1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pörssit

Suomi ehti Ruotsin edelle: Pohjoismaiden ensimmäinen spac-kauppa tuo Helsingin pörssiin yhtiön, joka muuten "olisi ehkä päätynyt ulkomaille"

Ehrnroothien sijoitusyhtiö ostaa Rettigien omistaman Purmo Groupin. Yhtiö on Helsingin pörssin suurimpia listauksia vuosiin. Globaalisti toimiva Purmo tekee lämmitys- ja viilennysjärjestelmiä muun muassa hotelleihin.

Purmo Group aikoo listautua Helsingin pörssiin vuoden vaihteen jälkeen. Se on Pohjoismaiden ensimmäinen listautuminen, jonka taustalla niin sanottu spac-yritysosto. Kuva: Silja Viitala / Yle

Kesällä perustettu uudenlainen, niin sanottu SPAC-sijoitusyhtiö on saanut tulosta aikaan odotettua nopeammin – jopa niin nopeasti, että sen voi sanoa olevan kappale suomalaista teollisuushistoriaa.

SPAC eli special purpose acquisition company on pörssiyhtiö, jonka ainoa tehtävä on ostaa jokin toinen kasvukykyinen yritys ja listata se pörssiin. SPAC-yhtiöön rahansa laittavat sijoittajat tekevät sen siis tietämättä mitä tarkkaan ottaen saavat.

Ehrnroothien suvun spac-yhtiö, Virala Acquisition Companyn (VAC) onnistui keräämään 107 miljoonaa euroa yhteensä 3 100 sijoittajalta. Tavoitteeksi kerrottiin etukäteen, että ostettava yhtiö pyritään löytämään kolmen vuoden kuluessa, muuten yhtiö purettaisiin ja sijoittajille palautettaisiin heidän rahojaan.

Nyt valmista saatiin kuitenkin huomattavasti nopeammin, muutamassa kuukaudessa.

VAC:n Alexander Ehrnrooth hehkuttaayrityskaupan merkittävyyttä.

– Ilman tätä kauppaa Purmo olisi mahdollisesti päätynyt ulkomaiseen pörssiin, pääomasijoittajalle tai sitten ei olisi tapahtunut mitään. Tämä on osoitus siitä, että Suomessa saadaan aikaan merkittäviä asioita, kun puhalletaan yhteen hiileen.

– Nyt Helsingin pörssiin tulee yhtiö, jolla on vahva omistajapohja ja erinomaiset kasvumahdollisuudet, Ehrnrooth sanoo Ylelle.

Suomi ehti Ruotsin edelle

Pohjoismaiden ensimmäinen spac-yhtiö on perustettu Ruotsissa, mutta se ei ole vielä julkistanut ostokohdetta. Niinpä Purmosta tulee Pohjoismaiden ensimmäinen päätökseen saatu spac-hanke.

– Toivottovasti tämä pioneerihanke auttaa Suomen pääomamarkkinoita kehittymään.

Purmo Group on 1950-luvulla perustettu ja 1970-luvulta Rettigien omistama yhtiö, joka valmistaa lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiä muun muassa asuntoihin ja julkisiin tiloihin. Purmo toimii 19 maassa ja työllistää 3300 ihmistä.

Sen liikevaihto oli viime vuonna 670 miljoonaa euroa, joten sen listautuminen on yksi suurimpia Helsingin pörssin listautumisia viime vuosina.

VAC tutki yli 60 mahdollista ostettavaa yritystä. Kolme niistä päätyi analysoitavaksi perusteellisemmin ja lopulta Purmo Groupin kanssa sovittiin kaupasta, jossa VAC ja Purmo yhdistyvät.

Uuden yhtiön nimeksi tulee Purmo Group ja VAC:n omistajat saavat siitä vajaan 27 prosentin omistusosuuden. Enemmistöomistus jää Purmon nykyisille omistajille.

VAC:n osakekurssi oli puolilta päivän 25 prosentin nousussa.

Lue lisää:

Pörssin uusimman yhtiön ainoa tavoite on ostaa yritys – Ehrnroothien spac-yhtiö on listautumisten ennätysvuoden uusin tulokas

8.9. klo 13.49 Kuvateksti korjattu