1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaalla suositellaan rokotusväliksi kuutta viikkoa ensimmäisen ja toisen koronarokotuksen välillä

Alueellisen koordinaatioryhmän mukaan epidemiatilanne on maakunassa tasainen ja vakaa. Uusien tartuntojen määrä on hienoisessa laskussa. Ryhmä ei tehnyt muita uusia suosituksia.

Myös Pohjois-Pohjanmaalla tavoitellaan parempaa rokotekattavuutta epidemian selättämiseksi. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Pohjois-Pohjanmaalla suositellaan rokotusväliksi kuusi viikkoa ensimmäisen ja toisen rokotteen välille.

Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi asiasta kokouksessaan tänään.

Tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan yli 12-vuotiaista 80,4 prosenttia on saanut vähintään yhden rokoteannoksen. Kaksi annosta saaneita yli 12-vuotiaista on nyt 56,2 prosenttia. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin viime viikon lopulla kunnille lähettämän ohjeistuksen mukaan ensimmäisen ja toisen rokoteannoksen suositeltu väli alueella on nyt kuusi viikkoa, minkä odotetaan jonkin verran jouduttavan rokotusten etenemistä.

Maakuntaan ei ole tulossa uusia suosituksia. Epidemiatilanne on ryhmän mukaan tasainen ja vakaa. Uusien tartuntojen määrä on hienoisessa laskussa. Myös tartuntojen jäljitys toimii alueella hyvin.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.