Koskelan murhasta tuomitut päätyivät Vantaan vankilaan, mutta asiantuntijan mukaan aikuisten vankien seura on haitaksi tuomituille teineille

Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on pitää alaikäiset vangit erillään täysi-ikäisistä vangeista, jotta he eivät joutuisi vääriin piireihin. Asiantuntijoiden mukaan alaikäisille vangeille pitäisi tulevaisuudessa järjestää vankilasta erillinen laitos, jossa olisi riittävästi eri alojen erityisosaamista.

Koskelan murhasta tuomitut pysyvät tutkintavankilassa, kunnes tuomio on lainvoimainen. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Helsingin Koskelassa viime joulukuussa tapahtuneesta 16-vuotiaan pojan murhasta tuomitut kolme alaikäistä poikaa määrättiin Vantaan tutkintavankilaan odottamaan tuomion lainvoimaisuutta.

Syyttäjillä ja asianosaisilla on ensi perjantaihin saakka aikaa harkita, valittavatko he tuomiosta hovioikeuteen. Uhrin omaisten asianajajan mukaan omaiset eivät aio valittaa tuomiosta, mutta muut osapuolet miettivät yhä asiaa.

Jos tuomiosta valitetaan, pysyvät tuomitut tutkintavankilassa hovioikeuden tuomioon saakka. Oikeusprosessi saattaa kestää useita kuukausia.

Rikosseuraamuslaitos tekee yhteistyötä lastensuojelun ja tuomittujen perheiden kanssa heti siitä lähtien, kun alaikäiset saapuvat tutkintavankilaan. Varsinainen rangaistusajan suunnitelma, jossa harkitaan kunkin vangin kuntoutustarpeita ja päätetään sopiva sijoituspaikka tehdään vasta lainvoimaisen tuomion jälkeen.

– Tutkintavankilassa tehdään kaikki voitava kuntoutus, mutta täällä ei ole niin laajoja kuntouttavia toimenpiteitä kuin muualla, kertoo Vantaan vankilan johtaja Tommi Saarinen.

Tutkintavankilassa vangeilla ei ole velvoitetta osallistua vankilan toimintoihin toisin kuin muissa vankiloissa, koska tutkintavangeille täytyy antaa aikaa oikeusprosessiin valmistautumiseen.

Alaikäisille omat osastot

Suomessa ei tällä hetkellä ole erillisiä alaikäisille vangeille tarkoitettuja osastoja, vaan alaikäiset ovat yleensä samoilla osastoilla nuorten täysi-ikäisten vankien kanssa tai erillisissä laitoksissa.

Tähän on kuitenkin tulossa muutos mahdollisesti jo vuoden vaihteessa. Rikosseuraamuslaitos esittää (siirryt toiseen palveluun)pelkästään alaikäisille tutkinta- ja vankeusvangeille omia osastoja Vantaan vankilaan ja Helsingin vankilaan.

Vantaan vankilaan rakennetaan kokonaan uusi 160 paikan lisärakennus. Alaikäisten osasto on otettu huomioon jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa. Vankilanjohtaja Saarisen mukaan täysi-ikäisten vankien seura voi olla alaikäisille haitallista.

– Se tuottaa vaaran siitä, että joudutaan väärille poluille ja vääriin piireihin mukaan. Silloin vankilan tavoite estää rikosten uusimista heikkenee. Vankilan tulee estää nuorilta kontakti rikostenuusijoihin ja täysi-ikäisiin vankeihin, Saarinen sanoo.

Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja päättää alaikäisten vankien osastoista lokakuussa. Tavoitteena on saada uusille osastoille riittävästi henkilöstöä ja erityisosaamista.

Erillisten alaikäisten vankien osastojen järjestämistä on hankaloittanut se, että alaikäisiä vankeja on vähän ja heidän määränsä vaihtelee paljon. Keskimäärin Suomessa on vankilassa päivittäin hieman vähemmän kuin 10 alaikäistä. Nuoria eli 18–20-vuotiaita vankeja on vankilassa päivittäin noin 65.

Tälle hetkellä alaikäisiä vankeja sijoitetaan Vantaan tutkintavankilan lisäksi nuorten vankien osastoille Helsingin, Hämeenlinnan ja Turun vankilaan. Myös Keravan ja Jyväskylän avovankiloissa on nuorten osastot.

Tutkintavankilassa voitava opiskella

Murhasta tuomituista pojista kaksi on 17-vuotiaita ja yksi vielä 16-vuotias. He olivat aloittaneet toisen asteen opinnot viime syksynä, mutta ne keskeytyivät vankeuden sekä keväällä tehdyn mielentilatutkimuksen vuoksi.

Lain mukaan alaikäisille on myös tutkintavankeudessa tarjottava mahdollisuus opiskeluun. Opiskelujen jatkaminen samassa oppilaitoksessa, jossa on opintojaan tehnyt ennen vankeutta voi silti olla mahdotonta.

Esimerkiksi ammattikouluopinnoissa on paljon lähiopetusjaksoja, joita ei aina ole mahdollista tutkintavangeille tarjota. Haasteita opetukseen vankiloissa on tuonut myös koronavirus, jonka vuoksi opinnot on tarjottu etänä.

Vankiloissa tehdään yhteistyötä 15 ammatillisen oppilaitoksen kanssa, joiden tarjonnasta vangeilla on mahdollisuus valita. Vankilassa voi suorittaa myös lukion kursseja.

Toisen asteen opintoja voivat tehdä alaikäisten lisäksi täysi-ikäiset vangit.

– Yksilöllisesti arvioiden alaikäinen voi olla päiväsaikaan ammatillisessa koulutuksessa muiden vankien kanssa, mutta se vaatii resursseja esimerkiksi valvontaan, kertoo vankien koulutusasioista vastaava erityisasiantuntija Kati Sunimento Rikosseuraamuslaitoksesta.

Oppivelvollisuus koskee vankejakin

Loppukesällä voimaan tulleen lain mukaan oppivelvollisuus jatkuu 18 ikävuoteen saakka niillä, jotka ovat olleet perusopetuksessa tämän vuoden alussa. Koskelan murhasta tuomittuja oppivelvollisuuden laajennus ei siten koske.

Lain muutos pakottaa Rikosseuraamuslaitoksen suuriin muutoksiin. Sen täytyy mahdollistaa perusopetuksen lisäksi lukio- ja ammattikouluopetus kaikille alaikäisille vangeille, myös tutkintavangeille. Risen selvityksen (siirryt toiseen palveluun)mukaan vankiloissa on ollut haasteita perusopetuksen järjestämisessä.

Vankeus ei ole syy oppivelvollisuuden keskeyttämiseen.

– Oppivelvollisuusiän nosto edellyttää sitä, että lähiopetusta on oltava saatavissa. Koulutuksen tuottaa aina se kunta, jossa vankila sijaitsee, joten yhteistyötä koulutuspaikkakuntien kanssa täytyy tiivistää, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen kehitysjohtaja Riitta Kari.

Tulevaisuudessa alaikäisille vangeille erillinen laitos?

Rikosseuraamuslaitoksen kehitysjohtaja Kari, erityisasiantuntija Sunimento ja Vantaan vankilan johtaja Saarinen kannattavat ajatusta, jossa alaikäiset vangit sijoitettaisiin vankilan sijasta kokonaan erilliseen laitokseen.

Mallista on saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi Norjassa. Laitos voisi toimia niin, että Rikosseuraamuslaitos vastaisi sen valvonnasta ja muut viranomaiset esimerkiksi opetuksesta, sosiaalityöstä ja nuorisotyöstä.

Erillinen laitos alaikäisille on kuitenkin vasta ideatasolla.

– Vankila on kova paikka kasvaa aikuiseksi. Varsinkin viime vuosina, kun Rise on joutunut kamppailemaan isojen resurssiongelmien kanssa. Tähän haavoittuvaan joukkoon (alaikäisiin vankeihin) olisi syytä panostaa, toteaa Kari.

Lisää aiheesta: