenkoiraliiton koulutuksesta ja kokeista vastaava hallituksen jäsen Riikka Veikkanen sanoo, että minkäänlainen lyöminen tai repiminen ei kuulu liiton alaiseen toimintaan.

– Koulutus- ja arvosteluohjeissakin lukee, että yhteistyön pitää olla iloista. Yhteistyö alkaa jo pennusta, ja tottelevainen koira on pitkän positiivisen yhteistyön tulos, Veikkanen kertoo.

Veikkanen kertoo, että asialle omistautuneet harrastajat ovat jatkaneet toimintaansa hyvillä mielin, vaikka harrastuksesta on käyty negatiivista keskustelua. Videot eivät vastaa liiton hyväksymää toimintaa, joka on parhaimmillaan ihmisen ja koiran syvää kumppanuutta.

– Tämä on ihana harrastus, ja ihmiset panostavat tähän vapaaehtoisesti tehdäkseen samalla hyvää. Tämä on myös koiralle palkitsevaa. Hihan pureminen on saksanpaimenkoiralle suuri ilo.

Harriet Läike vakuuttaa, että Kotkassa koiria koulutetaan niiden edun mukaan, ja siksi toimintaa ei ole tarpeen muuttaa. Lyöminen ja repiminen eivät kuulu hänestäkään mukaan hyvään koulutukseen. Läike on harrastanut koiria vuosikymmeniä ja muistaa rangaistukseen perustuvan koulutuksen.

– Siitä on luovuttu jo ajat sitten. Meillä toivotusta käytöksestä palkitaan ja ei-toivotusta käytöksestä jää ilman palkintoa. On silti täysin koirasta kiinni, millaiset keinot sopivat juuri sille. Koiransa hyvin tunteva omistaja tietää, mikä on juuri kyseiselle koiralle ok, Läike sanoo.

Koirilla ei Läikkeen mukaan voisi kilpailla, jos niitä rääkättäisiin. Hänen mukaansa seuran koirat tulevat aina innoissaan kentälle.

Yli 1 000 on kerrannut eettiset ohjeet

Kevään videokohun jälkeen Saksanpaimenkoiraliitto ja Suomen Palveluskoiraliitto aloittivat suojelukoiraharrastajille suunnatun eettisen koulutuksen.

Kurssin on käynyt jo yli 1 000 koiraharrastajaa. Myös Läike on käynyt kurssin.

– Kaikki asiat, joita kurssilla käsiteltiin, ovat tärkeitä. Ne ovat sellaisia, joita kaikkien koiranomistajan pitää tietää ja hallita. Hyvä, että näitä asioita kerrataan, jolloin ne pysyvät koiranomistajien mielessä.

Läikkeen mukaan heidän jäsenistöstään käytännössä kaikki aktiiviharrastajat ovat käyneet kurssin.

Eläinsuojelujärjestö Oikeutta eläimille -järjestön kampanjavastaava Kristo Muurimaa pitää hyvänä, että eettistä koulutusta järjestetään. Hänen on kuitenkin vaikea ajatella, että ihminen yhden verkkokurssin jälkeen muuttaisi suhtautumistaan eläimiin.

– Jos pitkäaikainen koiraharrastaja on omaksunut vanhakantaisia ajatuksia siitä, että rankaisemalla kouluttaa, niin onko uskottavaa, että tällaisella verkkokurssilla asia muuttuisi? Tämä on hyvä alku, ja toivotaan että asia kehittyy, Muurimaa sanoo.