Ranskalainen näyttelijä Jean-Paul Belmondo on kuollut 88 vuoden ikäisenä.
Asiasta kertoi uutistoimisto AFP:lle hänen asianajajansa.
Belmondo oli yksi sodanjälkeisen ranskalaisen elokuvan suurimmista tähdistä. Hän ehti esiintyä yli 90 roolissa.
Belmondo, jonka nenä oli murtunut tappeluissa koulun pihalla, tunnettiin rosoisen komeasta ulkomuodosta. Usein hän esitti hurmaavia veijareita ja kapinallisia.
"Herra Belmondo ei koskaan menesty"
Belmondo syntyi Neuilly-sur-Seinen esikaupungissa Pariisista länteen vuonna 1933. Hänen isänsä oli Algeriassa syntynyt kuvanveistäjä Paul Belmondo, jonka suvun juuret olivat Italiassa. Hänen äitinsä oli taidemaalari Sarah Rainaud-Richard.
Kouluaikanaan hän oli kiinnostuneempi urheilusta kuin opinnoista. Amatöörinyrkkeilijänä hän aloitti vuonna 1949. Ura oli menestyksekäs mutta lyhyt.
1950-luvun alussa Belmondo aloitti näyttelijänä teatterin lavalla.
Belmondo joutui yrittämään kolme kertaa Pariisin konservatorioon näyttelijäoppilaaksi ennen kuin onnistui pääsemään sinne vuonna 1952. Belmondo erosi sieltä kiukunpuuskassa vuonna 1956, kun konservatorion arvostelulautakunta suhtautui viileästi hänen esitykseensä.
– Herra Belmondo ei koskaan menesty huligaanin kasvoillaan, yksi hänen opettajistaan ennusti. Belmondo vastasi rivolla eleellä.
Belmondo aloitti näyttelijänuransa pienissä provinssiteattereissa. Elokuvauralla ensimmäinen läpimurto oli Claude Chabrolin elokuvassa Les Tricheurs vuonna 1958.
"Lopuksi hän kuolee tai lähtee – se jää päätettäväksi"
Maineeseen Belmondo nousi Ranskan elokuvan uuden aallon (La Nouvelle Vague) harjalla.
Cahiers du cinéma -elokuvalehden liepeillä kehkeutynyt elokuvantekijöiden sukupolvi pyrki haastamaan ja murtamaan luutuneita elokuvakerronnan tapoja ja uhmaamaan vanhaa elokuvaeliittiä.
Vuonna 1958 aloitteleva elokuvantekijä Jean-Luc Godard pyysi Belmondoa lyhytelokuvaansa. Aluksi Belmondo ei ottanut Godardia vakavasti.
– Puhuin siitä vaimolleni, ja hän sanoi, 'Anna mennä. Jos hän [Godard] kiusaa sinua, mottaa häntä', Belmondo kertoi Liberation-lehdelle vuonna 1999.
Vuonna 1960 Belmondo sitten esitti miespääosaa Godardin elokuvassa Viimeiseen hengenvetoon (À bout de souffle). Vastanäyttelijänään hänellä oli Jean Seberg.
– Kun hyväksyin roolin, hän [Godard] antoi minulle kolme pientä sivua, joille hän oli kirjoittanut, 'Hän lähtee Marseille'sta. Hän varastaa auton. Hän haluaa maata tytön kanssa jälleen. Tyttö ei halua. Lopuksi hän joko kuolee tai lähtee – se jää päätettäväksi, Belmondo kertoi myöhemmin Ranskan television haastattelussa.
Belmondo esitti elokuvassa Micheliä, nuorta pikkurikollista, joka samaistuu Humphrey Bogartin elokuvapersoonaan, varastaa auton Marseille'ssa, ampuu hänet pysäyttäneen poliisin ja piilottelee Pariisissa yhdysvaltalaisen tyttöystävänsä Patrician (Jean Seberg) luona.
Yhdessä muistettavassa kohtauksessa Belmondo katsoo Bogartin kuvaa elokuvateatterin edustalla ja kuljettaa sormeaan ylähuulellaan. Belmondo yhdisti roolityössään sujuvasti röyhkeää kyynisyyttä ja nuorekasta herkkyyttä.
Belmondo oli jo esiintynyt Claude Sautet'n klassisessa gangsterielokuvassa Rikolliset (Classe tous risques, 1960) nuorena ammattirikollisena, joka auttaa elämäänsä pettynyttä vanhaa gansteria Abel Davosia (Lino Ventura).
Belmondo esiintyi myös toisessa Godardin ikonisessa elokuvassa Hullu Pierrot (Pierrot le Fou, 1965).
Belmondo esitti usein rikollisia, kovanaamoja, seikkailjoita ja myös poliiseja.
Rikoselokuvistaan tunnetun Jean-Pierre Melvillen elokuvassa Ilmiantaja (Le Doulos, 1963) hän esitti alamaailman hahmoa Silieniä, jolla on liian läheiset suhteet poliisiin.
Toisaalta Melville myös roolitti Belmondon vastoin tyyppiä Ranskan miehitysaikaan sijoittuvassa elokuvassaan Kiusaus (Léon Morin, prêtre, 1961), jossa Belmondo esitti pappia.
Belmondosta tuli yksi Ranskan suosituimmista näyttelijöistä. Hän näytteli maan tunnetuimpien ohjaajien kuten Godardin, Melvillen, François Truffaut'n. Alain Resnais'n, Louis Mallen ja Claude Chabrolin elokuvissa ja esiintyi lukuisissa suosituissa komedioissa ja trillereissä.
Henri Verneuilin elokuvassa Un Singe en hiver (1962) Belmondo teki vaikutuksen legendaariseen vastanäyttelijäänsä Jean Gabiniin.
– Ette sano minulle enää, 'Olisipa minulla nuori Gabin'. Teillä on hänet, Gabin sanoi ohjaajalle Belmondosta.
Seikkailujen sankari
Philippe de Brocan ohjaamassa elokuvassa Mies Riosta (L’homme de Rio, 1965) Belmondo lanseerasi itsensä vahvasti kepeiden seikkailuelokuvien ja komedioiden sankariksi. Elokuva oli yksi hänen suurimmista kassamenestyksistään.
Vauhdikkaassa seikkailukomediassa viikon lomalla oleva sotilas päätyy aina Amazonin sademetsiin asti etsiessään Pariisissa siepattua tyttöystäväänsä.
Toisin kuin jotkut maanmiehensä Belmondo ei osoittanut intoa opetella englantia ja pyrkiä Hollywoodiin.
Hän tosin esiintyi sellaisissa kansainvälisissä suurtuotannoissa kuin Palaako Pariisi? (Is Paris Burning, 1966) tai James Bond -parodia Casino Royale (1967).
Toisen tuon ajan suuren miestähden, Alain Delonin, kanssa Belmondo esiintyi Jacques Derayn 1930-luvun Marseilleen sijoittuvassa gangsterielokuvassa Borsalino (1970).
1970-luvulta alkaen Belmondo alkoi esiintyä yhä enemmän kaupallisesti menestyvissä elokuvissa. Toimintaelokuvissa hän halusi tehdä itse omat stunttinsa.
Belmondoa myös arvosteltiin siitä, että hän tuhlasi lahjojaan kaupallisissa elokuvissa, minkä hän aina kiisti.
– Kun näyttelijä on menestyksekäs, ihmiset kääntävät selkänsä hänelle ja sanovat, että hän on valinnut helpon tien, että hän ei halua ponnistella tai ottaa mitään riskejä, Belmondo sanoi kerran uutistoimisto Reutersin mukaan.
– Mutta jos olisi niin helppoa täyttää elokuvateatterit, elokuvamaailma olisi paremmassa kunnossa kuin se on. En usko, että olisin pysynyt parrasvaloissa niin pitkään, jos olisin tehnyt mitä tahansa roskaa. Ihmiset eivät ole tyhmiä.
Belmondo voitti César-palkinnon, Ranskan Oscarin, Claude Lelouchin elokuvasta Itinéraire d'un enfant gâté (1988).
Belmondo kieltäytyi palkinnosta, koska palkintopatsaan muotoillut César Baldaccini oli vähätellyt hänen isänsä töitä.
1980-luvulla Belmondo myös palasi teatterin lavalle.
Hänen paluuroolinsa oli näytelmässä Kean Pariisissa vuonna 1987. Alexandre Dumas'n kirjoittama ja Jean-Paul Sartren sovittama näytelmä kertoo brittinäyttelijä Edmund Keanista (1787–1833), joka tunnettiin hallitsemattomasta temperamentistaan ja nerokkuudestaan.
"Eteenpäin, eteenpäin, eteenpäin"
Belmondo oli kahdesti naimisissa. Molemmat avioliitot päättyivät eroon. Hän myös asui seitsemän vuoden ajan yhdessä ensimmäisestä James Bond -elokuvasta tunnetun Ursula Andressin kanssa. Belmondolla oli neljä lasta, joista yksi on kilpa-ajaja Paul Belmondo.
Belmondo sai halvauskohtauksen Korsikalla vuonna 2001. Se vaikutti hänen puhekykyynsä ja käytännössä päätti hänen näyttelijänuransa.
Hän teki vielä yhden elokuvan Un homme et son chien (2008), jossa hän esitti vanhaa miestä, jonka ainoa ilonaihe on hänen koiransa. Kyseessä oli uusintaversio Vittorio de Sican neorealistisesta klassikosta Umberto D. (1952).
Vuoden 2016 Venetsian elokuvajuhlilla Belmondo sai Kultaisen leijonan elämäntyöstään.
– En koskaan ajattele menneisyyttäni. Eteenpäin, eteenpäin, eteenpäin, hän kertoi toimittajille Venetsiassa France24:n mukaan.
Ranskassa Belmondo tunnettiin lempinimellä Bebel ja häntä kutsuttiin myös usein nimellä Le Magnifique eli Suurenmoinen viitaten vuoden 1973 agenttielokuvaparodiaan Le Magnifique, jossa hän esitti pääroolia.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi Twitter-viestissään (siirryt toiseen palveluun), että Belmondo tulee aina olemaan Suurenmoinen.
Macron luonnehti Belmondoa kansallisaarteeksi ja muisteli näyttelijän tyyliä, naurua ja monipuolisuutta. Belmondo kykeni olemaan yhtäaikaa ylevä sankari ja tutunomainen hahmo.
– Hänessä me kaikki tunnistamme itsemme, Macron kirjoitti.
Belmondon ystävä Alain Delon sanoi olevansa murtunut, kun kuuli tämän kuolemasta.
Korjattu kello 19.19, Belmondon nenä murtui tappelussa koulun pihalla, ei nyrkkeilykehässä.
Aiheesta muualla:
The Guardian: Jean-Paul Belmondo: the beaten-up icon who made crime sexy (siirryt toiseen palveluun) 6.9.2021
L'Humanite: La mort de Belmondo le magnifique (siirryt toiseen palveluun) 6.9.2021
Washington Post: Jean-Paul Belmondo, jaunty star of New Wave classic ‘Breathless,’ dies at 88 (siirryt toiseen palveluun) 6.9.2021