1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Etelä-Pohjanmaa

Seinäjoen Hiphop-festivaalien tehovalvonnassa paljastui 30 huumerikosta

Poliisi etsi huumeita hiphop-festivaaleilla ja tapahtuma-alueen välittömässä läheisyydessä sekä Seinäjoen keskustassa. Poliisin haaviin jäi pääasiassa kannabista, mutta myös amfetamiinia, kokaiinia ja huumelääkkeitä.

Pohjanmaan poliisi takavarikoi päasiassa kannabista. Kuva: Lev Radin / AOP

Pohjanmaan poliisi teki perinteisen huumeratsian Hiphop-festivaaleille ja niiden läheisyyteen syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Seinäjoella. Tehovalvonnassa paljastui noin 30 huumerikosta.

Komisario Matti Tiaisen mukaan luku ei ole yllätys, vaan noudattelee edellisvuosien tasoa.

– Olemme tehneet tehostettua valvontaa useamman vuoden ja kiinnijääneiden määrä on ollut tätä luokkaa tai jopa vähän enemmän aiempina vuosina, Tiainen kertoo.

Tiaisen mukaan tehovalvontaan ryhdyttiin 5–6 vuotta sitten, kun poliisi huomasi, että Seinäjoen Hiphop-festivaaliviikonloppuna liikkui ja käytettiin tavallista enemmän huumausaineita.

Tänä vuonna Pohjanmaan poliisi takavarikoi pääasiassa pieniä määriä kannabista, mutta myös amfetamiinia, kokaiinia ja huumelääkkeitä.

Pääosa huumeita käyttäneistä on nuoria aikuisia, kolmessa tapauksessa epäilty on alaikäinen, nuorin 14-vuotias.

Törkeä huumausainerikos ja kannabiskasvattamo

Perjantaina Etelä-Pohjanmaalla paljastui myös törkeä huumausainerikos, jossa poliisi takavarikoi 100 grammaa amfetamiinia ja lisäksi kannabista, ekstaasia, LSD-lappuja ja huumausaineeksi tarkoitettuja lääkkeitä.

Poliisi uskoo, että huumeet oli tarkoitettu myyntiin pääosin Etelä-Pohjanmaan alueelle.

Lisäksi Seinäjoen keskustassa auton pysäyttäminen johti huumetakavarikkoon ja kotietsintään, jonka yhteydessä löytyi kannabiskasvattamo ja varastettua tavaraa.

Komisario Matti Tiainen ei usko, että Seinäjoen seudulla olisi tavallista suurempi huumeongelma, vaikka kymmeniä käyttäjiä jäi poliisin haaviin viime viikonloppuna.

– Seinäjoen tilanne on vastaava kuin vastaavan kokoisissa kaupungeissa muualla Suomessa. Suurissa yleisötilaisuuksissa liikkuu aina myös huumeita ja niitä paljastuu sitä enemmän, mitä enemmän tehdään valvontaa, Tiainen muistuttaa.