1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

The Intercept: Wuhanin laboratoriossa tutkittiin ja muunneltiin lepakoiden koronaviruksia – Yhdysvaltain rahoituksella

Laboratorion työntekijöitä varoitettiin työn vaarallisuudesta.

Vartija yritti estää Wuhanin virologian instituutin kuvaamisen tammikuussa 2021. Kuva: Roman Pilipey / EPA

Yhdysvaltalainen journalismisivusto The Intercept (siirryt toiseen palveluun) on saanut haltuunsa 900 sivua dokumentteja, jotka koskevat Wuhanin virologisen tutkimuslaitoksen työtä ja sen saamaa rahoitusta.

Dokumentit ovat peräisin Yhdysvaltain kansalliselta terveysinstituutilta. The Intercept pyysi niitä jo vuosi sitten hallinnon läpinäkyvyyden takaavan lain nojalla.

Tiedoista käy ilmi, että yhdysvaltalainen terveystietoa tutkiva laitos EcoHealth Allience käytti 3,1 miljoonaa dollaria koronavirustutkimusten tukemiseen. Wuhanin viruslaboratorio sai tästä rahasta 599 000 dollaria.

Laboratorioon koottiin tuhansia lepakoilta otettuja koronavirusnäytteitä. Tutkimukseen myös otettiin näytteitä ihmisiltä, jotka työskentelevät eläinten parissa.

Kiinan tiedeakatemian hallinnoiman Wuhanin virologisen instituutin tehtävä oli identifioida ja muunnella koronaviruksia, jotka saattoivat tarttua ihmiseen.

Toisin kuin tähän asti on luultu, tärkeimmät kokeet suoritettiin Wuhanin yliopiston eläinkoekeskuksessa. Sen bioturvallisuustaso on 3, mikä vaaditaan hengenvaarallisten aineiden käsittelyyn. Tähän saakka on uskottu, että kokeet tehtiin Wuhanin virusinstituutin tiloissa, The Intercept kertoo.

Lue myös: Sivusto nosti taas esiin pohdinnat Wuhanin laboratoriosta karanneesta koronasta – suomalaistutkijat pitävät kiinni luonnosta viruksen lähteenä

Wuhanin virologisen tutkimuskeskuksen työntekijöitä. Kuva: Getty Images

Tutkijoita varoiteltiin tarttumisriskistä

Sivuston tiedoista ei voi päätellä, että pandemian aiheuttanut koronavirus olisi päässyt karkuun laboratoriosta, niinkuin on uumoiltu. Tiedot antavat kuitenkin pontta teorialle, että se oli mahdollista.

– [Apuraha]ehdotuksessaan EcoHealth Alliance painottaa, kuinka riskialtista työ on. He puhuvat mahdollisuudesta saada [lepakon]purema ja pitivät kirjaa puremista. Onko EcoHealth Alliancella vielä ne muistiinpanot? Ja jos ei, kuinka he voivat sulkea pois tutkimuksessa sattuneen vahingon mahdollisuuden, kyselee Interceptin haastattelema Broad Instituten molekyylibiologi Alina Chan.

Rutgers-yliopiston molekyylibiologi Richard Ebright muistuttaa, että Wuhanin laboratoriossa luotiin uusia koronaviruksia ja niitä testattiin juuri niiden kyvystä tunkeutua koe-eläinhiiriin, joiden elimistöä oli muunneltu muistuttamaan ihmisen solujen reseptoreita.

Jo aiemmin on tullut julkisuuteen tieto, että Valkoisen talon korona-asiantuntija Anthony Fauci sai jo tammikuun 2020 lopussa tiedon tutkijalta, että pieni osa tautia levittävän koronaviruksen perimästä näyttää mahdollisesti muokatulta.

Fauci kuitenkin tyrmäsi julkisesti keväällä 2020 teorian siitä, että pandemian aiheuttanut Sars-Cov-2 -koronavirus olisi peräisin kiinalaisesta laboratoriosta.

Myös Maailman terveysjärjestö WHO tuli alkuvuodesta johtopäätökseen, ettei pandemian aiheuttanut koronavirus suurella todennäköisyydella ollut peräisin laboratoriosta. WHO ei kuitenkaan voinut saada asiasta täyttä varmuutta.

Korjaus 8. syyskuuta 2021 klo 15.38: Anthony Fauci sai tiedon tutkijalta, että pieni osa tautia levittävän koronaviruksen perimästä näyttää mahdollisesti muokatulta.

Aiemmin jutussa luki, ettäFauci sai jo tammikuun 2020 lopussa tiedon, että tautia levittävän koronaviruksen perimää on muokattu.

Sivusto nosti taas esiin pohdinnat Wuhanin laboratoriosta karanneesta koronasta – suomalaistutkijat pitävät kiinni luonnosta viruksen lähteenä

Sähköpostit paljastavat: Tutkija varoitti varhain Yhdysvaltain korona-asiantuntija Anthony Faucia, että virusta on mahdollisesti muokattu

Jani Kaaron kolumni: Entäpä jos koronavirus onkin laboratoriokarkulainen Wuhanin viruslaboratoriosta?