Hyppää sisältöön

Pelastakaa Lapset: Ääriliikkeet houkuttelevat nuoria mukaan toimintaansa erityisesti verkossa

Suomalaisia ja Suomessa asuvia nuoria rekrytoidaan ääriliikkeisiin muun muassa verkkoviestinnän, sosiaalisen median, videopelialustojen ja fyysisten kohtaamisten keinoin, kertoo järjestön tuore raportti.

Kuva: Tanja Heino / Yle

Pelastakaa Lapset ry:n RadicalWeb-hankkeen yhteydessä on laadittu raportti Nuoret ääriliikkeiden rekrytoinnin kohteena, josta ilmenee, että ääriliikkeet rekrytoivat ja houkuttelevat nuoria mukaan liikkeisiin monin tavoin.

Suomalaisia ja Suomessa asuvia nuoria rekrytoidaan esimerkiksi verkkoviestinnän, sosiaalisen median, videopelialustojen, pimeän verkon foorumeiden ja tapaamisten keinoin. Vetovoimaa voidaan lisätä raportin mukaan visuaalisella viestinnällä, huumorilla, salaliittoteorioilla ja groomingilla eli houkuttelulla, ei kuitenkaan seksuaalisella houkuttelulla, sanoo STT.

Raportti perustuu tutkimuksista ja raporteista koottuun tietoon, Pelastakaa Lapset -järjestön tekemään tiedonkeruuseen verkossa sekä asiantuntijahaastatteluihin.

Liikkeet etsivät sopivia ehdokkaita

Raportin mukaan ääriliikkeillä on usein rekrytointiin toimintasuunnitelma, jonka avulla pyritään tunnistamaan ja rekrytoimaan sopivia ehdokkaita erilaisia menetelmiä hyödyntämällä. Jokainen radikalisoitumisprosessi on kuitenkin uniikki, sanoo RadicalWebin hankesuunnittelija Annukka Kurki tiedotteessa.

– Nuoret ovat otollinen kohde ääriliikkeiden ja terroristiryhmien propagandalle, sillä herkän kehitysvaiheen vuoksi he ovat alttiita ääriajattelulle ja muulle haitalliselle vaikutukselle. Ääriliikkeet ovat erittäin innovatiivisia rekrytoinnissa, Kurki sanoo.

Supo: Väkivaltainen radikalisoituminen lisääntynyt

Suojelupoliisin mukaan väkivaltaisen radikalisoitumisen uhka on Suomessa pieni verrattuna moneen muuhun maahan. Väkivaltainen radikalisoituminen ja sen myötä väkivaltainen toiminta ovat kuitenkin lisääntyneet viime vuosina myös Suomessa, ja se näkyy poliisin rikostilastoissa, Pelastakaa Lapset kertoo raportissaan.

Nuorten radikalisoitumista voi olla vaikea tunnistaa ja erottaa nuoruuteen tai hankalaan elämäntilanteeseen liittyvästä oirehdinnasta. Laukaisevia riskitekijöitä ääriajattelun kehittymiselle voivat olla muun muassa syrjäytyminen, ulkopuolisuus, altistuminen yksipuolisille näkemyksille sekä pettymys demokratiaan ja poliittiseen toimintaan.

Nuorta suojaavia tekijöitä taas ovat järjestön mukaan sosiaaliset selviytymistaidot, autonomia, perheen tuki, osallisuuden tunne, uskonnollinen tietoisuus ja demokraattisen kansalaisuuden vahvistaminen. Ne kasvattavat nuoren psyykkistä palautumis- ja selvitymiskykyä. Vanhemmilla ja nuorten kanssa toimivilla ammattilaisilla on tässä tärkeä rooli.

– Vahvistamalla sosiaalisia suhteita, osallisuuden kokemusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta voidaan suojata nuorta radikalisoitumiselta, sanoo RadicalWebin hankesuunnittelija Veera Tuomala.

Vinkkejä aikuisille

Muutokset nuoren käytöksessä, mielipiteissä tai pukeutumisessa sekä esimerkiksi yhteiskuntajärjestyksen vastustaminen tai propagandan seuraaminen netissä voivat Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan kertoa nuoren radikalisoitumisesta.

Merkkejä huomatessaan, aikuinen voi selvittää, millä alustoilla nuori liikkuu verkossa ja auttaa tätä tunnistamaan vihapuhe. Nuorelle voi myös kertoa, miten hän voi vaikuttaa päätöksentekoon rauhanomaisin keinoin. Ajan ja tuen tarjoamisella voi olla ratkaiseva merkitys nuoren elämään.

Järjestö neuvoo ottamaan tarvittaessa matalalla kynnyksellä yhteyttä poliisiin, lastensuojeluviranomaisiin tai muihin tukitahoihin.

Lisäytty klo 3:56, että groomingilla tarkoitetaan raportissa houkuttelua, ei houkuttelua seksuaalisiin tarkoituksiin.

.
.