1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. valokuvataide

Susanna Majuri tarttui digikameraan, vaikka taidepiireissä sitä paheksuttiin – viime vuonna kuolleen taiteilijan näyttely sukeltaa tarumaailmoihin

Suomen valokuvaiteen museossa on avautunut Susanna Majurin postuumi näyttely, Rakkaus. Majuria pidetään yhtenä oman sukupolvensa lahjakkaimmista ja persoonallisimmista valokuvataiteilijoista, joka hyödynsi kuvaustilanteissa erikoisia teknisiä ratkaisuja. Majuri oli Suomessa myös digitaalivalokuvauksen uranuurtaja.

Susanna Majuri: Saviour (2008) Kuva: Suomen valokuvataiteen museo

Valkoisiin pukeutunut nainen liitelee kohti leikkimökin kaltaista pientä taloa. Nainen on uponnut sammaleenvihreään maisemaan, ja hänen päätään ympäröi sienirihmastoa muistuttava kuplameri. Vesi vääristää naisen käsiä ja jostakin heijastuva valo läikehtii hänen vaatteissaan. Tunnelma on unenomainen ja ehkä hieman pelottavakin.

Viime vuonna menehtynyt Susanna Majuri tunnetaan valokuvistaan, joiden maailma hivuttautuu tarun ja todellisuuden rajapinnoille. Majuri loi omintakeisia teoksia välineellä, joka mielletään edellen pitkälti totuuden ja todistamisen liittolaiseksi.

– Susanna Majuri rakensi valokuvaamalla maisemia, tilanteita, tapahtumia ja näkymiä, jotka voisivat olla fantasiamaailmasta tai unista. Tämä tekee hänestä poikkeuksellisen valokuvaajan, Rakkaus-näyttelyä kuratoinut Anna-Kaisa Rastenberger kiteyttää.

Taidehistoriallisessa kontekstissa Susanna Majurin valokuvat jatkavat perinnettä, jota on harjoitettu jo valokuvan historian alkuajoista, 1850-luvulta lähtien. Kameralla ei tuolloinkaan kuvattu pelkkää dokumentaarista näkymää, vaan sen edessä toteutettiin performansseja, jotka näyttäytyivät vaihtoehtoisen todellisuuden peileinä.

– Fiktiivinen valokuva hämmentää katsojaa jo itse mediumin eli välineen takia. Se saa meidät ihmettelemään: joudumme kysymään, mitä tässä oikein tapahtuu ja miksi meille on haluttu rakentaa tämänkaltainen näkymä. Maalauksen tai piirroksen kohdalla kuvan ja todellisuuden suhteen saattaa ohittaa helpommin, Rakkaus-näyttelyn toinen kuraattori Maria Faarinen jatkaa.

Susanna Majuri: Mykines (2009) Kuva: Suomen valokuvataiteen museo
Susanna Majurin valokuvia. Näissä kuvissa on samaa tematiikkaa, mutta ne ovat muuten yksittäisiä teoksia. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Susanna Majuri: Vesiputous (2009) Kuva: Suomen valokuvataiteen museo

Valokuvaaminen tarkoitti ihastumista ja rakastumista

Susanna Majuri (1978–2020) aloitti valokuvaamisen jo kouluaikoina. Toinen potentiaalinen urapolku hänelle olisi ollut kirjailijan ammatti.

– Kyse oli kahdesta tasavahvasta tiestä, jotka houkuttelivat Majuria. Meidän onneksemme vaaka kallistui valokuvaamiseen. Maalaaminen ei käsittääkseni koskaan ollut hänelle varsinainen vaihtoehto, Maria Faarinen kertoo.

Majurin lahjakkuus valokuvaajana huomattiin jo varhain, ja tunnustukset huipentuivat kolme vuotta sitten valokuvataiteen valtionpalkintoon.

Rakkaus-näyttelyssä on esillä myös Susanna Majurin varhaistuotantoa: Sunset River -valokuva on vuodelta 2002. Kuva: Suomen valokuvataiteen museo

Suosittu Vedentutkijan tytär -näyttely (2010) Suomen valokuvataiteen museossa herätti suuren yleisön kiinnostuksen, ja nyt Majurin tuotanto on koottu yhteen laajaksi Rakkaus-näyttelyksi. Majurin uraa ajatellen nimi on looginen: Kaaren alkupäässä oli taiteilijan opinnäytenäyttely nimeltä Ihastus Turun Titanik-galleriassa vuonna 2004.

– Majurin kohdalla oli jo tuolloin nähtävissä selvä ihastus kuvantekemiseen, eikä tässäkään näyttelyssä ole kyse pelkästään ihmisten tai olentojen välisestä rakkaudesta, vaan rakkaudesta kuviin, väreihin ja materiaaleihin; eräänlaisena tapana olla maailmassa sekä kirkkaine että pimeine sävyineen. Ja toisaalta siitä, miten katsojat voivat näistä teoksista ammentaa, Anna-Kaisa Rastenberger toteaa.

Susanna Majurin kohdalla työhön liittyvään rakkauteen on kuulunut myös luopuminen.

– Hän sanoi rakastuneensa aina palavasti viimeisimpään valokuvaansa, jota kohtaan hän oli hellä ja kiltti. Sitten tämä tunne meni ohitse ja piti luoda uusi kuva, Maria Faarinen sanoo.

Kultakolikot vuodelta 2009. Valokuvasta näkyy Susanna Majurin metodiikka: uima-altaan pohjalle on asetettu valtava kangas, jonka yläpuolella malli uiskentelee. Myös PMMP-yhtyeen Veden varaan -albumin kansi on Susanna Majurin käsialaa. Kuva: Suomen valokuvataiteen museo
Susanna Majuri: Mirror (2010) Kuva: Suomen valokuvataiteen museo

Digitaalisen valokuvauksen pioneeri

Myös Susanna Majurin työkentelytavat muotoutuivat hyvin poikkeuksellisiksi. Uran alkuaikoina hän teki kuvia varsin perinteisin menetelmin, mutta vuoden 2007 aikana työmetodiikka mullistui ja sai uusia ulottuvuuksia.

– Hän printtasi valtavan kokoisia taustakankaita, jotka kiinnitti uima-altaan pohjalle. Tämän jälkeen malli ui taustakuvan päällä. Jo itse kuvanrakentamisen vatima työ saavutti aikamoiset mittasuhteet, Maria Faarinen kertoo.

Majurin viehtymyksestä uuteen ja kokeelliseen kertoo sekin, että hän innostui 2000-luvun alkupuolella digitaalisesta tekniikasta, jota kotimaisissa taiteilijapiireissä väheksyttiin avoimesti.

– Hän oli ensimmäisiä suomalaisia valokuvataiteilijoita, jotka käyttivät digikameraa. Tällaista pidettiin aluksi ihan höpsönä – miksi ihmeessä käyttää taiteen tekemisen välineenä pokkaria, analoginenhan tuottaa paljon paremmat negatiivit. Majuri oli myös siinä mielessä edistyksellinen, että hän valjasti uuden teknologian taiteellisen tuotantonsa välineeksi, eikä päinvastoin, Anna-Kaisa Rastenberger sanoo.

Maria Faarinen ja Anna-Kaisa Rastenberger ovat kuratoineet Rakkaus-näyttelyn. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Susanna Majurin teoksia dominoivat useimmiten sinisen ja vihreän eri sävyt. Valokuvataiteilijan suhde väreihin oli paitsi intohimoinen, myös hieman ongelmallinen.

– Hän sanoi usein, että veden väri oli hänen lempivärinsä. Majuri myös personoi värejä: ne puhuivat hänelle ja tietyt värit pyysivät rakentamaan itselleen näyttämön. Toiset värit taas olivat hankalia, koska ne eivät millään suostuneet taipumaan kuviksi. Nimenomaan punainen kuulemma oli vaikea väri, Maria Faarinen kertoo.

Susanna Majuri: Elskar Fyr (Nousuvesi). Teos on vuodelta 2006. Kuva: Suomen valokuvataiteen museo
Rakkaus-näyttelyä Suomen valokuvataiteen näyttelyssä. Kuva: Suomen valokuvataiteen museo
Susanna Majuri: Iskaldur Modur (2006). Susanna Majuri oli viehättynyt Islannista, ja tämän takia usealla hänen valokuvallaan on islanninkielinen nimi. Kuva: Suomen valokuvataiteen museo

Björkmainen taiteilija

Susanna Majuri oli palavasti ihastunut Islantiin ja satujen saaren tunnetuimpaan taiteilijaan Björkiin. Vuonna 2008 tehty Äkkisyviä kuvia -dokumentti näyttääkin ulkoiselta habitukseltaan hyvin björkmaisen henkilön, joka tirskuu välillä ujonoloisesti ja puhuu monitulkintaisesti.

– Olen kuitenkin aika herkkä, ja tietyllä tavalla kuvani kertovat minusta. Olen joskus myös miettinyt, haluaisinko kuvien olevan vieläkin raadollisempia ja rikkinäisempiä. Toisaalta olen romanttinen ja tykkään siitä, että on myös mahdollisuus selvitä, Majuri sanoo dokumentissa.

Majuri toteaa myös, että menetyksen pelko ja kuoleman läsnäolo ovat mukana hänen kuvissaan, ja että niihin piiloutuu aina vakavuutta ja elämän traagisuutta.

Tämä näkyy Susanna Majurin viimeisissä valokuvissa, joissa on paljon mustaa ja synkkyyttä. Ihmiset eivät enää liitele vedessä, vaan uppoavat syvyyteen.

Korjattu 14.9. klo 11:17 kuvateksti Elskar Fyr -teoksen kohdalta. Aiemmin tekstissä luki, että islanninkielinen teksti tarkoittaisi suomeksi Nousuvettä.