Hyppää sisältöön

Aikuisia on opetettu kalastamaan Kajaanissa – kun isät ja äidit innostuvat kalastuksesta, seuraavat lapset helposti perässä

Kajaanin kalastuskerho on mukana tänä vuonna alkaneessa Suomen Vapaa-ajan kalastajien pilottikokeilussa, jossa kehitetään aikuisille suunnattua matalan kynnyksen kalastustoimintaa.

Kalastuksenohjaaja Matti Kuljun mukaan saalis on aloittavalle kalastajalle tärkeä, jotta innostus ei laannu. Kuva: Mostphotos/Esa Lähteenmäki

Kalastusoppi siirtyy perintönä yhä harvemmalle. Samalla myös harrastajien määrä on vähentynyt. Nyt tähän halutaan muutosta, ja se muutos lähtee aikuisista.

Esimerkiksi Kajaanin kalastuskerho on mukana tänä vuonna alkaneessa Suomen Vapaa-ajan kalastajien pilottikokeilussa, jossa kehitetään aikuisille suunnattua matalan kynnyksen kalastustoimintaa.

Kajaanissa toimintaa on elävöitetty järjestämällä aikuisille kalastuskursseja, joiden aikana on kokeiltu kirjolohen ja ahvenen pilkintää, ongintaa ja heittokalastusta. Samalla on käyty läpi kalankäsittelyä.

– Pilottihanke lähti meillä erittäin hyvin liikkeelle. Olemme aika suuri kalastuskerho Kainuun mittapuulla katsottuna. Meillä on satakunta jäsentä ja pilottihankkeen kautta saimme heti 12 uutta jäsentä, kertoo kalastuksenohjaaja Matti Kulju Kajaanin kalastuskerhosta.

Toimintaa on tarkoitus jatkaa ensi vuonna. Hankkeeseen voidaan yhdistää esimerkiksi ensi vuonna alkava Mimmit kalastaa -kampanja ja järjestää naisille suunnattuja kalastuspäiviä.

Kulju korostaa, että lasten kalastusinnostus saa usein alkunsa aikuisilta, isiltä ja äideiltä.

– Jos isät ja äidit eivät vie kalalle, sitä varten olemme me kalastuksenohjaajat. Yritämme sysätä ihmisiä elämän mittaiselle matkalle kalastusharrastukseen.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.