1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koulutus

Valtaosa Lahden ensimmäisistä kandiopiskelijoista tulee Kiinasta – tavoite on houkutella huippuosaajia myös jäämään Suomeen

LUT-yliopistolla alkaneet kandiohjelmat toivat Lahteen kymmeniä uusia kiinalaisopiskelijoita opettajineen. Tulevat tekniikan kandidaatit saavat tutkintotodistukset Suomesta ja Kiinasta.

Haoyu Zhang haluaisi opiskella Suomessa maisteriksi asti. Kuva: Elina Rantalainen / Yle

Kaikkien aikojen ensimmäiset kandiopiskelijat ovat aloittaneet opintonsa LUT-yliopiston Lahden kampuksella. Englanninkieliset energiateknologian ja ohjelmoinnin kolmevuotiset kandiohjelmat toteutetaan yhteistyössä kiinalaisen HEBUT-yliopiston kanssa, mutta ne toteutetaan kokonaan Suomessa.

Uudet koulutusohjelmat on suunniteltu palvelemaan yritysten tarpeita.

– Huippuosaajista on työvoimapulaa kaikkialla. Me käymme koko ajan tiivistä vuoropuhelua suomalaisten ja erityisesti lahtelaisten yritysten kanssa siitä, että kohta meiltä on mahdollisuus palkata osaajia, kertoo strategiajohtaja Janne Hokkanen LUT-yliopistosta.

Toive on, että mahdollisimman moni koulutusohjelmista valmistunut jäisi töihin Suomeen.

– Meidän suurin rahoittaja on opetus- ja kulttuuriministeriö, eli isänmaan asialla ollaan. Tavoite on, että mahdollisimman moni niistä, jotka haluavat jäädä tänne, voisivat jäädä, Hokkanen sanoo.

Suomeen elokuun alussa muuttanut Haoyu Zhang opiskelee LUTissa ohjelmointia. Hän toivoo voivansa työskennellä opintojensa ohessa ohjelmoinnin parissa, mutta tulevaisuuden suunnitelmat ovat auki.

– Haluaisin jatkaa opintoja, ehkä Helsingissä tai sitten jossakin muualla. Työskentelisin mielelläni Suomessa myös opintojen jälkeen. En pelkästään siksi, että pidän Suomesta, vaan myös saadakseni kokemusta työkulttuureista eri maissa, hän kertoo.

Nyt, opintojen alkuvaiheessa Zhangille kelpaisi tosin mikä tahansa osa-aikatyö vaikkapa ravintolassa.