1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kuopio

Kuopion Savilahden alueelle suunnitellaan taidetta – varat kerätään alueelle investoivilta

Savilahteen on hyväksytty Valon kaavaksi nimetty valaistus-, muotoilu-, kulttuuri-, ja taideohjelma. Kaupungin luovuttamalle tontille rakentava maksaa puoli prosenttia investoinnin arvosta alueen taiteen toteuttamiseen. 

Aiempaa taidetta Savilahdessa edustaa siellä vuodesta 1982 lähtien ollut Lentoon -teos. Arkistokuva. Kuva: YLE / Juha Korhonen

Kuopion kaupunki kerää Savilahden alueelle tulevaan taiteeseen rahoitusta myös alueelle rakentavilta toimijoilta. Savilahteen on hyväksytty Valon kaavaksi nimetty valaistus-, muotoilu-, kulttuuri-, ja taideohjelma ja sen prosenttiperiaate.

Ohjelma rahoitetaan alueelle investoivien toimijoiden maksamalla maksulla, kaupungin omalla osuudella sekä vanhojen kiinteistöjen vapaaehtoisella panostuksella.

Kaupungin luovuttamille uusille tonteille rakentavilta peritään erillistä maksua puoli prosenttia arvonlisäverottomista investointikuluista. Kaupungin omassa rakentamisessa osuus on yksi prosentti. Rahoituksella toteutetaan alueen taide- ja erityisvalaistuskohteet sekä toteutuksen koordinointi ja kuratointi, teosten ylläpito ja huolto sekä tapahtumien järjestäminen.

Kokonaisuutta koordinoi Valon kaava -koordinaattori, jonka kaupunki hankkii ostopalveluna.

Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.