1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pornografia

Suomen tuotteliain pornotähti Mr Lothar vinkkaa alaa harkitseville: “Tee vain se, mitä voisit katsoa myös vanhempiesi kanssa”

Lähes 30 vuotta kameran ja yleisön edessä itsensä riisunut Anssi Viskari, taiteilijanimeltään Mr Lothar, vetäytyy pikkuhiljaa aikuisviihteestä kaiken laillisen nähneenä.

Anssi Viskarin mukaan moni katuu pornoelokuviin lähtemistään jälkikäteen. Kuva: Petri Vironen / Yle

Mäntyharjun keskustassa oven omakotitaloon avaa selvästi hyvässä kunnossa oleva mies. Marraskuun alussa mittariin napsahtaa 50 elettyä vuotta.

– Pikkuhiljaa tilanne on mennyt siihen, että ensin merkitsen kalenteriin vesijetti- ja moottorikelkkakisat. Vasta sen jälkeen katson, että jäikö tilaa esiintymiskeikoilla, Viskari sanoo.

Mies on elättänyt itsensä esiintymällä alasti, harrastamalla seksiä elävän yleisön edessä ja tekemällä pornoelokuvia. Tuhansien stripteasekeikkojen ja satojen elokuvien Viskari sanoo, ettei kadu uraltaan mitään. Samaa eivät sano kaikki Viskarin kanssa työskennelleet.

Jotkut vastanäyttelijät ovat tulleet kuvausten jälkeen toisiin ajatuksiin. Kun asiat on sovittu ja nimet on paperissa, tehtyä ei saa tekemättömäksi.

– Kysyn heiltä useampaan kertaan, että oletko varma, Viskari sanoo.

Helppo raha ja julkisuus houkutuksina

Pornobisneksessä Anssi Viskari aloitti vuonna 1994, jolloin painetut lehdet myytiin ruokamarkettien lehtitelineiden ylähyllyllä. Videot myytiin hämyisissä ja salaperäisissä seksikaupoissa, jotka olivat yleensä kivijalkamyymälöitä.

Ero nykyiseen maailmaan, jossa internet on pullollaan ilmaista pornoa ja kulkee kännykän mukana jokaisen taskussa, on valtava.

Viskari on tehnyt urallaan yli 250 pornoelokuvaa. Se saattaa olla jopa lyömätön Suomen ennätys, sillä seuraavilla cv:stä löytyy vain satakunta filmiä.

Mäntyharjulaisen tapa tehdä elokuvia on suoranuottinen. Mies kuvaa materiaalin ja myy sen eteenpäin. Ostaja vastaa materiaalien editoinnista, tuotannosta ja jakelusta. Se on tuonut myös hieman murheita jälkikäteen.

Kun nuhruiset lehdet ja vhs-kasetit ovat vaihtuneet internetin avoimuuteen ja kuvauskelpoinen kalusto kulkee älypuhelimessa jokaisen taskussa, houkutus helpon rahan ja julkisuuden perään voi houkutella nuoria.

Viskarin ohje alaa harkitsevilla on selvä: tee se, mitä olet valmis näyttämään kaikkein läheisimmille ihmisille.

– Kysyn aina vastanäyttelijöiltä, että oletko valmis katsomaan lopputulosta tässä sohvalla vanhempiesi kanssa. Sillä hetkellä saatetaan olla valmiita, mutta joskus katumus iskee jälkikäteen.

Myös aikuisviihdealan kiistattomat varjopuolet ihmiskaupasta päihteisiin ovat edelleen suuri riski alalle aikoville.

– Suomessa piirit ovat aika pienet, eikä ongelmatkaan nähdäkseni ole niin suuria. Esimerkiksi ulkomailta tuotuihin näyttelijöihin en ole törmännyt.

Anssi Viskari on kiertänyt esiintymässä ympäri Suomea lähes 30 vuotta. Kuva: Petri Vironen / Yle

Myös uuteen palveluun liittyy riskejä

Viime aikoina esille noussut onlyfans-palvelu pyrkii osaltaan tekemään bisneksestä reilumpaa ja turvallisempaa molemmille osapuolille - kuluttajalle ja tuottajalle, ostajalle ja myyjälle.

Palvelu tarjoaa pornon tuottajalle alustan, johon tallennettua materiaali myydään salasanojen turvin palvelusta maksaville.

Anssi Viskari muistuttaa, että myös tähän levitystapaan liittyy omat riskinsä.

– Hyvää on, että välikädet jäävät pois, vaikka sivusto toki ottaa oman siivunsa. Riskinä on, että helppous voi madaltaa kynnystä tehdä seksiviihdettä väärällä tavalla.

Säntilliset elämäntavat pelastus

Omaa jaksamistaan Viskari selittää säntillisillä elämäntavoilla. Mäntyharjun mies on pitänyt itsensä kunnossa urheilemalla paljon ja syömällä terveellisesti. Edes kahvia tai teetä hän ei suostu juomaan.

– Olen varmaan jonkinlainen poikkeus, että olen näin pitkään jaksanut ja laatikko on kestänyt kasassa. Minun pelastukseni taitaa olla se, että päihteeni on moottoriurheilu.

Viskari sanoo kieltäytyneensä päihteistä työn yhteydessä kokonaan, vaikka houkutuksia on riittänyt laidasta laitaan.

Moottoriurheiluun aiempaa enemmän keskittyvä Viskari sanoo olevansa sinut itsensä kanssa pitkän uran ehtoopuolella. Kahdeksan vuoden tauko vuosituhannen taitteessa todennäköisesti jatkoi uraa toisesta päästä.

Tauon aikana mies katseli maailmaa matkustamalla kymmenissä eri maissa.

– En kadu mitään, koko elämässäni oikeastaan. Olen elänyt sillä tavalla, että pystyn seisomaan kaikkien tekojeni ja sanojeni takana.

Anssi Viskari vuokraa muun muassa mökkejä Mäntyharjulla. Kuva: Petri Vironen / Yle

Korona lopetti keikat ja vei tuloista neljä viidesosaa

Korona vei työtilaisuudet myös aikuisviihteen ammattilaisilta. Parhaimmillaan 150 keikkaa vuodessa tehneen Viskarin tulot seksityöstä putosivat viidennekseen.

Se on jouduttanut päätöstä siirtymästä eläkepäiville. Alalta vetäytyminen ei tapahdu kuitenkaan sormia napsauttamalla.

– Kävin juuri keikalla Hirvensalmella: meno oli kovaa. Porukkaa oli paljon, nuoret jannut kertoivat fanittavansa ja kyselivät alalle pääsystä. Myös nuoret naiset pyysivät nimmareita. Kun on ikänsä tykännyt esiintyä, se koukuttaa.

Siirtymistä sivuun estradeilta helpottaa myös toinen, koko ajan rinnalla kulkenut työ kiinteistösijoittajana. Se on taannut mukavat tulot, vaikka keikkakalenteri tyhjeni puolitoista vuotta sitten.

Viskarilla on useita asuin- ja lomakiinteistöjä, joita hän ostaa, myy ja vuokraa. Kotimaan matkailun suosion kasvu on paikannut keikkatulojen romahtamista.

– Olen vähentänyt keikkailua jo huippuvuodesta 2012 ja siirtynyt tavallaan jäähdyttelemään.

Suomalaisessa pornobisneksessä pyörii pienet rahat. Viskari on yksi harvoista, joka olisi pystynyt elättämään itsensä sillä jopa ilman kiinteistötulojaan.

Hän laskee plussapuolelle myös sen, että on työn varjolla päässyt esimerkiksi Lappiin lomailemaan ja pitämään hauskaa. Matkoihin, ruokiin ja juomiin olisi kulunut helposti tuhansia euroa.

– Jos normikaveri heittää kapakassa paidan pois, hänet heitetään pihalle. Minun riisuutumista seuraa kirkuva naislauma, josta joku haluaa vielä jatkoille. Ja tuosta kaikesta saan vielä palkan.

Voit keskustella aiheesta 12.9. klo 23.00 saakka.