1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lääkärihelikopterit

Lääkärihelikopterin tukikohdan paikka ei ole vaihtunut Utista Lappeenrantaan, vaikka sopimus tontista puuttuukin

Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritukikohdan aikataulu on edelleen avoin.

Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin paikaksi on kertaalleen päätetty Kouvolan Utti. Kuva: Kuva: Finnhems

Puheet Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin paikan vaihtumisesta Utista Lappeenrantaan ovat ennenaikaisia.

Tukikohdan rakentamisen viivästyminen ei automaattisesti vahvista Lappeenrannan mahdollisuuksia suunnitteilla olevan lääkärihelikopterin tukikohdaksi.

Kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) uumoili Etelä-Saimaa-lehdessä (siirryt toiseen palveluun), että tukikohdan sijainti voi vielä muuttua Utin tukikohdan rakentamisviivästysten vuoksi.

Sopimus lääkärihelikopteritukikohdan tontista puuttuu eikä tukikohdan rakennuspaikkaa Uttiin ole määritelty.

Lääkärihelikopteritoiminnasta vastaavan Finnhemsin toimitusjohtaja Jari Huhtisen mukaan ei ole mahdollista, että Utin kenttä olisi vuonna 2022 valmis ja käytössä.

– Olemme myös aika avoimesti kertoneet, että siitä kun tontti on järjestetty ja päästään rakennussuunnittelussa eteenpäin, kestää minimissään kaksi vuotta ennen kuin tukikohta päästään aloittamaan, sanoo Huhtinen.

– Edessä on siis tontin ja rakennuksen suunnittelu, sitten järjestetään julkiset kilpailutukset ja sitten se rakennusprojekti. Se on meidän kokemuksen mukaan vähintään kaksi vuotta, Huhtinen täsmentää.

Lappeenrannan sopivuutta lääkärihelikopterin tukikohdaksi hän ei lähtenyt spekuloimaan.

Valmistelu etenee Finnhemsin ja Kymsoten yhteistyönä

Kymsoten ensihoitopalvelujen ylilääkäri Petri Loikas kertoo, että lääkärihelikopteritoiminnan valmistelu etenee Finnhemsin ja Kymsoten yhteistyönä.

Tukikohdan, henkilöstön ja välineistön yhteensovittamista ja suunnittelua edistetään kuluvasta syksystä alkaen yhteisen työryhmän tuella.

– Lääkäriyksikön toiminta on saatettu Kymenlaaksossa kahden vuoden kuluessa 24/7 malliin ja käytännössä valmiiksi lääkärihelikopteritoimintaan, sanoo Loikas.

Esimerkiksi Finnhemsin tehtävätietokanta on jo otettu Kymsoten lääkäriyksikön käyttöön.